lauantai 1. joulukuuta 2012

Uusi blogi

Olen muuttanut. Uusi blogi löytyy osoitteesta: http://riinankirjapinot.blogspot.fi/

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Seuraaja - kuka murhasi diktaattorin seuraajan?

Kirjan nimi: Seuraaja (Pasardhësi)
Kirjoittaja: Ismail Kadare, suomentanut Tuula Nevala avustajaan Eset Feka
Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2012
Sivumäärä: 158
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Ismail Kadare on ilmeisen menestynyt kirjailija, sillä hänen aiemmille teoksilleen on myönnetty mm. Booker-palkinto sekä Nobel-ehdokkuus useampaan otteeseen. Minulle hän oli kuitenkin nimenä täysin tuntematon kun törmäsin hänen uusimpaan suomennettuun teokseensa, Seuraaja, kustantamon syyskatalogissa. Kirjan luvattiin vievän lukijan Albanian suljettuun järjestelmään, jonka sääntöjä kukaan ei ymmärrä ja jossa kuka tahansa voi olla syyllinen. Publishers Weekly on jopa intoutunut vertaamaan Kadarea sorron kronikoitsijana sellaisiin kirjallisuuden suuriin nimiin kuin Orwell, Kafka, Kundera ja Solzenitsy.

Seuraajan lähtötilanne on kutkuttava. Seuraaja löydetään kuolleena makuuhuoneestaan 14. joulukuuta aamuvarhaisella. Pian alkaa arvuuttelu siitä, mitä suljettujen ovien takana oikeastaan tapahtui. Murhattiinko diktaattorin seuraaja? Jos, niin ketkä olivat tämän takana? Yleisessä tiedossa on kuitenkin se, että talossa kävi joku keskiyöllä. Vai oliko kyseessä itsemurha? Onneton vahinko? Tapaturma? Jos on näin, miten näin pääsi käymään? Onko diktatuurissa syyllisiä? Onko syyllinen se, jonka diktaattori tahtoo syyllisen olevan? Onko millekään teolle motiiveja?

Harmi, että näin loistavista alkuasetelmista ei kuitenkaan ollut kantavaksi tarinaksi. Täytyy heti aluksi jo rehellisesti myöntää, että jos tämä ei olisi ollut arvostelukappale, olisin jättänyt tämän kesken. Tällä kertaa vain kävi niin, että teos ei kohdannut lukijaansa - toisenlaiselle lukijalle tämä on varmasti parempi lukuelämys.

Miksi tämä ei sitten ollut minun teokseni? En ensinnäkään löytänyt tästä sitä jännitys/trilleri momenttia, jonka vuoksi tähän alunperin huomioni kiinnitin. Suurin mielenkiinto kun kohdistetaan koko teoksen ajan diktatuuriin ja asioiden peittelyyn eikä lukijalle tarjota missään vaiheessa kunnon mahdollisuutta pohtia syyllisiä tai motiiveja. Itse olen niin jämähtänyt "perusdekkari"-juoneen, että tällainen nykyaikaisuus ei vain minuun istunut. Seuraava asia, johon kiinnitin huomiotani oli kirjan kieli, joka toki oli kaunista ja taidokasta, mutta omaan makuuni liian vaikeaa trilleriin. Itse olen tottunut siihen, että tämän genren kirjoja pystyy lukemaan myös väsyneenä ja aivojen ollessa nollatilassa - nyt se ei käynytkään päinsä, vaan jokainen sivu vaati tarkkaavaisuutta ja hidasti ainakin minun luku-urakkaani. Tämä jäi myös mielestäni harmillisesti sinnepäin-teokseksi. Se kuvasi diktatuuria, tosin vain sinne päin sillä kokonaisuutta oli vaikea hahmottaa. Se myös kuvasi Seuraajan kuolemaa, sen selvittyelyä ja sen seurauksia, mutta jälleen sinne päin tarjoamatta lukijalle kuitenkaan juurikaan mitään.

Luvut oli jaoteltu niin, että jokaisessa luvussa keskityttiin vain yhteen henkilöön tai tapahtumiin tämän henkilön kautta. Ratkaisu olikin toimiva, tosin tämäkään ei estänyt sitä, että kirjan henkilöt pysyivät tasaisen etäisinä koko ajan. Vain Seuraajan silmin kirjoitettu viimeinen osa oli mielenkiintoinen ja olisinkin toivonut koko muunkin teoksen edustaneen samanlaista linjaa; niin selitysten kuin kielenkin suhteen.

Minulle tämä ei siis sopinut, mutta jollekin toisenlaiselle lukijalle aivan varmasti. Jos pidät filosofisemmasta pohdinnasta ja rakastat koukeroista kieltä, haluat tutustua dikatuuriin ilman että siitä kuitenkaan kerrotaan kamalasti ja karsasta perinteisiä jännityskirjoja, niin tämä saattaa olla teos juuri sinulle. Haluaisinkin lukea tästä positiivisemman arvion kuin omani on, joten linkittäkääpä omianne jos ja kun luette tämän ja todette onnistuneemmaksi tapaukseksi kuin minä.

Arvosana: **½

lauantai 8. syyskuuta 2012

Vihkivedet - puheenvuoroja hiljaisille

Kirjan nimi: Vihkivedet
Kirjoittaja: Katja Kaukonen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 219
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Vihkiveden pärskyttäminen katolisessa kirkossa omille kasvoille on varmasti monelle tuttu näky jos ei muualta niin tv:n ruudulta. Populaarikulttuurissa vihkivedellä tosin voidaan viitata myös sen yliluonnollisiin voimiin; roolipeleissä demonit karkoitetaan vihkivedellä ja kansanperinteisissä legendoissa se on ollut ase ihmissusia vastaan. Katja Kaukosen Vihkivedet novellikokoelma sisältää 13 hyvin erilaista kertomusta, joissa kaikissa tulee esiin joko yliluonnollisuuteen viittavaa maagisuutta tai kirjailijalle ilmeisen läheinen teema, vesi.

Kokoelma on jaettu kolmeen eri osaan, joista jokainen antaa puheenvuoron ja äänen heille, joiden ajatuksia ja mielipiteitä ei normaalisti juuri kuulla. Ensimmäisessä osassa puhuvat lapset, kaikki tekstit on kirjoitettu lasten näkökulmasta. Aiheet eivät kuitenkaan ole heppoisia, vaan lapset miettivät syvilläkin tasoilla katumusta ja sovitusta, moraalia ja kohtaloa. Lapset näkevät myös taikuutta siellä missä aikuiset eivät, varsinkin vesi osoittautuu lasten kertomuksissa maagiseksi paikaksi. Toisessa osassa pääsevät ääneen yksinäiset: on ystävän hylkäämää miestä, avioeroa miehen silmin, kissa joka tarkkailee ihmisiään sekä kyylä. Mies käy vesille ja kalaan yksin, koska ystävä on rakastunut eikä enää huomaa; mies pohtii miksi vaimo ei enää puhu hänelle asioista, kissa havannoi ihmisten mielialoja ja tunteita niin kuin vain kissa voi - terävän tarkkanäköisesti vaikuttaen silti kiinnottomalta; sekä ikuinen kamppailu ympäröivän luonnon puhtaanapitämisen puolesta. Tämä luku on pääasillisesti miesten, joiden tunteet ja ajatukset eivät juurikaan poikkea naisten ajatusmaailmasta - he ovat tavallisia ihmisiä, jotka uskaltavat tunteensa sanoittaa. Myös tässä osassa vedellä on tärkeä rooli samalla kun teoksen maailma muuttuu tummasävytteisemmäksi. Viimeinen osa onkin pyhitetty menetyksille ja luopumisille. Menetetään ystäviä, tuntemattomien ihmisten kohtalot askarruttavat, luovutaan vanhemmista, erotaan perheestä. Nyt äänessä ovat naiset; katkeroituneet, elämäänsä pettyneet, vastauksia ilman jääneet. On asioita joista ei voida puhua suoraan vuosienkaan jälkeen ja on asioita, joista haluaisi puhua. On vettä, jonka äärellä elämää eletään eteenpäin.

Harvoin olen törmännyt novellikokoelmaan, joka on yhtä massiivinen ja toimiva kuin tämä. Vaikka jokainen kertomus on erilainen toisestaan, luovat samankaltaiset tunnelmat kuitenkin yhtenäisen ilmapiirin. Ilmapiirin intensiteetti myös kasvaa teoksen edetessä - aloitamme lasten maailmasta, joka hurjistakin pohdinnoista huolimatta on vielä aika puhtoinen, jatkamme kohti elämän realiteetteja ja viimeisessä osassa olemme lähellä synkkiä asioita. Huolimatta siitä, että jokainen novelli toimii hyvin myös yksin, kasvaa draaman kaari jatkuvasti ja pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Vaikka jokaisesta osasta nousi esiin muutama suosikki ei tässä ollut yhtäkään heikkoa novellia mukana vaan miellyttävää luettavaa riitti alusta loppuun saakka.

On asioita, jotka kohottivat teoksen arvoa entisestään. Ensinnäkin Kaukosen käyttämä kieli on hätkähdyttävän kaunista. Se soljuu eteenpäin kuin runo yrittämättä kuitenkaan olla hienostelevaa. Se on monipuolista, jokaisen kertojan kohdalla hivenen erilaista. Kieli elää tarinoiden keskellä ja lumoaa lukijansa. Toiseksi pidin siitä, että jokainen osa luo yhden vahvan kokonaisuuden, että jokaisella osalla on oma teemansa. Kautta kirjan jatkuvat yhteiset teemat; vesi ja hiljaisten puheenvuorot, luovat Vihkivesistä kokonaisuuden, joka muistuttaa hätkähdyttävästi episodiromaania enemmän kuin novellikokoelmaa. Maaginen ilmapiiri matkaa myös mukana läpi teoksen, vaikka vahvimpana se esiintyykin teoksen alkupuolella. Ja lopulta tietenkin se, että lukijalle ei paljasteta kaikkea, vaan paljon jää myös oman mielikuvituksen varaan.

Upea, hengästyttävä teos, joka tuskin kuluu useammastakaan lukukerrasta. Odotuksiini vastattiin täysin, osittain ne ehkä jopa ylittyivät.

Arvosana: *****

maanantai 3. syyskuuta 2012

Omenansiementen maku - omenantuoksuisia muistelmia

Kirjan nimi: Omenansiementen maku (Der Geschmack von Apfelkernen)
Kirjoittaja: Katharina Hagena, suomentanut Anne Mäkelä
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2009
Sivumäärä: 242
Lukulistalle: Löytö Forssan Kirja Outletista


Viimeaikainen lukemistoni on painottunut suuresti kolmen naisen muodostamaan sukupolvien ketjuun ja näin on myös Katharina Hagenan esikositeoksen, Omenansiementen maku, kohdalla. Kaikki alkaa Iriksen isoäidin Berthan kuolemasta. Jokainen sisarusparvesta Christa, Inga ja Harriet perii jotakin, mutta suurimman ja tunnearvoltaan arvokkaimmen perinnön saa lapsenlapsi Iris; isoäidin talon omenapuutarhoineen.

Lapsuusvuodet ovat Irikselle vain etäinen muisto, mutta kun hän kotiutuu taloon alkavat myös menneisyyden muistot nousta pintaan. Iris tutustuu uudella tavalla paitsi itseensä myös menneisyyteensä; vaiettuihin salaisuuksiin suvun keskuudessa sekä lähipiirin elämäntarinoihin, joista osa on hyvinkin traagisia. Omenapuilla ja niiden tuoksulla on merkittävä rooli Iriksen matkalla unohtamisen ja muistamisen poluilla. Kirjan tarina kasvaa edetessään; se on ennen kaikkea kasvutarina, joka vie lukijan mennessään. (Hyvin haahtelamaista, eikö totta?)

Minä-kerronta on haastavaa missä tahansa kirjoitetussa muodossa, mutta tuottaa näin kirjoitettu esikoisromaani vaatii paitsi rohkeutta myös uskomatonta taitoa. Hagenan pääkertojana toimii Iris, joka muistelee niin menneitä kuin kertoo nykyisyydestäkin minän kautta. Samalla pääsemme vahvasti Iriksen maailman sisään ja tarina tuntuu heti henkilökohtaisemmalta. On myös hyvä, että Iris ei tiedä asioista yhtään enempää kuin lukija vaan saamme tietää asioita samaan tahtiin - tosin kaikki asiat eivät ole Irikselle uusia, ne ovat vain hautautuneet aktiivisen muistamisen toiselle puolelle.

Tämä oli myös oikea tunnelma- ja aistipläjäys. Jokaisen kirpeän omenan pystyi maistamaan kielellään, hiljainen maalaiskylä piirtyi verkkokalvoille kaikkine tomuisine polkuineen ja suolampi herätti heti mielikuvia. Omenansiementen maku on kuin hiljainen päivä suomalaisella maaseudulla, vaikka sijoittuukin Keski-Eurooppaan. Se on myös hyvin ajaton, sillä verkkainen meno sopii hyvin niin menneisyyteen kuin nykyaikaankin.

Kaiken kaikkiaan tämä oli lumoava lukuelämys ja sopi vallan mainiosti luettavaksi heinäkuun helteisiin. Jos uskaltaisin heittäytyä villiksi, nimeäisin Katharina Hagenan tältä istumalta Saksan Joel Haahtelaksi, mutta ehkä kuitenkin jään odottamaan häneltä seuraavaa teosta ennen kuin tämän rinnastuksen uskallan tehdä.

Arvosana: *****

tiistai 28. elokuuta 2012

Kevätnäyttely - kun neuvostojoukot valtaavat Budapestin

Kirjan nimi: Kevätnäyttely (Tavaszi Tárlat)
Kirjoittaja: György Spiró, suomentanut Juhani Huotari
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 308
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Unkarilainen kirjallisuus on minulle täysin vierasta. Siksi onkin mukavaa, että tämä vuosi tuntuu olevan oikea unkarilaisen kirjallisuuden teemavuosi. György Spirón Kevätnäyttely kuulosti houkuttelevalta takakansitekstinsä vuoksi, jossa sitä luonnehdittiin kafkamaiseksi tarinaksi, jossa vahvana juonteena näyttäytyy kansallisen ja individuaalin identiteetin etsiminen sekä sosialistista järjestelmää ja unkarilaista yhteiskuntaa armottomasti ruotivaksi. Lienee siis selvää, että odotukseni olivat erittäin korkealla jo ennen kuin olin edes saanut kirjaa avattua. Pientä pelkoa tosin herätti se, että kirjablogeissa teos ei ole saanut parhainta vastaanottoa.

Teos sijoittuu vuoteen 1956, aikaan jolloin neuvostojoukot valtaavat Budapestin. Päähenkilömme on keski-ikäinen insinööri Gyula Fátray, joka joutuu syytetyksi maanpetoksesta. Ja kaikki vain siksi, että hän joutuu sairaalaan väärään aikaan, joten hänellä ei ole tekemisistään mitään todisteita. Kun vielä sosialistinen järjestelmä ottaa vallan ja hiljentää kaikki mahdolliset epäilijät sekä onnistuu lahjomaan myös lähiomaiset, on päähenkilömme tukalassa paikassa.

Kafkamainen kuvaa tätä teosta hyvin. Lukijan on vaikeaa pysyä mukana kaikissa käänteissä tai edes tajuta kaikkea lukemaansa. Sosialistinen neuvostokoneisto on ovela, häikäilemätön ja periksiantamaton mutta toisaalta myös hyvin sekava ja perustelematon. Paljon asioita tapahtuu hyvin lyhyessä ajassa ja lukija on aivan yhtä pihalla kaikesta kuin toveri Fátray. Lopulta kun vyyhti aukeaa ei lukija edelleenkään tiedä miten lopulliseen tulokseen ollaan päädytty. Ilmeisesti siten, että näin hallitus päätti, ja siihen ei saa puuttua.

Kevätnäyttely onkin ennen kaikkea katsaus sosialisimin mielivaltaan. Spiró kirjoittaa asioista paikoitellen hyvinkin suorasukaisesti. Lukukokemus ei kuitenkaan ollut kokonaan positiivinen. Kirjassa eletään lähes vuoden verran, johon verrattuna mistään kerrotaan erittäin vähän. Lukijana en aina edes tajunnut ajan etenemistä kunnes siihen viitattiin tekstissä lähes suoraan. Myös se, että kirjailija on päättänyt viitata Fátrayhin lähes jatkuvasti termeillä 'päähenkilömme' ja 'toveri' kävi jossakin vaiheessa ärsyttämään. Ulkopuolisuuden tunne valtaakin lukijan, joka paitsi ei pysy mukana tarinassa pääsee lukemaan kertomusta tällaisen kertojan kautta. Nyt jokainen henkilö jäi kamalan etäiseksi, joka tosin saattoikin olla itse tarkoitus, jotta sosialismin mielettömyys nousisi teemana paremmin esiin. Puitetarina oli siis mielenkiintoinen ja olisinkin mielelläni lukenut siitä enemmän - toki enemmän pureksitumpana versiona. Kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin liian kafkamainen teos, johon minä en meinannut saadaan millään minkäänlaista tarttumapintaa. Kuitenkin jollakin tavalla myös nautin tämän lukemisesta - olihan tämä vähän samalla tavalla viihdyttävä absurdiudessaan kuin Saatana saapuu Moskovaan.

Arvosana: ***½

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Olot - esiin puskevia juuria

Kirjan nimi: Olot
Kirjoittaja: Sanna Eeva
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 238
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Lähtökohdat Sanna Eevan romaaniin Olot on mielenkiintoiset. On äitejä, tyttäriä ja mielen kellareita. On oloja ja harhaluuloja sekä vääriä uskomuksia valinnoista. Ennen kaikkea Olot kuitenkin pureutuu siihen, mikä ohjaa ihmistä silloin kun elämänhallinta katoaa eikä valintoja enää voi tehdä. Kun elämäsi on alkanut rakentumaan jo kauan sitten, silloin kun juuresi istutettiin.

Äidit ja tyttäret muodostavat kolmen sukupolven ketjun. Elsa on ennen kaikkea isoäiti mutta myös äiti tyttärelleen. Ellu on Elsan tytär, aviovaimo ja kiireinen Volvo-kuski. Emilia on Ellun tytär, pieni lapsi, joka näkee asioita mutta ei osaa yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Jokaisen naisen elämässä on arkoja asioita, asioita jotka halutaan haudata juurineen maahan, mutta jotka vihdoin nousevat ja lähtevät leviämään voikukkien tapaan - kitkit niitä kuinka tahansa, ne eivät jätä sinua rauhaan.

Lukijalle kaikkea ei kerrota kerralla - hyvä jos ollenkaan. Palapeliä rakennetaan pala kerrallaan ja pikku hiljaa muodostuu kokonaisuus joka alkaa uhkaavasti luhistua. Loppua kohden dramatiikan taso vain kasvaa ja lopullinen ratkaisu yllätti ainakin tämän lukijan.

Olot luo lukijalle monenlaisia olotiloja. Jokaiseen kertojan pään sisäiseen maailmaan pääsee mukaan - katsantokannasta riippuen joskus turhankin tehokkaasti. Tätä seikkaa auttaa vielä se, että jokaisessa luvussa on oma kertojansa. Varsinkin Emilian kertomat pätkät olivat mukavia lukea, niin luontevasti Eeva on saanut vangittua pienen tytön mielenliikkeet paperille. Aikuisista huomaa, että ajatuksiakaan ei päästetä vapaaksi vaan nekin verhotaan salaisuuksien taakse. Myös erilaiset virkkeet ja lauseet muodostavat onnistuneen jatkumon. Pitkää ja lyhyttä käytetään sujuvasti sekaisin, niin että jännitys tulee esiin juuri oikealla tavalla. Samalla kaavalla luotiin myös ahdistavuutta, joka kulminoituu loppua kohden. Lukijalle ei missään vaiheessa kerrota kaikkea vaan tilaa jätetään myös rivien ulkopuolelle - tilaa päättelyyn ja omien johtopäätöksien tekemiseen.

Päällimmäisenä tunteena pintaan jäi kuitenkin ahdistus. Ahdistus siitä, kuinka yksin tässä maailmassa lopulta onkaan vaikka ympärillä olisi turvaverkko. Ahdistus siitä, että aina ei ole tietä ulos. Ahdistus siitä, että joskus pitää valita huonoista vaihtoehdoista se paras. Ahdistus siitä, kuinka pahan olon iskiessä mikään sukupolvi ei ole turvassa. Tämä ei ole hyvän mielen romaani, mutta tällaisiin synkkiin ja sateisiin syyskesän iltoihin se on vallan passeli.

Arvosana: ****

tiistai 7. elokuuta 2012

Käsi kädessä - kirjoituksia sota-ajasta

Kirjan nimi: Käsi kädessä - korillinen novelleja ja runoja
Kirjoittaja: OrvoKit-kirjoittajaryhmä
Kustantaja: Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry, toimittanut Hanna Matilainen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 131
Lukulistalle: Pyydetty kappale Hanna Matilaiselta


Kun Morren maailman Hanna mainitsi Facebookissa toimittamastaan sotaorpojen antologiasta, Käsi kädessä, innostuin heti ja ilmoitin itseni kiinnostuneiden jonoon. Tämä tipahtikin jo toukokuun alussa postilaatikosta, mutta pääsin lukemaan sitä vasta aivan toukokuun lopussa ja kirjoittamaan sitiä vasta nyt.

Odotin ehkä hieman erilaista opusta kuin minkä lopulta sain. Kuvittelin sodan olevan suuremmassa ja tarkemmassa roolissa kirjoitelmissa, mutta niin ei sitten ollutkaan. Käsi kädessä pitää siis sisällään OrvoKit-kirjoittajaryhmän novelleja ja runoja. Sotaorpous on toki kantava teema läpi koko teoksen, mutta usemmasta tekstistä teema pitää lukea rivien välistä; haavekuvana tai kipeänä muistona.

Tarnoista ja runoista pystyy aistimaan niin ilon kuin surunkin. On tarinoita rakkauden löytämisestä ja sen menettämisestä, muistoja isistä, kertomuksia vanhempien uusista puolisoista. On aikuisiän muisteloita ja paluuta lapsuuteen. On muistokirjoituksia sodan uhreille ja kuolleille isovanhemmille. Vaikka moni teksti kumpuaa mollivoittoisena, on niissä lopullisesti kuitenkin iloinen sävy. Elämä on jatkunut, vaikka sota-aikana siihen saattoikin olla vaikea uskoa.

Pidin tämän lukemisesta, vaikka sei ei ennakko-odotuksia vastannutkaan. Kuitenkin, tällä tavalla tämä kyllä oli kevyempi teos kuin se olisi ollut täydellisenä sotaorpouden muistelmateoksena. Nyt minä en lukijana saanut sotaähkyä, surkutteluähkyä enkä novelliähkyä, sillä novellit ja runot seurasivat toisiaan hyvässä järjestyksessä ja mukana oli niin paljon kaikkea muutakin kuin sotaa.

Suosittelen kaikille niille, joilla on jonkinlaista kosketuspintaa sota-aikaan vaikkapa oman sukulaisen tai tutun kautta. Minulle, joka ei juurikaan ole kuullut tuttujen suusta sotatarinoita, ja joka ei ole siten tietoinen kaikista kauheuksista, tämä ei ollut niin omakohtainen. Välillä minun olikin vaikeampi löytää sotaorpoutta tai ylipäätänsä sotaan liittyvää materiaalia teksteistä, mutta toisaalta päättelin että sota-aikaan liittyvät yös ne asiat, jotka eivät suoranaisesti sotaa olleetkaan. Tämä jätti minut kuitenkin hieman kylmäksi, vaikka tämän parissa muutaman illan hyvin viihdyinkin, omakohtaisemmalla kokemuksella tämä olisi ollut vielä antoisampi.

lauantai 4. elokuuta 2012

Toukokuussa ja kesäkuussa luettua

Koska tajusin, että en tule saamaan helposti luettuja kirjoja kiinni arvosteluissa, teen nyt toukokuun ja kesäkuun luetuista teoksista pienet koosteet enkä mitään suurta romaania. (Poikkeuksena ne muutamat teokset, jotka olen saanut arvostelukappaleina ja siten kirjoitan niistä erikseen.) Heinäkuun luetuista seuraa sitten jo tarinaa normaaliin tapaan.

Bo Carpelan - Kesän varjot (Berg), 2005
Mattias Bergmark palaa lapsuutensa maisemiin Bergiin nuoruutensa rakkauden, Sonjan, pyynnöstä. Lapsuuden maisemat tuovat esiin sotakesän muistot, joista varsinkin yksi on painanut hänen harteillaan kaikki kuluneet vuodet.
Jos rakastuin Carpelaniin lukiessani hänen postuumin teoksensa Lehtiä syksyn arkistosta vahvisti Kesän varjot tätä tuntemusta entisestään. Tämä tempaisee vielä enemmän mukaansa. Vaikka tämä ei olekaan tajunnanvirtaa, välittyy tästä kuitenkin samanlainen tyyli ja runollisuus kuin aiemmastakin Carpelanistani. Lisää tätä!
Arvosana: *****

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti (Interpreter of Maladies, 1999), 2001
Yhdeksän kertomusta Intiasta: köyhiä Kalkutassa, siirtolaisia Yhdysvalloista, ruoan väkeviä tuoksuja, palvelijoita ja palveltavia. Lahirin kuvaus on herkkää ja lämmintä ilman, että hän kaihtaisi hieman arempiakin aiheita: aikuiseksi kasvamista, rakkautta ja sen loppumista, kotoa lähtemistä, muukalaisena olemista.
Lähdin suurin odotuksin lukemaan tätä novellikokoelmaa enkä joutunut pettymään. Lahirin täsmällinen kirjoitustyyli toi eteeni Intian sellaisena kuin minä sen kuvittelin olevan. Ja toisin kuin lukemassani Hunajaa ja tomua-teoksessa, tässä oli myös niitä kaipaamiani onnellisia loppuja. Silti tämäkin välitti Intiasta ankean ja köyhän kuvan - vaikkakin myös kuvan onnellisista asukkaista.
Arvosana: *****

John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa (Noah Barleywater Runs Away, 2010), 2011
Nooa Notkoniitty, ikää 8 vuotta, haluaa nähdä maailmaa, joten eräänä aamuna hän karkaa kotoa. Oikeastaan Nooa karkaa kotoa, koska siellä tapahtuu asioita, joista hän hän ei halua puhua. Nooan seikkailut kulkevat läpi metsien ja kylien ja matkallaan hän tapaa puhuvan koiran, liikkuvia puita sekä löytää lelukaupan keskeltä metsää. Lelukaupan vanha kauppias kertoo Nooalle tarinoitaan ja lopulta myös Nooa alkaa tajuta asioita tarkemmin.
Luettuani ensimmäisen Boyneni, Poika raidallisessa pyjamassa, en ollut lainkaan vakuuttunut. Halusin kuitenkin antaa hänelle vielä toisen tilaisuuden, joten tämä päätyi mukaani Forssasta. Tämä olikin enemmän minun makuuni, vaikka tässäkin kieltämättä vähän ärsytti se, että tajusin tietyistä yhtäläisyyksistä heti, mihin tässä ollaan menossa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tätä olisi oikein mukavaa lukea koko perheen voimin ja itse ajattelin kokeilla tämän lukemista iltapäiväkerhossa.
Arvosana: ****

Lewis Carroll - Alice Peilintakamaassa (Through the Looking-Glass and What Alice Found There, 1871), 2010
Kirjan päähenkilö on jälleen Alice, joka tällä kertaa pujahtaa peilin lävitse ja päätyy outoon maailmaan - maailmaan, joka tuntuu kumman tutulta kun on lukenut Liisan Ihmemaassa. Tällä kertaa Alice joutuu keskelle Kuningattaren shakkipeliä. Alice kohtaa samoja hahmoja kuin aiemmassakin seikkailussaan, mutta mukana on myös uusia tuttavuuksia kuten Nakkelis Kokkelis, sanaväännöksiä (kuten monkerias) ja tässä uudessa painoksessa myös ennen suomentamaton kertomus Valehapsivaapsahaisesta.
Tämä ei todellakaan ollut sitä, mitä odotin. Rakastin lapsena (ja pidän edelleen kovin!) Liisasta Disney-versiona ja odotin jotakin samanlaista lumoavaa kertomusta. Tämä jätti kuitenkin kylmäksi ja tuntui hyvin päättömältä; jos Ihmemaa on sekava tässä mennään entistä enemmän selittämättä paikasta toiseen. Lopussa tuntui, että en tainut olla hereillä koko kirjan aikana, sillä monet asiat tuntuivat juonen kannalta hyvin irrallisilta ja niiden mukanaoleminen jäi vain häiritsemään. Lapsiryhmälle tämä edelleen olisi mukava lukea, mutta yhtä sujuvasti se tuskin menisi, kuten yllä mainittu Nooa Notkoniitty. Ehkä tämä ei enää oikein aikuisten kirja ollut.
Arvosana: **½

Carol Shields - Rakkauden tasavalta (The Republic of Love, 1992), 2002
Tämä oli kesäkuun lukupiirikirjamme. Blogeissakin havaittu Shields-buumi valtasi siis meidätkin.
Kansanperinteen tutkija Fay ja radiojuontaja Tom tapaavat toisensa yllättäen. Kumpikaan ei juuri enää usko ihmissuhteisiin, mutta rakkaus ensisilmäyksellä päättää toisin. Helpolla kumpikaan ei silti pääse, sillä rakkaus ja rakastaminen osoittautuu hyvin monimutkaiseksi tehtäväksi.
Niin, pelkäsin jo tätä valittaessa, että en tule tästä pitämään ja niinhän ne pelot osoittautuivat aivan aiheellisiksi. Minulla ei ole mitään Shieldsia vastaan ja hän kirjoittaa aivan ihanan tunnelmallista kieltä - tämä vain oli aihealueltaan minulle liiallista siirappia; aihepiiri, johon en ole koskaan päässyt sisälle. Mikä hassuinta, jos tästä samanlaisesta aiheesta olisi kirjoitettu Harry Potter-fikki, olisin lukenut sen riemusta kiljuen ja ylistänyt sitä yhdeksi parhaimmista koskaan. Eli vika on minussa, joka en vain kykene lukemaan tällaisesta aiheesta kansien välissä. :/
Arvosana: *** (koska kaikesta huolimatta tässä oli sitä jotakin)

Stephen King - Maantievirus matkalla pohjoiseen (Everything's Eventual. 14 Dark Stories, 2002), 2003
Kauhunovelleja kauhun mestarilta. <3 Aiemmin olen lukenut vain pitkiä teoksia, joten tämä kokoelma oli piristävää vaihtelua. Lisäksi oli mukavaa, että mukana oli jälleen kerran Kingin mietteitä teoksen kirjoitusprosessista sekä aina novellin mukana mietteitä kyseisestä kertomuksesta. Tällä kertaa King on kirjoittanut hyvin monipuolisesti eri aihepiireistä ja sen kyllä myös huomaa; on ruumiinavauksia, sielunvihollisia, hulluja tauluja, liftareita sekä kirottu hotellihuone.
Kuten ilmeisen ominaista Kingin novellikokoelmissa, tämän(kin) taso on hyvin vaihteleva. Ei tässä nyt mitään huonoa mukana ollut (kuinka voisikaan!), mutta muutama keskinkertainen tekele kuitenkin. Omiksi suosikeikseni nousivat Ruumiinavaussali numero 4, 1408 sekä Jack Hamiltonin kuolema. Ensimmäisessä on "se tyypillinen elävää luullaan kuolleeksi ja sille tehdään ruumiinavaus"-kertomus, toinen on  tuttu myös elokuvana (ja poikkeaa kirjassa huomattavan paljon filmatisoinnista), jossa kirjailija yöpyy riivatussa hotellihuoneessa ja viimeinen on taas enemmän lännenhenkinen mafiosotarina, jossa on hyvin vähän kauhuelementtejä. Nämä kolme olivatkin erityisesti juuri ne teokset, joista Kingille ominaisemmat tyylit tulivat läpi ja tarjosivat jännitystä (ja ällötystä) lukijalleen viimeisille sivuille saakka.
Arvosana: ****

Peter James - Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple, 2005), 2010
Michael Harrisonin polttarit saavat karmean lopun; jäljelle jää neljä ruumista sekä arkkuun suljettu sulhanen. Rikosylikomisario Roy Grace saa jutun tutkittavakseen, mutta 19 vuoden kokemuksellaan hän huomaa pian, että kaikki ei ole kohdallaan.
Tämä oli oikeasti jännäriksi hyvä! Juuri tällaista menevää juonta, ja normaalista poikkeavaa alkuasetelmaa, tarvitaan, jotta lukija jaksaa olla mukana loppuun asti. Varsinkin, kun lukija luulee tajunneensa idean saa hän tietääkin, että väärässä olit, hah hah! Ei tämä kuitenkaan silti mitään uutta lopulta tarjonnut, vaikka näistä lähtöasetelmista olisi saanut aikaan vielä enemmänkin. Muutama mehukas mahdollisuus jätettiin mielestäni käyttämättä kokonaan ja tyydyttiin ehkä hieman turhan todennäköisiin vaihtoehtoinen. Viihdyin kuitenkin tämän kanssa hyvin loppuun asti sillä, kuten sanottua, käänteitä riitti. Ja ennen kaikkea lähes kaikki kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja persoonallisia, mitä harvemmin jännityskirjallisuudessa tapahtuu. Siitä ehdotonta plussaa.
Arvosana: ***½


Pauliina Vanhatalo - Gallup
Ari Nummela kiertää ovelta ovelle mielipiteitä kysymässä samalla, kun hänen vaimonsa Kaisa kertoo omia mielipiteitään Eduskunnassa. Gallup on kertomus näistä kahdesta, heidän avioliitostaan ja -erostaan median tarkkaillessa. Mitä tapahtuu, kun tv-studiossa sattuu yksi pieni lipsahdus? Kuinka tärkeä julkisuuskuva onkaan eduskuntavaalivuoden alla? Milloin yksityisyys katoaa? Tarvitaanko siihen toimittajaa kotiin tai lapsia päivälehden kuviin?
Gallup näyttää ihmiset kunnianhimoisina, velvollisuudentuntoisina ja itserakkaina. Se tuo esiin avioliiton kulmakivet sekä kulissien tärkeyden. Se puretuu politiikan maailmaan, siihen kaikkeen mitä ollaan valmiita tekemään vallan vuoksi. Ennen kaikkea se kuitenkin kertoo Arin ja Kaisan suhteesta; siitä miten kaikki alkoi, oliko suhteessa rakkautta ja miksi nyt ollaan tässä - eroa tekemässä koko valtakunnan edessä. Vanhatalo kuljettaa mukanaan teräviä havaintoja maailmasta, niistä asioista jotka nykypäivänä askarruttavat niin monen mieliä. Juuri tämän ajankohtaisuuden ansiosta teos oli hyvin käsinkosketeltava. Myös henkilöistä oli saatu hyvin todellisia; omat sympatiani olivat pitkälti Arin puolella, Kaisan itsekeskeisyys lähinnä laittoi ärsyttämään.
Arvosana: ***½

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hunajaa ja tomua - novelleja Pakistanista

(Köh, minulta on mennyt aivan luvattoman kauan aikaa siihen, kun viimeksi olen mitään päivittänyt. Tuntuu vain, että koko ajan on jotain muuta tekemistä kuin kunnollista aikaa paneutua kirjoittamiseen. Lukemista en kuitenkaan ole jättänyt, vaikka heinäkuu vähän heikosti onkin alkanut.)


Kirjan nimi: Hunajaa ja tomua (In Other Rooms, Other Wonders)
Kirjoittaja: Daniyal Mueenuddin, suomentanut Titia Schuurman
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2012
Sivumäärä: 299
Lukulistalle: Saatu arvostelukappale kustantajalta


Pakistanissa ja Amerikassa lapsuutensa viettänyt, nykyään Pakistanissa asuva Daniyal Mueenuddin ei ollut minulle entuudestaan lainkaan tuttu kun huomasin Avaimen katalogissa hänen esikoisnovellikokelmansa Hunajaa ja tomua kuvauksen. Pakistan on minulle tuntematon maa, joten novellit, jotka sijoittuvat sekä uuteen että vanhaan Pakistaniin, kiehtoivat minua. Pikku hiljaa minusta on myös syntynyt suuri novellien ystävä, joten houkuttimia tähän kirjaan tarttumiseksi oli riittämiin.

Kaikkia novelleita yhdistää rikas maanomistaja K.K. Harouni. Hän ei itse ole minkään novellin päähenkilö, mutta jokaisessa kertomuksessa hänellä on kuitenkin henkilöiden kannalta tärkeä rooli. Teos toimii itsenäisenä novellikokoelmana hyvin, mutta parhaiten siitä kuitenkin saa kiinni lukemalla sen novellikertomuksensa, joka yhdisttä uuden ja vanhan Pakistanin ja jossa esiintyy limittäin jo aiemmista osista tuttuja henkilöitä. Teos koostuu kahdeksasta erillisestä novellista, joista jokaisessa Pakistan on jollain tavalla keskeisessä roolissa; syntympäpaikkana, juurien sijaintina, asuinpaikkana: rikkaan maanomistajan, modernin elämän tai maaseutuyhteiskunnan näkökulmasta.

Kyseiset kahdeksan novellia ovat:
Sähkömies Nawabdin, joka tekee töitä Harounille ja vaatii itselleen mopedin, jonka jälkeen hän joutuu vaikeuksiin
Salema, joka syntyy epäonnisten tähtien alla, löytää epämääräisiä miessuhteita sekä kokee karuja asioita
Onni täällä vaihtelee, on tarina rikkaasta, vanhasta miehestä,  Jaglanista sekä tämän palvelijasta Zainabista
Palava tyttö, on kertomus rikosasian tuomarina Lahoressa työskentelevästä miehestä, joka saa asiakseen ratkaista palaneen tytön jutun
Joka huoneessa omat ihmeensä, kertoo Husnasta, joka päätyy Harounille töihin
Pariisin kova taivas, keskittyy Pariisiin joululoman aikaan, jossa Sohail ja Helen kohtaavat Sohailin vanhemmat
Lily, on aluksi bileissä viihtyvä ja huumeisiin menevä nuori nainen, joskin kohtaa pian Muradin ja rauhoittuu, mutta pian sekä mies että nainen saavat pohtia, pääseekö vanhoista tavoistaan sittenkään eroon
Hemmoteltu mies, on kertomus Rezakista, joka päätyy asumaan Harounin tiluksille

Tämä novellikokoelma on vahva esikoisteos. Se tuo esiin Pakistanin tässä ja nyt, menneisyydessä ja muissa maissa. Se ei kaunistele asioita vaan pureutuu kainostelematta myös kipeämpiin asioihin. Varsinkin avioliittoihin, niiden solmimiseen ja merkityksiin sekä köyhien ja rikkaiden välisiin valtasuhteisiin pureudutaan tarkasti. Vaikka kerronta onkin hillittyä, välittyy se silti lukijalle vahvana ja sävykkäänä - se lähes tuo henkilöt meille tutuiksi vaikka ehidän maailmansa onkin tuntematon minulle kaikkialta muualta paitsi lehtien sivuilta. Jokainen henkilö on vahva, mutta silti toisesta poikkeava. Jollakin tavalla kaikkien tarinat tuntuvat tutuilta, samankaltaisilta - ehkäpä juuri tämän samankaltaisuuden vuoksi ne tuntuvat samalla myös tosilta. Ainoa asia, joka minua välillä ärsytti oli useamman novellin melankolinen sävy; lähes jokainen päähenkilöistämme joutui kohtaamaan enemmän tai vähemmän vastoinkäymisiä eikä kaikkien loppu ollut kaunis. Siitä huolimatta viihdyin teoksen parissa erittäin hyvin ja jään innolla odottamaan Mueenuddinilta uutta teosta.

Jos ajattelit lukea tänä vuonna vain yhden ulkomaalaisen novellikokoelman, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän!

Arvosana: ****½

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun kirjat

Olenpa ollut luvattoman hiljainen tämän kuun aikana blogissa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettenkö olisi lukenut tai etteikö minulla olisi mielenkiintoa tätä ylläpitää, vaan puhtaasti siitä että minulla on tuntunut koko ajan olevan jotakin muuta tekemistä - viimeisimpänä yleisurheilun em-kisojen seuraaminen.

Aikaa oli kuitenkin lukea hyvin, kesäkuussa sain kahlattua läpi seuraavat seitsemän kirjaa:
Lewis Carroll - Alice Peilintakamaassa
Carol Shields - Rakkauden tasavalta
Stephen King - Maantievirus matkalla pohjoiseen
Sanna Eeva - Olot
György Spiró - Kevätnäyttely
Peter James - Kuoleman kanssa ei kujeilla
Pauliina Vanhatalo - Gallup

Listalla on jälleen kerran kaksi kevään uutuutta. Uutuuksia olenkin lukenut ahkerasti tämän vuoden aikana ja syksyllä jatketaan taas. Tällä kertaa luin tosin myös enemmän vanhempia kirjoja, vaikkakaan Carrollin lisäksi mitään kunnolla vanhaa listalta ei löydykään. Naisia oli tässä kuussa lukulistalla jopa enemmän kuin miehiä ja kesäiseen tapaan annoin tilaa myös dekkarille sekä aloitin King-putkeni. Lähes koko kuukauden sivukirjana onkin toiminut Kingin Kuvun alla, jonka varmasti saankin heinäkuussa luettua. Kuukauden heikoin teos oli ehkä hieman yllättäen Carol Shieldin Rakkauden tasavalta, joka oli minulle liikaa chik-litiä. Parhaimmistoa taas tarjosivat King sekä Sanna Eeva upealla Olot-teoksellaan. Luettuja sivuja tässä kuussa kertyi vain 2210, sen verran ohuita lukemani teokset olivat. Kirjaa kohden tämä siis tekee 316 sivua, joka taitaa olla tämän vuoden aikana pienin määrä.

Kirjojakin olen löytänyt mukavasti kirpputoreilta, mutta paljastan jossain vaiheessa kaikki kesän ostokseni yhdessä ja samassa postauksessa. Ja huomenna koetan jatkaa postaamista TOUKOKUUN (tuhma Riina!) luetuista, jotta edes joskus kuvittelisin saavani luettujen listojen kiinni.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lasten kirja - kasvamista viime vuosisadan vaihteen Englannissa

Kirjan nimi: Lasten kirja (The Children's Book)
Kirjoittaja: A.S. Byatt, suomentanut Kersti Juva
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 954
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla



Törmäsin viime vuoden puolella muutamassa blogissa kehuviin arvoihin tästä A.S. Byattin jättiläisestä, Lasten kirjasta. Kirja kiinnosti paitsi massiivisuutensa myös aihepiirinsä vuoksi: elämää vuosisadan vaihteen molemmin puolin Euroopassa, joka on ajautumassa sotaan, tiettyjän päähenkilöiden parissa kasvaen.

Aivan ensimmäiseksi, jo ennen kuin tätä pääsee kunnolla lukemaan huomaa ensimmäisillä sivuilla kääntäjien laatiman henkilölistan. Ja se tuleekin tarpeeseen, sillä tässä teoksessa on keskeisiä henkilöitä jopa enemmän kuin venäläisessä klassikkokirjallisuudessa! Siltikään määrä ei tunnu missään vaiheessa liialliselta ja suurimpaan osaan henkilöitä ehtii jopa tutustumaan kunnolla. Kirja ei siis todellakaan ole pitkäpiimäinen, vaan tarjoaa asioihin näkemyksiä monista eri näkökulmista.

Lasten kirja on nimensä mukaisesti ennen kaikkea kirja lapsista. Sen keskiössä ovat Wellwoodin sisarukset ja serkukset sekä heidän ystävänsä. Dorothy on järkevä naisenalku, joka haluaa lääkäriksi ja etsii juuriaan Saksasta; Hedda on sisarussarjan nuorimmaisempia, kapinallishenkinen naisasiainnainen; Julian etsii seksuaalisuuttaan ja ihastuu tavoittamattomiin miehiin; Luonnonlapsi Tomi ei haluaisi opiskella vaan samoilla ympäri Englannin niittyjä; Philip on orpo maalainen, joka löytyy museon kellarista ja osoittautuu loistavaksi keraamikoksi; Elsie, Philipin sisar ryhtyy veljensä uuden perheen palvelijaksi; Imogen, keramiikkamestarin tytär, jossa piilee taiteellisia kykyjä; Pomona, joka kävelee unissaan ja on kokenut nuoreen ikäänsä nähden paljon.

Lasten kirja ei kuitenkaan olisi mitään ilman vahvoja aikuisia. Olive Wellwood kirjoittaa jokaiselle lapselleen omaa satua, on poliittisesti aktiivinen ja taiteellisesti suuntautunut; Humpry, Oliven mies on hunsvotti ja mukana tärkeissä 1900-luvun alun käänteissä; Violet, Oliven sisar hoitaa sisarensa lapsia kuin omiaan ja pitää samalla huolta taloudesta; Prosper Cain on museon intendentti, joka on jalomielinen ja auttavainen leski-isä; Anselm Stern, saksalainen nukketeatterinero, joka luo nukeillaan suuria seikkailuja ja tuo vanhat sadut eläviksi; Benedict Fludd, käsistään taitava keraamikko, jolla ei ole lainkaan ihmissuhdetaitoja.

Kirjassa mainitaan nimeltä myös monia muita vuosisadan vaihteessa vaikuttaneita henkilöitä. Erityisesti kiinnitin huomioni siihen, että muuan Oscar Wilde mainitaan useampaankin otteeseen. Wellwoodit ystävineen lähtevät vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn (hauskasti samaan aikaan pidetyistä olympialaisista ei mainita sanallakaan), teatteri on murroksessa ja uusia tekniikoita kokeillaan pelottomasti, keramiikassa rikotaan rajoja ensin Fluddin ja sitten Philipin toimesta, yliopistojen ovet eivät meinaa aueta naisille, autot ovat suuri ihmetyksen aihe ja koko ajan Euroopasta kantautuu huolestuttavia uutisia: sota voi alkaa koska tahansa.

Lasten kirja on ilmiömäinen kasvukertomus. Se kertoo lapsista, jotka kasvavat ensin nuoriksi ja sitten aikuisiksi kuohuvassa Euroopassa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Englannista reissataan Eurooppaan, pääasiallisesti Ranskaan ja Saksaan, samalla kun lukija kohtaa värikkään maailman, joka on täynnä taiteilijoita, kirjailijoita, anarkisteja, käsityöläisiä ja politiikkoja. Varsinkin Wellwoodien lapset varttuvat satujen maailmassa tietämättä kuitenkaan, että heidän idylliään varjostavat useat salaisuudet. Samalla kun lapset kasvavat taiteen parissa rauhallisella maaseudulla Eurooppa natisee uhkaavasti liitoksissaan ja aikuiset etsivät omaa paikkaansa haasteiden keskellä. 1900-luvun alussa syntyy myös suuri kasa uusia instituutioita, museoita, taidesuuntia ja aatteita - eletään Euroopan kulta-aikaa.

Vaikka henkilöitä on paljon on jokaisella heistä oma luonteensa, roolinsa ja tehtävänsä. Sivujen runsauden ansiosta pääsemme kurkistamaan kunnolla jokaisen elämään: kukaan ei jää lukijalle etäiseksi sivuhahmoksi, vaan kaikki tärkeät henkilöt tulevat tutuiksi, samaistuttaviksi. Mukaan mahtuu niin radikaaleja nuoria kuin aikuisiakin, itseään etsiviä ja hukassa olevia. Jokaisella on omat ilonsa ja murheensa kannettavana, kaikkien elämä ei suju niin kuin sen toivoisi sujuvan. Draaman kaari on vahva ja sodan lähestyessä lukija odottaa ja pelkää henkeään pidätellen sodan aiheuttamia tuhoja: kuka selviää, kuka jää rintamalle, selviääkö kukaan sodasta ilman arpia?

Vahvan henkilögallerian lisäksi kirjan toinen kantava teema on taide ja taidemaailman kuvailu. Minua ei ole koskaan kiinnostanut taide tai oikeammin edes mikään siihen liittyvä ja pidän itseäni vielä kaiken lisäksi hyvin epätaiteellisena ihmisenä. Joten oli mielenkiintoista havaita, kuinka hyvin viihdyin lukemassa keramiikan kuvioinnista, erilaisista maljakoista, nukketeatterin pystyttämisestä. Lukutoukkana luulisi, että Oliven kirjoittamat sadut kiinnostaisivat taidepläjäyksiä enemmän, mutta omalta osaltani ne osoittautuivat pettymyksiksi - pidin niitä lähes kirjan heikoimpana antina. Toki satujen kehittyminen ja siirtyminen näyttämölle kiinnostivat ja olivat mielenkiintoisesti luotuja, mutta sadut itsessään eivät saaneet minun mielenkiintoani heräämään.

Näin mahtavaksi teokseksi tämä on saanut mahdottoman vähän blogisavuja. Haastankin siis kaikki taiteesta/historiasta/kasvukertomuksista/ihmissuhdedraamasta/laajasta henkilögalleriasta/laadukkaasta kirjallisuudesta kiinnostuneet lukemaan tämän teoksen. Älkää antako paksuuden tai suuren henkilömäärän hämätä, sillä kun tähän maailmaan uppoaa on siitä lähes mahdotonta päästä pois.

Arvosana: *****

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Poika - romaani isyydestä ja valinnoista

Kirjan nimi: Poika
Kirjoittaja: Petja Lähde
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 189
Lukulistalle: Lainattu lukupiiriläiseltä


Täytyy tunnustaa, että nimi Petja Lähde oli minulle täysin tuntematon ennen kuin sain kuulla kanssalukupiiriläiseni kehuvia kommentteja miehen esikoisteoksesta Poika. Ja myyntipuhe oli kerta kaikkiaan sen verran vakuuttava, että olihan kirja sitten saman tien myös lainaan pyydettävä.

Pienoisromaanin lähtökohta on kutkuttava: on lämmin juhannuspäivän aamu ja mies punaisessa Volkswagenissaan ajaa kohti Turkua. Päällään hänellä on kulahtanut aamutakki ja bokserit. Takapenkillä nukkuu vauva kylpytakissaan ja vaipassaan. Heille on tullut kiire, joten sekä vaipat että ruoka ovat jääneet. Pojan äiti taas on kotona, kylpyhuoneeseen lukittuna.

Janne ja Saija, isä ja äiti, eivät kumpikaan ole välttämättä aivan malliyksilöitä. Janne on entinen linnakundi, joka nauttii työttömänä olemisesta ja päiväoluen nauttimisesta, Saija taas on pyörinyt huumekuvioissa. Jannen isä taas on poliisi, joka velvollisuudentunnettaan lähtee Jannen ja Hiipiäisen, joksi Janne poikaa kutsuu, perään.

Poika on ennen kaikkea romaani vanhemmuudesta. Se asettaa vastakkain äidin tarpeen olla lapsessaan kiinni vuorokauden ympäri ja isän tarpeen edes joskus rikkoa tuo äidin ja lapsen välinen maaginen muuri. Se on kertomus äidin halusta kasvattaa lapsi yksin ja uskosta siihen, että isä ei osaa mitään, opastettuna tai ilman. Se on samalla myös kertomus siitä, kuinka rakkaus kehittyy ja mitä tämän rakkauden eteen ollaan valmiita tekemään. Tiukemmassa paikassa avuttomampikin keksii ruokkimiskeinot ja vaipankorvikkeet. Ennen kaikkea tämä on riipaiseva kertomus Jannesta, joka vain haluaisi olla Isä.

Lähteen kieli on letkeää ja tragikomisuus vie tarinaa hyvin eteenpäin. Lähde tuo esiin tuokiokuvailua taitavasti ja pohtii hyvin ihmismielen tummempiakin mietteitä. Äitiyden ja isyyden ja niihin liittyvät tunteet kirjailija tuo aidosti esiin, lukijan eläytyessä tapahtumiin milloin lähes nauraen milloin päätään surullisesti puistellen. En kuitenkaan lopulta pitänyt tästä niin paljoa kuin ennen lukemista ajattelin. Näin pieneen teokseen tapahtumia ja henkilöhahmoja oli ehkä muutama liikaa. Loppupuolella kirjaa myös tragikomisuus alkoi menemään omasta mielestäni hieman yli ja tultiin tilanteeseen, jossa minä en enää nauttinut lukemastani. Suurin pettymys kohdistuu kuitenkin teoksen loppuun, joka ei ainakaan antanut minulle sellaisia vastauksia kuin odotin.

Petja Lähde on taitava kirjailija ja uskonkin, että seuraavassa teoksessaan hän on esikoistaankin parempi. Ei Poikakaan huono ollut, mutta paikoitellen se ehkä saattoi omasta mielestäni sortua liialliseen yrittämiseen. Pienellä hiomisella Lähteestä tulee mahtava kirjailija, jonka teoksiin on ilo tarttua vuosien jälkeenkin.

Arvosana: ***½

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Eropaperit - Kun lapsista tulee pelinappuloita

Kirjan nimi: Eropaperit
Kirjoittaja: Laura Honkasalo
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 412
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Laura Honkasalon Eropaperit tuli puheeksi ensimmäisen kerran koulussa - lastensuojeluntunnilla kun puhuimme siitä, kuinka riipaisevia avioerot voivat olla lapsen näkökulmasta. Muistin lukeneeni tästä muutaman blogiarvion ja laitoin nimen muistiin, sillä jo omalta ammatilliselta kannalta tämä vaikutti sellaiselta teokselta, joka on pakko lukea.

Leea makaa masentuneena vanhuksena sairaalassa. Häntä käy enää tervehtimässä hänen entinen miniänsä Sinikka. Hänen poikansa Jokke tuntuu hylänneen hänet avioiduttuaan uudestaan. Sinikan tytärtä Saraa Leea ei halua tavata, sillä haluaa suojella tätä vanhuudeltaan. Aikoinaan, Sinikan aikaan ja tätä ennen, Leea oli reipas edustusvaimo ja poikansa paras ystävä ja myöhemmin hänestä tuli Sinikalle kuin äiti. Kun Jokke ja Sinikka sitten erosivat rikkoontuivat äidin ja pojan välit ja myöhemmin uusi aviopuoliso on myrkyttänyt kaikkien suhteet.

Aluksi tuntuu, että ero käy sopuisasti. Mutta vuosien varrella eron vaikutukset vain vahvistuvat Saran ja tämän veljen elämässä. Varsinkin Sara ottaa kaiken raskaasti ja hän onkin teoksen päähenkilö. Hänen tarinansa ympärille muodostuvat moninaiset ihmissuhteet solmuinensa 1960-luvulta nykypäivään. Sara saa kokea miten erilaiset säännöt ovat kotona kuin Jokken ja tämän uuden vaimon luona. Uudessa kodissa pitää pukeutua erilaisiin vaatteisiin, syödä luonnonmukaisesti, ei saa itkeä eikä ikävöidä ja äitiä pitää kutsua paskikseksi. Jokke vaimoineen manipuloi pientä Saraa, jotta tämä asettuisi asumaan heidän luoksensa samalla kun Sara haluaisi olla lojaali molemmille vanhemmilleen. Kerta toisensa jälkeen keinot muuttuvat rajummiksi ja pian lähisuvussa enää kukaan ei voi hyvin.

Kirja etenee kahdessa tasossa. Toisessa tasossa seurataan aikaa 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Jokke ja Sinikka tapasivat aikaan jolloin avioero alkoi saamaan rumia piirteitä. Toisessa tasossa olemme nykyajassa, Leean sairasvuoteella ja Sinikan ajatuksissa. Menneisyydessä pääsemme myös tutustumaan oikeuden asiakirjoihin sekä Jokken ja tämän vaimon lähettämiin kirjeisiin niin Sinikalle kuin Leeallekin. 

Minä voin pahoin. Minua suorastaan kuvotti Jokke ja tämän uusi vaimo. Heidän toimintansa tuntui järjettömältä, mutta useita tarinoita kuulleena valitettavan todelta. On kamalaa edes ajatella, mitä kaikkea 10-vuotias Sara on joutunutkaan kokemaan. Miten paljon hän on joutunut ottamaan vastuuta itsestään, veljestään ja äidistään. Honkasalo ei anna lukijalle juurikaan tilaa hengähtää vaan tuottaa sivuille ankeita tilanteita toisensa perään. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä pahemmalta tilanne alkaa tuntua. Onneksi teoksessa on myös onnen elementtejä, niitä asioita jotka pitävät naisemme kasassa. Silti vielä viimeisilläkin sivuilla on aistittavissa, että avioero on jättänyt jälkensä jokaisen elämään; jäljen, joka ei ole lähtenyt vielä kahdenkymmenen vuodenkaan jälkeen.

Olit sitten äiti, alan ammattilainen tai muuten vain aiheesta kiinnostunut suoittelen tämän lukemaan. Aihe on toki rankka, mutta valitettavan todellinen myös nykypäivän Suomessa. Teos on loistava kannanotto siihen, kenen etua avioerossa ajetaan ja millaisilla valtapeleillä niihin pyritään. Tämä laittaa ajattelemaan.

Arvosana: ****½

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Viisikko aarresaarella - paluu lapsuuden ruokaunelmiin ja jännittäviin seikkailuihin

Kirjan nimi: Viisikko aarresaarella (Five on a Treasure Island)
Kirjoittaja: Enid Blyton, suomentanut Lea Karvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1942, suomennos 1997
Sivumäärä: 140
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Olen jo useampaan kertaan tässäkin blogissa kertonut, että Enid Blytonilla on merkittävä rooli lukuharrastukseni alkamisen kanssa. Äiti aikoinaan suositteli minulle ensimmäiseksi "oikeaksi" kirjaksi Viisikko aarresaarella, jonka sitten luinkin ja heti sen perään myös kaikki muut Viisikot. Lapsuusvuosina palasin sekä Viisikoiden että myös muiden Blytonin nuorten kirjojen pariin uudelleen ja uudelleen, luoden päässäni samanlaisia jänniä seikkailuja ja haaveillen kaikista herkuista. Aikuisiällä minua alkoi kiinnostamaan, vieläkö näissä lapsuusajan suosikeissa on samanlaista vetovoimaa, joten oli jälleen aika tarttua Viisiikkoon.

Viisikon muodostavat Kirrinin sisarukset Leo, Dick ja Anne sekä heidän poikatyttöserkkunsa Paula, joka haluaa itseään kutsuttavan Pauliksi. Viidentänä jäsenenä toimii Paulin koira Tim, joka tässä ensimmäisessä osassa asuu kalastajapojan luona, sillä Paulin isä on saanut kyseisestä koirasta tarpeekseen. Viisikko aarresaarella on siis tämän 21-osaisen sarjan ensimmäinen teos, jossa serkukset tutustuvat kunnolla toisiinsa sisarusten lähtiessä kesänviettoon Paulin vanhempien luokse. Pauli, ainoana lapsena kasvanut, on itsenäinen ja itsepäinen ja hänen on vaikeaa sopeutua Kirrinin sisarten iloiseen joukkoon. Lopulta serkukset voittavat Paulin luottamuksen ja pääsevät tutustumaan tämän saareen. Kun sitten vielä muinoin saaren eteen uponnut hylky nousee pintaan, sieltä löytyy arvoituksellinen lipas ja lapset päättävät yöpyä saaressa, alkaa ennennäkemätön seikkailu ensimmäistä, mutta ei todellakaan viimeistä kertaa. 

Miten ihmeessä olen kyennyt lukemaan tätä alle 8-vuotiaana? Tämähän meni loppua kohden suorastaan pelottavaksi. Pidin Blytonin tarkasta ympäristökuvailusta sekä tavasta pohtia ihmissuhteita. Muistelen myös, että myöhemmissä osissa myös ruokakuvailu oli hyvin keskeistä, tässä ensimmäisessä päästiin vasta pintanaarmaisuun. Mutta niin, en minä valitettavasti saavuttanut enää sitä samaa fiilistä kuin 20 vuotta sitten näitä lukiessa. Olihan tämä nyt aika ennalta-arvattava kuitenkin eikä läheskään niin maaginen kuin muistin. Kielellisestikään tämä ei juurikaan poikkea niistä muista lasten- ja nuorten kirjoista joita on tullut luettua. Silti tämä on edelleen oivallista lukemista nykypäivän lapsille, onhan näissä seikkailuromaaneissa aina oma viehätyksensä.

Oma urakkani Viisikoiden kanssa tosin taitaa päättyä tähän. Tai en ainakaan vähään aikaan seuraavaan tartu. Harmi, että tässä kävi näin, pitäisi vain pysyä erossa näistä lapsuuden suosikeista ja vaalia niiden ihanaa muistoa pääkopassa.

Arvosana: ***

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Syksyn uutuuksia

Tuleva kirjasyksy näyttää mahtavalta. Nyt kun on vapaa-aikaa kaksi kuukautta ennen töiden alkua on minulla ollut aikaa kunnolla tutustua kustantamoiden esitteisiin. Ja mitä kaikkea olenkaan sieltä löytänyt. Nämä kaikki kun ehtisi tänä vuonna lukea, niin tyytyväinen saisi olla! Uskallan jo nyt luvata, että vuoden lopussa hyviä kirjoja listatessa tulee runsauden pula, niin vaikuttavilta esittelyjen perusteelta useampi syksyn(kin) kirja vaikuttaa.

Atena
Alex Capus - Léon ja Louise (rakkaustarina ja ajankuva Euroopasta kahden sodan myllerryksessä)
Mia Vänskä - Musta kuu (kertomus ihmismielen pimeästä puolesta, syyllisyydestä ja vastuusta, mukana myös muinaisia myyttejä ja jännitystä)
Eugen Ruge - Vähenevän valon aikaan (kolme sukupolvea, DDR, kommunismi ja Stalinin vallan aika)

Bazar
Mikael Bergstrand - Delhin kauneimmat kädet (elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen mies löytää uuden elämän Intiasta)
Kim Edwards - Unien järvi (isän selvittämätön kuolema sekä kaipuu ensirakkautta kohtaan)

Gummerus
Petri Karra - Pakenevat unet (kertomus ryövätystä lapsuudesta ja pahoinvointiyhteiskunnasta)
Chris Cleave - Poikani ääni (äidin kirje Osama bin Ladenille ja Lontoon terrori-isku)
Blaine Harden - Leiri 14 (vankileirillä Pohjois-Koreassa)

Into
Jaakko Laitinen - Kuolema Ulan Batorissa (jännityskirja, matkaromaani ja pamfletti Mongoliasta)
Andrea Levy - Pitkä laulu (romaani rasismista ja orjuudesta)

Like
Dan Simmons - Flashback (dystopiaromaani talouskriisin runtelemasta vuoden 2036 Yhdysvalloista)

Karisto
Sanna Eeva - Olot (kolme sukupolvea hukassa olevia naisia)

Minerva
Tapani Heinonen - Reunalla (miehen matka 60-luvun kyläyhteisöstä tähän päivään)

Otava
Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu (kasvutarina kahden kulttuurin törmäyskurssilla)
David Nicholls - Kaikki peliin (kasvutarina työläisperheen pojasta eliittiyliopistossa)
Reijo Mäki - Sheriffi (alaston ruumis pihakeinussa, toinen reikä päässä keittiössä, ratkaisijan roolissa Jussi Vares)

Siltala
Herman Koch - Illallinen (synkkä perhedraama)
Sándor Zsigmond Papp - Mitättömät elämät (kertomuksia Romanian lähimenneisyydestä)

Tammi
Sami Hilvo - Rouva S. (sukellus tuhannen vuoden takaiseen Japaniin)
Stephen King - Pimeä tie, tähdetön taivas (neljä pienoisromaania ihmismielen pimeistä syövereistä)
Sarah Winman - Kani nimeltä Jumala (huumoria ja sadunomaisuutta 60-luvun Britanniasta syyskuun 11. päivän jälkimaininkeihin)

Teos
Ulla-Lena Lundberg - Jää (kertomus saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaaren ympäristön ihmisistä sodan jälkeen)
A.S. Byatt - Pieni musta kirja (viiden tarinan kokoelma, joissa kaikissa kurkistetaan toiselle puolelle)
Sara Razai - Olen etsinyt sinua (kun toinen maailma, ennakkoluulot, stereotypiat ja rakkaus kohtaavat)

WSOY
Katja Kaukonen - Vihkivedet (novellikokoelma, jossa ääneen pääsevät niin hiljaiset pojat, hupakkomaiset siskot kuin vahvojen tätien varjoissa olevat naisetkin)
Hassan Blasim - Vapaudenaukion mielipuoli (novelleita sodasta makaaberilla komiikalla ja riehakkaalla satiirilla)
Vilmos Csaplar - Hitlerin tytär (kipupisteitä Unkarista 1900-luvun alusta 1956 tapahtuvaan kansannousuun saakka)
Richard C. Morais - Herkullinen elämä (kulinaarinen sota ranskalaisessa pikkukylässä gourmet-ravintolan ja intialaisen ravintolan välillä)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pottereita fantasian näkökulmasta ja elokuvallisesti

Kirjan nimi: Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan
Kirjoittajat: Kontio, Mulari, Oittinen, Sinkkonen, Ylimartimo
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 147
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla




Kirjan nimi: Harry Potter Suuri velhouskirja - Kirja Harry Potter-elokuvien tekijöiltä (Harry Potter Film Wizardy)
Kirjoittaja: Brian Sibley, suomentanut Irma Rissanen
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 159
Lukulistalle: Joulupukin lahjasäkistä


Potterfriikkinä haluan tietenkin lukea mahdollisimman paljon kyseisestä sarjasta. Ja koska kaikki romaanit on luettu jo niin moneen otteeseen, on aika laajentaa lukualuetta tietopuolelle. Molemmat teokset olivat hyvin erilaisia ja tarjosivat uudenlaisia näkökulmia Pottereiden maailmaan.

Teoksessa Kuka Harry Potter? kuusi kirjoittajaa pureutuvat kukin omaan aihealueeseensa. Ensimmäisessä kirjoituksessa mietitään sitä, miksi fantasia ja etenkin Potterit nousivat suosioon juuri tiettyyn aikaan sekä tutkitaan mitä fantasia ylipäätänsä on. Toisessa osassa keskitytään fantasian kirjoittamiseen ja otetaan Pottereista esimerkkejä tietyistä vaiheista. Kolmas osa keskittyy pääasiallisesti Harryyn; siitä millainen poika sankarimme on ja miksi hänestä on sellainen muotoutunut. Neljännessä kirjoituksessa käsitellään Pottermaailman naisia, joilla tuntuu olevan normaalista fantasiakirjallisuudesta poiketen suuri rooli teoksen tapahtumissa. Viides osio käsittelee teoksen suomennosta; uusien sanojen kehittämistä niin Pottereissa kuin yleensäkin fantasiassa sekä sitä, miten säilyttää suomennoksessa edelleen se sama maailma kuin alkuperäisessä teoksessa. Viimeinen kirjoitus käsittelee Potterilmiötä: niitä kaikkia tuotteita ja tapahtumia, jotka kirjat ovat poikineet linepartyista fanfictioniin, peleistä karkkeihin.

Kuka Harry Potter? on fantasiakirjallisuuteen ja Pottereihin uppoavana tietokirjana mielenkiintoinen ja se esittelee sellaisia näkökantoja ja huomioita, joita edes ulkoa Potterinsa opetellut ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Kirja on kuitenkin ohut ja tekstin fontti suurta, joten sen haukkaa nopeasti ja jää kaipaamaan vielä syvällisempää analyysia asioista. Kuitenkin hyvä pintanaarmaisu Pottereiden maailmaan, josta oikeasti saisi väistöskirjan aikaiseksi.

Suuri velhouskirja taas tutustuttaa lukijansa Potter-elokuvien maailmaan. Harmi vain, että teos on tehty silloin kun Kuoleman varjelusten toinen osa ei ollut vielä tullut ulos ja on siis tältä osin vielä hieman puuttellinen. Muuten kyllä jokaisesta elokuvasta on kattavasti tietoa niin lavastuksen, paikkojen kuin näyttelijöidenkin osalta. Kirjassa on mukana mm. koko pääkolmikkomme haastattelut, ohjaajien ja käsikirjoittajien haastatteluja, muun näyttelijäkaartin haastatteluja, tutustumista eri lavasteiden luomiseen sekä asiaa näyttelijöiden valitsemisesta. Värikuvia on paljon ja ne konkretisoivat hyvin asioita. Lisäksi mukana on paljon irrallista sälää lukijan iloksi, kuten Kelmien kartta sekä Tylypahkan kutsukirje.

Suuri velhouskirja tarjoaa paljon sekä sellaiselle, joka on katsonut vain elokuvat kuin myös sellaiselle potteristille, joka on katsonut elokuvat ja lukenut kirjat tai vain lukenut kirjat mutta ei ole kiinnostunut näkemään elokuvia. Erikoistehosteiden luominen, kuvauksien kestot ja näyttelijöiden omat mielikuvat hahmoista olivat mielenkiintoista luettavaa. Vaikka tässäkään ei sivumääräisesti ollut paljoa luettavaa, tarjosi tämä kuitenkin paljon tietoa. Suosittelin tätä luettavaksi pieninä makupaloina ja tutustumaan huolella kaikkeen, mitä tähän teokseen on kätketty.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Little Been tarina - Kertomus eräästä pakolaistytöstä

Kirjan nimi: Little Been tarina (The Other Hand)
Kirjoittaja: Chris Cleave, suomentanut Irmeli Ruuska
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2011
Sivumäärä: 369
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Brittiläisen Chris Cleaven toinen teos Little Been tarina herätti viime vuonna blogistaniassa paljon ihastusta ja kiinnitti mielenkiintoni jos ei muulla niin sillä, että sivuliepeissä pyydetään, että kirjan juonesta ei kerrottaisi liikaa etukäteen. Niinpä lähtökohdat tälle kirjalle olivatkin erilaiset kuin yleensä: en juuri tienyt mitä tämä pitää sisällään, tiesin vain että tästä on moni pitänyt.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä; leskeksi jäänyt englantilaisnainen Charlie-poikansa (joka haluaisi olla Batman) kanssa sekä Little Bee, nuori nigerialainen nainen, joka on juuri päässyt vapaaksi brittiläisestä vastaanottokeskuksesta. Naisia yhdistää yhteinen kokemus muutaman vuoden takaa Nigeriasta ja nyt Little Bee aikoo löytää O'Rourket. Tämä on lähtötilanne, joka tosin selviää lukijalle vasta pikku hiljaa.

Asetelma oli mielenkiintoinen ja odotin (ehkä vähän liiaksikin) upeaa lukukokemusta, kiitos kaikkien blogisavujen. Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta, että nyt sain pettyä lukemaani karvaasti. Cleave käyttää kieltä taitavasti ja tuo hyvin esiin henkilöiden koulutuserot ja äidinkielen. Myöskin Charlien toiminta on kuvattu oivallisesti, hänen kriisienkäsittelynsä on juurikin ikäluokalle ominaista. Hahmokuvailu on vahvaa, maisemat ja tunnelmat tulevat mukavasti esiin kirjan riveillä. Mutta silti, tästä jäi puuttumaan jotakin.

Ehkäpä se oli sitten kuitenkin se, että tapahtumien kannalta tämä ei ollutkaan niin mullistava kuin olin kuvitellut. Se, että tästä kirjasta kehotetaan kertomaan mahdollisimman vähän niille, jotka eivät ole tätä lukeneet, kohtti ainakin minun odotukseni aivan liian korkealle. Toki teoksen tapahtumat ovat osaltaan järkyttäviä, puhuttavia ja hyvinkin nykyaikaisia. Siltikään siinä ei esiintynyt mitään sellaista, jota en lukijana olisi osannut rivien välistä odottaa tapahtuvaksi.

Odotan kuitenkin mielelläni Cleaven toisia teoksia, sillä kaiken kaikkiaan pidin hänen kirjoitustavastaan ja tarinanrakennustaidostaan. En kuitenkaan osannut laittaa tarpeeksi arvoa kaikelle hypelle ja salamyhkäisyydelle, jonka täydellinen lukukokemus olisi vaatinut.

Arvosana: ***½

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kirpparikierros eli Kuinka löytää 19 kirjaa alle 9 eurolla

Koska kesällä on aikaa ja intoa, kirjahyllykään ei ole vielä aivan täynnä ja lukulista ei muka ole tarpeeksi pitkä, suuntaa lukutoukka miehensä kanssa "pikaiselle kirpparikierrokselle, jolta ei nyt montaa kirjaa osteta". Niin... Tässäpä sitä nyt sitten ollaan, illalla kotona, kuusi romaania ja 13 lastenkirjaa rikkaampana. Hups? Mutta kun oli hyviä ja halpoja, suorastaan lähes ilmaisia kirjoja, niin pakkohan ne oli kaikki ostaa, aivan perusteltua eikös?


Kolme englanniksi kirjoitettua pokkaria ja kaikki yhteensä naurettavat 90 senttiä!
Stephen King - Cell (50 senttiä)
Rudyard Kipling - Plain Tales from the Hills (10 senttiä)
David Nicholls - One Day (30 senttiä)
Ja juuri kun olin päättänyt, että en enää niin pokkareita ostelisi. Mutta annoin nyt itselleni anteeksi, sillä näitä kirjoja ei vain voinut noilla hinnoilla hyllyyn jättää.


Kovakantisia romaaneja, suomeksi, tarttui mukaan myös kolme, eikä näistäkääm lompakko keventynyt neljää euroa enempää.
Khaled Hosseini - Leijapoika (2 euroa)
Ernest Hemingway - Kirjava satama (1 euro)
Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat (1 euro)


Ja sitten se kunnon löytö: 13 satukirjaa yhdessä nipussa, yhteensä neljä euroa. Eiväthän nuo enää ulkoisesti ole priimakunnossa, mutta sisältä lähes kuin uusia. Ja mukana on jopa muutama sellainen satu, joita en ole itsekään aiemmin lukenut. Näistä riittääkin hyvin lähes koko syksyksi lukemista lapsille töissä.
Saapasjalka-kissa (Charles Perrault'in sadun mukaan)
Mökintyttö ja kuningas (suomalainen kansansatu)
Rouva Holle (Grimmin veljesten saduista)
Hannu ja Kerttu (Grimmin veljesten saduista)
Jaakko ja pavunvarsi (englantilainen kansansatu)
Paimentyttö ja nokipoika (kirjoittanut H.C. Andersen)
Tarina Kalifi Haikarasta (kirjoittanut Wilhelm Hauff)
Pullon henki (Grimmin veljesten saduista)
Ahdin lahja (Sakari Topeliuksen saduista)
Valkoinen käärme (Grimmin veljesten saduista)
Huckleberry Finnin seikkailut (Mark Twainin teoksen mukaan)
Kuusi voittaa koko maailman (Grimmin veljesten saduista)
Kultakutri ja kolme karhua (kirjoittanut Richard Southey)

torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuun tavaukset

Hävettää, sillä olen nyt kirjoituksissa enemmän jäljessä kuin viime kuussa. Minulta kun on edelleen yli puolet huhtikuun kirjoista blogaamatta, toukokuusta siis puhumattakaan. Mutta nyt pitäisi olla aikaa: koulu on takanapäin huomisen jälkeen kun haen valmistumispaperit, mitään kirjallisia töitä ei ole ja kesälomaakin on enemmän tai vähemmen elokuuhun saakka. Luettuja kertyi kuitenkin mukava määrä siihen nähden, kuinka työllistetty olin koulujuttujen kanssa ja kuinka kauan vietin aikaa kuun ensimmäisen luetun kanssa. Toukokuussa siis luin seuraavat kuusi teosta:
A.S. Byatt - Lasten kirja
Daniyal Mueenuddin - Hunajaa ja tomua
Bo Carpelan - Kesän varjot
OrvoKit - Käsi kädessä
John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti

Uutuuksia oli mukana kaksi ja jälleen lukemiseni oli hyvin 2000-luvulle painottunutta. Lahirin teos taisi olla näistä vanhin ja sekin on 2000-luvun alusta. Novelleja tai muuten vain lyhyttarinoita sisältäviä teoksia luin peräti kolme ja yksi lukemistani kirjoista oli enemmän tai vähemmän lastenkirjallisuutta. Kuukauden parhaimmista lukukokemuksista vastasivat tällä kertaa A.S. Byatt, Bo Carpelan sekä Jhumpa Lahiri. Luettuja sivuja kertyi peräti 2029, eli kirjaa kohden 338 sivua. Tuo sivumäärä tuntuu aika huimalta käytössä olleeseen aikaan verrattuna.

Kuukauden kohokohtana  oli ilman muuta reissu Forssan Kirja Outletiin, josta mukaani tarttui sen verran kirjoja, että kohta pitää ostaa uusi kirjahylly. Lisäksi kirppistelin Iida Rauman Katoamisten kirjan, Kjell Westön Langin sekä Eric-Emmanuel Schmittin Nooan lapsen. Kirjablogaajien yhteisöstä kotoutin lisäksi Antti Leikaksen Melomisen sekä Katja Kaukosen Odelman.


Kesäkuussa on siis luvassa iso kasa arvosteluja, vielä muutama kevään uutuus sekä katsaus syksyyn ja toivottavasti muutama Stephen King.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Yövartio - Kun toinen maailmansota on läsnä

Kirjan nimi: Yövartio (The Night Watch)
Kirjoittaja: Sarah Waters, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2005
Sivumäärä: 509
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Lukupiirimme käsitys teoksesta "ei kovin paksu kun tässä on kiireitä" osoittautui Sarah Watersin Yövartioksi lähinnä mielenkiintoisen aiheensa sekä kirjailijan vuoksi. Harmi vain, että tässä vaiheessa piiriläistemme elämä oli oikeasti niin kiireistä, että suurimmalta osalta oli vielä osa kirjaa lukematta kun kokoontumisemme aika tuli. Mutta, näin käy joskus.

Teoksen rakenne on mielenkiintoinen: se nimittäin lähtee liikkeelle lopusta, joka on tässä tapauksessa vuosi 1947. Toisessa osassa pääsemme toisen maailmansodan keskelle ja viimeisessä osassa olemme juuri sodan kynnyksellä vuodessa 1941. Lukukokemuksen tekee siis hieman sekavaksi se, että kirjan alussa päähenkilömme ovat jo hyvin tuttuja keskenään ja pikku hiljaa lukijalle paljastuu, kirjan edetessä (tai peruuttaessa, ihan miten vain), miten näihin ystävyyssuhteisiin ja tilanteisiin ollaan päädytty. Minä itse luin ainakin ensimmäisen osan niin hurjaa vauhtia (osittain siksi, että minulla olisi edes jotakin materiaalia lukupiiriämme varten), että puolessa välissä olin jo täysin unohtanut sen, mitä päähenkilöillemme "nyt" kuuluu.

Päähenkilöitäkin on paljon, tosin tämänpaksuiseen kirjaan niitä mahtuu. Kay on toiminut sodassa ambulanssikuskina, pukeutuu miehen vaatteisiin ja etsii itselleen naisseuraa, Helen haluaisi omistaa kokonaan naisystävänsä Julian ja on tämän entisistä suhteista mustasukkainen, Vivin elämä on glamouria ja hänelle on suhde varattuun, perheelliseen mieheen sekä ainoa miehemme Duncan, jonka elämässä on useampi demoni. Koko ajan sota muokkaa ihmisiä ja saa aikaan erikoisia kohtaamisia vielä erikoisimmassa paikoissa. Kay on rikkaasta perheestä, mutta tahtoisi jättää sen elämän taakseen, Viv pyörittää ystävänsä kanssa hieman hämärältä kuulostavaa deittipalvelua, Julia etsii pakoreittiä ja Duncan asuu vankilasta vapauduttuaan vanhan miehen kanssa.

Rakkaudella on suuri merkitys päähenkilöidemme elämässä. Sodan jaksaa kun tietää, että jossain on joku joka välittää. Tyypillistä rakkaus ei tosin aina ole; tässäkin teoksessa pääsemme tutustumaan useampaan "epäsoveliaaseen" parisuhteeseen - eihän toisen maailmansodan aikaisessa maailmassa homous tai sukupuolilla leikkiminen ollut kovin muodikas tai edes hyvällä silmällä katsottu ilmiö. Silti teoksessa sivutaan useampaa suhdetta, jossa osallisena ovat kaksi saman sukupuolen edustajaa. Eikä Waters myöskään arkaile seksikohtauksien kanssa, sillä teoksen aikana kuvaillaan useampaakin lesboaktia: Waters ei kuitenkaan mässäile tai tuo asiaa esinä tabuna, vaan kauniina kahdenvälisenä tapahtumana. Homouden lisäksi kirja käsittelee myös yksinäisyyttä, itsensä pakoilua, avionrikkomista sekä hämäriä elinkeinoharjoittajia.

Kesti aikansa ennen kuin pääsin kunnolla sisälle teoksen maailmaan. Koska päähenkilöitä oli monia, aluksi oli vaikea pysyä perässä kaikissa tapahtumissa. Kirjan kirjoitustyylikään ei ainakaan asiaa auttanut, sillä kaikkia suoria viittauksia ei tajunnut ennen kuin oli päässyt teoksen loppupuolelle, jossa asioita selitettiin tarkemmin myös lukijalle. Lopulta kuitenkin viihdyin teoksen parissa hyvin vaikkakin lähes jokainen päähenkilö saikin aikaan ärsytyksiä. 

Watersin tyyli kirjoittaa on yksinkertaisen tehokas. Hän ei pyri kikkailevaan kieleen tai maksimoimaan kuvailun tehokkuutta. Sen sijaan hän keskittyy asioihin ympärillä, ihmisten välisiin suhteisiin, heidän tunteisiin ja ajatuksiinsa, tapahtumiin tässä ja nyt. Varsinkin sota-ajan kuvauksessa tämä tyyli on pureva, se ei turhia romantisoi, mutta ei toisaalta myöskään luo synkkiä kuvia: se esitää asiat sellaisena kuin ne ovat.

Arvosana: ****

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Lumipäiväkirja - nuoruuden rakastetun jäljillä

Kirjan nimi: Lumipäiväkirja
Kirjoittaja: Joel Haahtela
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 190
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Se, että Joel Haahtela on päätynyt jälleen kerran lukulistalleni ei varmastikaan enää yllätä ketään tämän blogin lukijaa. Lumipäiväkirja oli kaiken lisäksi mainio valinta luettavaksi juuri kevään kynnyksellä, vaikka se huokuukin kansissaan talvisuutta.

Kirjan alkuasetelmassa tapaamme miehen, oikeustieteen professorin, joka lehteä lukiessaan törmää uutiseen nuoruuden rakastetustaan. Hän lähtee ullakolle etsimään muistoja opiskeluajoistaan Saksan Heidelbergissä: pahvilaatikoihin on pakattu kirjeitä, valokuvia ja lehtileikkeitä. Mies yrittää kovasti pohtia, kuinka Sigridistä, vannoutuneesta pasifistista, oli voinut kasvaa äärivasemmistolainen terroristi. Miehen elämässä lähes kaikki on horjuvaa; terveys, työ ja suhde tyttäreen. Kun hän pääsee työmatkalle Kööpenhaminaan mies päättää, että hänen pitää ostaa junalippu Saksaan ja lähteä selvittämään Sigridin salaisuutta.

Haahtelasta ja hänen tyylistään on kerrassaan vaikea sanoa jotakin sellaista, mitä en jo aiemmin olisi sanonut. Lumipäiväkirjassa nimittäin yhdistyy nimittäin taas niin moni haahtelamainen piirre, että sen tunnistaa miehen teokseksi jo ensimmäiseltä sivulta alkaen. Kerronta on maltillista, kaunista, soljuvaa, paikoitellen runollista. Dialogia on totuttuun tapaan vähän ja esiintyy hyvin kaurismäkeläisenä. Suurimmat tapahtumat sijoittuvat jälleen Saksaan ja päähenkilönä toimii keski-ikäinen mies, joka etsii jotakin. Tuttuja asetelmia ja teemoja, mutta silti Haahtela onnistuu tarjoamaan lukijalle jälleen jotakin uutta.

Tämä uusi on tällä kertaa luminen Helsinki ja rauhallinen talvi. Vaikka mies itsessään ei olekaan rauhallinen, vaan hänen sisimmässään tapahtuu, tuo talvi tähän pieneen tarinaan oman kauneutensa ja rauhallisuutensa. Aivan kuin lukija tarkastelisi tapahtumia lumisadepallon läpi, tapahtumia jotka eivät tunnu pitkään aikaan juuri mihinkään johtavan. Eikä edes silloin, kun mies vihdoin pääsee Saksaan mikään ole selvää. Ei loppuratkaisukaan, kuten Haahtelalle hyvin tyypillistä on. Lumipäiväkirja on todellakin talvinen ja vangitsee vuodenajan samalla tavoin kuin Perhoskerääjä kauniit kesäpäivät maalla.

Arvosana: ****½

maanantai 7. toukokuuta 2012

Paljain käsin - Vaaran naisten kahleisat perhesuhteet

Kirjan nimi: Paljain käsin
Kirjoittaja: Essi Tammimaa
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 346
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Tarkoituksenani oli jo viime vuonna lukea Essi Tammimaan Paljain käsin, mutta en sitten onnistunut saamaan sitä käsiini. Nyt kuitenkin se vapautui sopivasti kirjastosta, joten se päätyi vihdoinkin lukulistalleni.

Paljain käsin on ennen kaikkea kertomus kolmesta Vaaran sisaruskesta; Varvusta, joka hoitaa vanhuksia mutta ei itseään, Inarista joka on epätoivoisessa suhteessa varattuun mieheen sekä Virvasta, joka kipuilee lapsettomassa avioliitossa. Jokaisen tyttären äitisuhde on hankala eikä näidenkään äidin äitisuhde ole ollut kovin kaksinen. Miehistä ei juuri ole ollut Vaaran suvussa tukea, vaan naisten on aina pitänyt tullaan toimeen itsenäisesti. Nyt, vihdoin, suvun naiset yrittävät vapautua omalla tavallaan perheen kahleista. Lopulta kuitenkin joutuu jälleen pohtimaan, onko äitien, tyttärien ja sisaruksien väliset siteet ainoita, jotka elämässä säilyvät ja vievät sitä eteenpäin.

Vaaran suvun naisten kertomus on tiivis ja hyppii ajasta toiseen. Milloin ollaan nykypäivässä sisarten parissa, milloin tutustumassa heidän äitinsä lapsuuteen ja nuoruuteen. Traagiset tapahtumat tehdään lukijalla hyvin selväksi ja näinkin ohueksi kirjaksi tapahtumia on runsaasti. Se, miten eri tavalla naiset suhtautuvat vastoinkäymisiin ja mitä kaikkea he joutuvat kokemaan ennen kuin ryhdistäytyvät, on kirjan parasta antia. Jokainen naisista joutuu kokemaan paljon ja kaikkien osalta ei tunnu auttavan mikään. Silti kirjan loputtua tuntuu, että jokaisen elämä on edes jollakin tavalla mallillaan.

En kuitenkaan tykästynyt tähän teokseen niin kuin olin luullut. Suurimmaksi murheenkryyniksi nousi kieli, joka oli paikoitellen mielestäni liian harkittua, liian täynnä uusia sanoja. Tammimaalla on kirjoittajan taito hyppysissään, mutta kun lukija ei tajua kaikkien sanojen hienouksia, kärsii lukukokemus väkisinkin. Hiprakassa hapustelu ja puluttaminen ovat vain pieniä esimerkkejä siitä, millaisia sananmuokkauksia Tammimaa käyttää. Toki sanoma tulee useimmiten lukijalle selväksi näinkin, mutta niin se tulisi myös jo olemassaolevia sanoja käyttämällä ilman, että kieli vaikuttaisi liian harkitulta.

Toinen asia, josta en aivan loppuun asti pitänyt oli henkilöiden liiallinen dramaattisuus. Toki on totta, että sellaisten tapahtumien jälkeen jotka kirjassakin on kuvattu, ei ihminen enää kykene olemaan sama kuin ennen. Kuitenkin tuntui, että jokainen naisista oli ja märehti itsekseen ilman, että edes yritti koota itsensä, nähdä maailmaa muutoin kuin musta-valkoisesti tai edes puhua jollekin. Lukijana minulle tuli usein sellainen olo, että jokainen Vaaran nainen tarvitsisi suuren ravistelun ja heräämisen tähän aikaan. Liikaa paljaita käsiä, joiden merkitys lopulta ehkä valkeni minullekin.

Arvosana: ***

torstai 3. toukokuuta 2012

Käännöksiä - Elämää köyhänä siirtolaisena Yhdysvalloissa

Kirjan nimi: Käännöksiä (Girl in Translation)
Kirjoittaja: Jean Kwok, suomentanut Ulla Lempinen
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 275
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Viime vuonna törmäsin useassa blogissa Jean Kwokin esikoisteokseen Käännöksiä ja moniin arvioihin, joista teoksesta oli pidetty. Asetelmaltaan, perustuessaan osittain kirjailijan omiin kokemuksiin, se on juuri sellainen kirja, joka saa minut otteensa. Myös aihe, siirtolaisuus, sai minut tästä kiinnostumaan ja vihdoin sain myös tämän lainattua ja luettua.

Kirjan päähenkilö on Kimberly, Kim, 11-vuotiaana Hong Kongista äitinsä kanssa New Yorkiin muuttava tyttö. Pian alkaa pieneen perheen ponnistelu vieraassa kulttuurissa karun todellisuuden parissa. Äiti ja tytär päätyvät asumaan murjuun purkutuomion alla olevaan lähiöön ja työskentelemään sukulaisensa vaatetehtaalla. Kimberly on kuitenkin siitä hyvässä asemassa, että hän pääsee kouluun, jossa oppii nopeasti englantia ja ymmärtämään paikallisia tapoja. Silti aikuistumisen pitää tapahtua liian varhain, sillä hänen pitää huolehtia myös ummikkoäidistään. Kimberlylla on kova tahto menestyä ja järjestää itselleen ja äidilleen paremmat elinolot. Mutta tie sinne on pitkä ja kivinen, jopa Kimin kaltaiselle viisaalle nuorelle naiselle.

Käännöksiä on ennen kaikkea kaunistelematon kertomus maahanmuuttajien elämästä ja ahdingosta Amerikassa. Se on myös kertomus nuoresta tytöstä, joka joutuu tasapainottelemaan elämäänsä kahden kulttuurin ja kahden kielen välillä. Se on myös vahva kuvaus Kimin ja hänen äitinsä suhteesta; Kimin uskollisuudesta ja siitä, kuinka hän lopulta on valmis uhraamaan paljon enemmän kuin ehkä itse tuleekaan ajatelleeksi.

On vaikeaa uskoa, että kyseessä on esikoisteos. Vaikka tämä onkin esikoisille tyypilliseen tapaan osittain omaelämäkerrallinen antaa se tällä kertaa tarinalle juuri sen lisämausteen, joka nostaa sen hyvästä kirjasta todella hyvien joukkoon. Kirja on sisällöltään sekä raju että koskettava. Juuri nämä tunteet välittyvät vahvoina läpi koko kirjan ja uskonkin, että omakohtaisilla kokemuksilla on vaikutus siihen, että kirja näitä huokuu. Toisaalta kirjasta paistaa vahvasti myös rakkaus ja kiintymys äidin ja tyttären välillä; pahoinakin päivinä välittäminen välittyy lukijalle saakka. Huolimatta ankeista oloista tuntuvat sekä äiti että tytär olevan onnellisia, sillä onhan heillä toisensa.

Kimin kipuilut ja kokeilut murrosikäisenä ovat hyvin hentoja moniin ikätovereihin verrattuna, varsinkaan kun Kim ei voi kutsua kotiinsa rakkainta ystäväänsä tai keskustella mieltään painavista asioistaan äitinsä kanssa. Silti Kim jaksaa ja menestyy ihastuttavalla tarmolla. Kirja kuitenkin loppuu omasta mielestäni kesken. Toki se kertoo kokonaisen tarinan, hyvin, mutta se jättää liian suuren aukon, joka täytetään muutaman sivun aikana. Aihe, jota tällöin käsitellään on kuitenkin sen verran suuri, että olisin mielelläni lukenut myös sen ympärille kehittyneistä ongelmista. Tosin, mistäpä sitä tietää, josko kyseisistä tapahtumista olisikin tulossa kirja, sillä sellaista tosiaan hieman kaipaamaan jäi. Kuitenkin tämä oli harvinaisen vahva ja puhutteleva esikoisteos ja jäänkin odottamaan innolla Kwokin uutta tuotantoa.

Arvosana: ****

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Forssan Kirja Outlet

3000 neliötä kirjoja halvoilla hinnoilla. Mikä ihan tekosyy kirjablogaajien hypätä aamulla autoon ja matkata Forssaan. Täytyy sanoa, että ei todellakaan ollut huono reissu (paitsi ehkä lompakon kannalta, joka raukkaparka tyhjeni täysin). Kirjoja tosiaan oli yhden hallin verran ja suurin osa vallan sopivaan 3-6 euron hintaan. Tällä kertaa kovakantisia kirjoja sai jopa huomattavasti halvemmalla kuin pokkareita. Jo 12 aikaan porukkaa oli paljon paikalla, mutta onneksi myös paljon hyviä kirjoja löytyi. Kaikki suuremmat kustantamot eivät tosin olleet edustettuina (tai niiden kirjoja ei ainakaan silmiimme sattuneet), mutta kyllä tälläkin määrällä jo aivan tarpeeksi luettavaa löytyi.

Ostimme kaikki yllätyskassit, joissa oli sisällä 3-4 kirjaa. Kassin päällä luki erehdyttäväasti Otavan kirjoja, mutta ainakaan kenenkään meidän kassissa ei ollut yhtäkään teosta Otavalta, vaan enimmäkseen WSOY:ltä. Pihalla vielä laitoimme vaihtoringin kasaan, sillä arvattavasti yllätyspussissa ei aivan kaikki materiaali itseä miellyttänyt. Omaan pussiina päätyivät lopulta seuraavat teokset:


Suzanne Collins - Nälkäpeli Matkijanärhi
Justin Cronin - Ensimmäinen siirtokunta (Sannalta)
Hanna Partanen - Kyytiä kiloille
Abo Rasul - Unfun
Taro ja taivaan vallat (Tuulialta)
Samu ja Salla Himpun verran näkymätön (Tuulialta)

Mutta eihän sitä nyt kuitenkaan yhteen arvottuun pussiin voi tyytyä, vaan pitäähän sitä myös hallissa hieman kierrellä. Ja puolentoista tunnin jälkeen sitä huomaa, että mukaan tarttui aimo kasa luettavaa:


John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Lewis Carroll - Alice peilintakamaassa
Junot Diaz - Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Katharina Hagena - Omenansiementen maku
Johan Harstad - Buzz Aldrin taviksena olemisen taito
Antti Jaatinen - Tupajumi
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Jussi Valtonen - Vesiseinä
Voi hyvänen aika (tarinakirja)
Simo Rantanen - Hyvät, pahat ja munat (miehelle)
Outi Heiskanen - Outo lempi - Triviakirja elokuvan ystäville (miehelle)

Eiköhän tästä taas vähäksi aikaa luettavaa riitä...