Toukokuussa ja kesäkuussa luettua

Koska tajusin, että en tule saamaan helposti luettuja kirjoja kiinni arvosteluissa, teen nyt toukokuun ja kesäkuun luetuista teoksista pienet koosteet enkä mitään suurta romaania. (Poikkeuksena ne muutamat teokset, jotka olen saanut arvostelukappaleina ja siten kirjoitan niistä erikseen.) Heinäkuun luetuista seuraa sitten jo tarinaa normaaliin tapaan.

Bo Carpelan - Kesän varjot (Berg), 2005
Mattias Bergmark palaa lapsuutensa maisemiin Bergiin nuoruutensa rakkauden, Sonjan, pyynnöstä. Lapsuuden maisemat tuovat esiin sotakesän muistot, joista varsinkin yksi on painanut hänen harteillaan kaikki kuluneet vuodet.
Jos rakastuin Carpelaniin lukiessani hänen postuumin teoksensa Lehtiä syksyn arkistosta vahvisti Kesän varjot tätä tuntemusta entisestään. Tämä tempaisee vielä enemmän mukaansa. Vaikka tämä ei olekaan tajunnanvirtaa, välittyy tästä kuitenkin samanlainen tyyli ja runollisuus kuin aiemmastakin Carpelanistani. Lisää tätä!
Arvosana: *****

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti (Interpreter of Maladies, 1999), 2001
Yhdeksän kertomusta Intiasta: köyhiä Kalkutassa, siirtolaisia Yhdysvalloista, ruoan väkeviä tuoksuja, palvelijoita ja palveltavia. Lahirin kuvaus on herkkää ja lämmintä ilman, että hän kaihtaisi hieman arempiakin aiheita: aikuiseksi kasvamista, rakkautta ja sen loppumista, kotoa lähtemistä, muukalaisena olemista.
Lähdin suurin odotuksin lukemaan tätä novellikokoelmaa enkä joutunut pettymään. Lahirin täsmällinen kirjoitustyyli toi eteeni Intian sellaisena kuin minä sen kuvittelin olevan. Ja toisin kuin lukemassani Hunajaa ja tomua-teoksessa, tässä oli myös niitä kaipaamiani onnellisia loppuja. Silti tämäkin välitti Intiasta ankean ja köyhän kuvan - vaikkakin myös kuvan onnellisista asukkaista.
Arvosana: *****

John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa (Noah Barleywater Runs Away, 2010), 2011
Nooa Notkoniitty, ikää 8 vuotta, haluaa nähdä maailmaa, joten eräänä aamuna hän karkaa kotoa. Oikeastaan Nooa karkaa kotoa, koska siellä tapahtuu asioita, joista hän hän ei halua puhua. Nooan seikkailut kulkevat läpi metsien ja kylien ja matkallaan hän tapaa puhuvan koiran, liikkuvia puita sekä löytää lelukaupan keskeltä metsää. Lelukaupan vanha kauppias kertoo Nooalle tarinoitaan ja lopulta myös Nooa alkaa tajuta asioita tarkemmin.
Luettuani ensimmäisen Boyneni, Poika raidallisessa pyjamassa, en ollut lainkaan vakuuttunut. Halusin kuitenkin antaa hänelle vielä toisen tilaisuuden, joten tämä päätyi mukaani Forssasta. Tämä olikin enemmän minun makuuni, vaikka tässäkin kieltämättä vähän ärsytti se, että tajusin tietyistä yhtäläisyyksistä heti, mihin tässä ollaan menossa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tätä olisi oikein mukavaa lukea koko perheen voimin ja itse ajattelin kokeilla tämän lukemista iltapäiväkerhossa.
Arvosana: ****

Lewis Carroll - Alice Peilintakamaassa (Through the Looking-Glass and What Alice Found There, 1871), 2010
Kirjan päähenkilö on jälleen Alice, joka tällä kertaa pujahtaa peilin lävitse ja päätyy outoon maailmaan - maailmaan, joka tuntuu kumman tutulta kun on lukenut Liisan Ihmemaassa. Tällä kertaa Alice joutuu keskelle Kuningattaren shakkipeliä. Alice kohtaa samoja hahmoja kuin aiemmassakin seikkailussaan, mutta mukana on myös uusia tuttavuuksia kuten Nakkelis Kokkelis, sanaväännöksiä (kuten monkerias) ja tässä uudessa painoksessa myös ennen suomentamaton kertomus Valehapsivaapsahaisesta.
Tämä ei todellakaan ollut sitä, mitä odotin. Rakastin lapsena (ja pidän edelleen kovin!) Liisasta Disney-versiona ja odotin jotakin samanlaista lumoavaa kertomusta. Tämä jätti kuitenkin kylmäksi ja tuntui hyvin päättömältä; jos Ihmemaa on sekava tässä mennään entistä enemmän selittämättä paikasta toiseen. Lopussa tuntui, että en tainut olla hereillä koko kirjan aikana, sillä monet asiat tuntuivat juonen kannalta hyvin irrallisilta ja niiden mukanaoleminen jäi vain häiritsemään. Lapsiryhmälle tämä edelleen olisi mukava lukea, mutta yhtä sujuvasti se tuskin menisi, kuten yllä mainittu Nooa Notkoniitty. Ehkä tämä ei enää oikein aikuisten kirja ollut.
Arvosana: **½

Carol Shields - Rakkauden tasavalta (The Republic of Love, 1992), 2002
Tämä oli kesäkuun lukupiirikirjamme. Blogeissakin havaittu Shields-buumi valtasi siis meidätkin.
Kansanperinteen tutkija Fay ja radiojuontaja Tom tapaavat toisensa yllättäen. Kumpikaan ei juuri enää usko ihmissuhteisiin, mutta rakkaus ensisilmäyksellä päättää toisin. Helpolla kumpikaan ei silti pääse, sillä rakkaus ja rakastaminen osoittautuu hyvin monimutkaiseksi tehtäväksi.
Niin, pelkäsin jo tätä valittaessa, että en tule tästä pitämään ja niinhän ne pelot osoittautuivat aivan aiheellisiksi. Minulla ei ole mitään Shieldsia vastaan ja hän kirjoittaa aivan ihanan tunnelmallista kieltä - tämä vain oli aihealueltaan minulle liiallista siirappia; aihepiiri, johon en ole koskaan päässyt sisälle. Mikä hassuinta, jos tästä samanlaisesta aiheesta olisi kirjoitettu Harry Potter-fikki, olisin lukenut sen riemusta kiljuen ja ylistänyt sitä yhdeksi parhaimmista koskaan. Eli vika on minussa, joka en vain kykene lukemaan tällaisesta aiheesta kansien välissä. :/
Arvosana: *** (koska kaikesta huolimatta tässä oli sitä jotakin)

Stephen King - Maantievirus matkalla pohjoiseen (Everything's Eventual. 14 Dark Stories, 2002), 2003
Kauhunovelleja kauhun mestarilta. <3 Aiemmin olen lukenut vain pitkiä teoksia, joten tämä kokoelma oli piristävää vaihtelua. Lisäksi oli mukavaa, että mukana oli jälleen kerran Kingin mietteitä teoksen kirjoitusprosessista sekä aina novellin mukana mietteitä kyseisestä kertomuksesta. Tällä kertaa King on kirjoittanut hyvin monipuolisesti eri aihepiireistä ja sen kyllä myös huomaa; on ruumiinavauksia, sielunvihollisia, hulluja tauluja, liftareita sekä kirottu hotellihuone.
Kuten ilmeisen ominaista Kingin novellikokoelmissa, tämän(kin) taso on hyvin vaihteleva. Ei tässä nyt mitään huonoa mukana ollut (kuinka voisikaan!), mutta muutama keskinkertainen tekele kuitenkin. Omiksi suosikeikseni nousivat Ruumiinavaussali numero 4, 1408 sekä Jack Hamiltonin kuolema. Ensimmäisessä on "se tyypillinen elävää luullaan kuolleeksi ja sille tehdään ruumiinavaus"-kertomus, toinen on  tuttu myös elokuvana (ja poikkeaa kirjassa huomattavan paljon filmatisoinnista), jossa kirjailija yöpyy riivatussa hotellihuoneessa ja viimeinen on taas enemmän lännenhenkinen mafiosotarina, jossa on hyvin vähän kauhuelementtejä. Nämä kolme olivatkin erityisesti juuri ne teokset, joista Kingille ominaisemmat tyylit tulivat läpi ja tarjosivat jännitystä (ja ällötystä) lukijalleen viimeisille sivuille saakka.
Arvosana: ****

Peter James - Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple, 2005), 2010
Michael Harrisonin polttarit saavat karmean lopun; jäljelle jää neljä ruumista sekä arkkuun suljettu sulhanen. Rikosylikomisario Roy Grace saa jutun tutkittavakseen, mutta 19 vuoden kokemuksellaan hän huomaa pian, että kaikki ei ole kohdallaan.
Tämä oli oikeasti jännäriksi hyvä! Juuri tällaista menevää juonta, ja normaalista poikkeavaa alkuasetelmaa, tarvitaan, jotta lukija jaksaa olla mukana loppuun asti. Varsinkin, kun lukija luulee tajunneensa idean saa hän tietääkin, että väärässä olit, hah hah! Ei tämä kuitenkaan silti mitään uutta lopulta tarjonnut, vaikka näistä lähtöasetelmista olisi saanut aikaan vielä enemmänkin. Muutama mehukas mahdollisuus jätettiin mielestäni käyttämättä kokonaan ja tyydyttiin ehkä hieman turhan todennäköisiin vaihtoehtoinen. Viihdyin kuitenkin tämän kanssa hyvin loppuun asti sillä, kuten sanottua, käänteitä riitti. Ja ennen kaikkea lähes kaikki kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja persoonallisia, mitä harvemmin jännityskirjallisuudessa tapahtuu. Siitä ehdotonta plussaa.
Arvosana: ***½


Pauliina Vanhatalo - Gallup
Ari Nummela kiertää ovelta ovelle mielipiteitä kysymässä samalla, kun hänen vaimonsa Kaisa kertoo omia mielipiteitään Eduskunnassa. Gallup on kertomus näistä kahdesta, heidän avioliitostaan ja -erostaan median tarkkaillessa. Mitä tapahtuu, kun tv-studiossa sattuu yksi pieni lipsahdus? Kuinka tärkeä julkisuuskuva onkaan eduskuntavaalivuoden alla? Milloin yksityisyys katoaa? Tarvitaanko siihen toimittajaa kotiin tai lapsia päivälehden kuviin?
Gallup näyttää ihmiset kunnianhimoisina, velvollisuudentuntoisina ja itserakkaina. Se tuo esiin avioliiton kulmakivet sekä kulissien tärkeyden. Se puretuu politiikan maailmaan, siihen kaikkeen mitä ollaan valmiita tekemään vallan vuoksi. Ennen kaikkea se kuitenkin kertoo Arin ja Kaisan suhteesta; siitä miten kaikki alkoi, oliko suhteessa rakkautta ja miksi nyt ollaan tässä - eroa tekemässä koko valtakunnan edessä. Vanhatalo kuljettaa mukanaan teräviä havaintoja maailmasta, niistä asioista jotka nykypäivänä askarruttavat niin monen mieliä. Juuri tämän ajankohtaisuuden ansiosta teos oli hyvin käsinkosketeltava. Myös henkilöistä oli saatu hyvin todellisia; omat sympatiani olivat pitkälti Arin puolella, Kaisan itsekeskeisyys lähinnä laittoi ärsyttämään.
Arvosana: ***½

Lehtiä syksyn arkistosta - Bo Carpelania postuumisti

Kirjan nimi: Lehtiä syksyn arkistosta - Tomas Skarfeltin muistiinpanoja (Blad ur höstens arkiv)
Kirjoittaja: Bo Carpelan, ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Cai Westerberg
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 206
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Luettuani viime vuonna Bo Carpelanin kuolemasta tajusin, että en ole koskaan lukenut häneltä yhtäkään teosta. Tähän ongelmaan tarjosi kuitenkin vastauksen Carpelanin postuumisti julkaistu teos Lehtiä syksyn arkistosta. Kirja on kerännyt lyhyessä ajassa paljon suosiota bloggaajien keskuudessa, eikä suotta. Teoksen luettuaan on helppo yhtyä ylistäjien kuoroon ja samalla ihailla sitä intensiteettiä ja taitoa, joka kirjailijalla on hallussaan vielä reilusti yli 80-vuotiaana.

Tämän runollisen teoksen kertojana toimii Tomas Skarfelt, eläkkeelle jäänyt tilastotieteilijä, joka on muuttanut syksyksi Uddaan - rakkaaseen kesäpaikkaansa kirjoittamaan muistelmiaan. Tomaksen elämää värittää myös väsynyt äiti sairaalassa; äiti, joka odottaa pääsevänsä pian kulkemaan tummaan metsään - paikkaan, johon hänen aviopuolisonsa on päässyt jo kauan sitten. Iloa yksinäisen Tomaksen ja kuolemaa odottavan äidin elämää tuo pikku-Slanten, tuo Uddassa asuva viisivuotias poika, joka lapsenilollaan ja vilipttömyydellään piristää synkkääkin päivää.

Carpelanin viimeiseksi jäänyt teos kuljettaa lukijaa Tomaksen mukana tämän syksyisissä päivissä; lapsuusmuistoissa, vanhuuden pohtimisessa, muistelmissa. Mitään yhtä suurta rakennetta teoksessa ei ole, se on ennemminkin ajatusten virtaa, sanoja sanojen perää, monia lyhyitä irtonaisia ajatuksia samassa kappaleessa, runollisesti ja huolellisesti kirjoitettuna. Lukija kohtaa saman ahdistuksen, joka kohtaa vanhenevaa Tomasta, lapsuuden kaipuun, kauniin syksyisen luonnon ja toiveen siitä, että tumma metsä olisi lähellä.

Kieli ja tunnelma ovat ne, jotka tekevät tästä kirjasta niin kauniin ja vetoavan, samalla lohdullisen ja ahdistavan. Jokainen rivi on tunnustus, kaipuu, toivomus. Jokainen sivu päättyessään on vain yksi lehti syksyn arkistossa. Paitsi kuvaus vanhenemisesta ja lähestyvästä kuolemasta, on se myös kuvaus luonnon valmistautumisesta talveen. Se on täynnä filosofisia kysymyksiä, joihin Tomas ei edes halua saada vastauksia elämänsä aikana.

Minä en ole koskaan pitänyt teoksista, jotka ovat paitsi filosofisia, myös täynänsä pilkkuja, irtonaisia lauseita ja lopulta eivät edes kerro mitään yhteneistä tarinaa. Tuokiokuvaukset sopivat mielestäni yksittäisiin novelleihin tai runoihin, mutta niitä ei tulisi viljellä kokonaisen kaunikirjallisen teoksen verran. Sen jälkeen kun painoin takakannen kiinni, istuin hetken paikoillani tietämättä mitä tehdä tai ajatella, makustellen sitä kaikkea mitä olin juuri lukenut. Jäin hautomaan kirjan tapahtumia pitkäksi aikaa, sillä vasta nyt, kolmantena päivänä lukemisesta, kykenen saamaan sanoja näytölle. Niin vahva lukukokemus tämä oli minulle - minulle, joka ei ole aiemmin antanut arvoa tällaiselle kirjallisuudelle. Ymmärrän hyvin, miksi tämä on ollut niin monelle lohdullinen teos, niin kauniisti se kuvaa lähestyvää kuolemaa; yhtä lehteä syksyn arkistossa.

Arvosana: ****½