perjantai 29. huhtikuuta 2011

The Versatile Blogger-award



lukuhetkien Sonja haastoi minut kertomaan seitsemän asiaa itsestäni. Kiitos tästä tunnustuksesta. Voisin pysyä tällä kertaa vain kirjallisissa tunnustuksissa, seuraavalla kerralla sitten jotain muuta. ;)

1. Haluan kirjoittaa jonain päivänä kirjan. Ennen haaveet olivat aikuisten romaanissa, nykyään mietin enemmän lapsille suunnattua kirjallisuutta.

2. Yleissivistykseni klassikoista, kirjailijoista ja muutenkin kirjoista on hävettävän heikko. Tietokilpailussa kirjallisuuskysymykset ovat yleensä ne, joihin kompastun - en vain kerta kaikkiaan osaa nimetä Nobelisteja/kuuluisan kirjan päähenkilöitä/tietyn kirjailijan kirjaa.

3. Josta pääsemmekin siihen, että olen myös lukenut hävettävän vähän klassikoita. 10 klassikkoa-haaste tuli osaltani hyvään aikaan, sillä sain vihdoinkin hyvän syyn tarttua myös klassikoihin.

4. Opin lukemaan 6-vuotiaana ja ensimmäisen kouluvuoden aikana kahlasin jo suurimman osan Viisikoista läpi.

5. Tahtoessani luen hyvinkin nopeasti. Ennätykseni on vajaa 12 tuntia 600-sivuisen Potterin kanssa.

6. Kirjahyllyni on määrällisesti (ja laadullisesti) hyvin minimalistinen, mutta en silti ole kyennyt lukemaan sen kaikkia kirjoja. (Ja tätä vauhtia en myöskään siinä koskaan onnistu, tänä vuonna olen lukenut vajaa 10 oman kirjahyllyn kirjaa.) Haaveissani onkin sittenjoskusrikkaana kartuttaa kirjakokoelmaani kaikenmaailman klassikoilla ja suosikkiteoksillani.

7. Jo opintojenikin puolesta olen kiinnostunut lastenkirjallisuudesta. Ilman niitäkin lukisin kyllä lasten kirjoja säännöllisin väliajoin, niistä löytää näin aikuisena yllättäviä opetuksia joita ei silloin lapsena tajunnut. Omiin lapsuuden suosikkeihin on ihana tehdä löytöretkiä.

Haastan tähän seuraavat henkilöt:
Hanna & Morren maailma
peikkoneito & uppoa hetkeen
Tuuli & Täydellisyys on ihmisen luomaa

1 kommentti: