maanantai 11. huhtikuuta 2011

30 päivää kirjoja; Kirja jota en kykene sietämään

Oikeastihan tämän päivän tehtävänanto kuului: "Kirja jota vihaan". Mutta mieleeni ei tullut yhtäkään kirjaa, jota vihaisin palavasti tai jota edes inhoaisin syvästi. Olen lukenut paljon huonoja kirjoja, mutta yksikään niistä ei ole ollut vihattava. Meinasin siis jättää tähän vallan kokonaan vastaamatta, kunnes muistin, että tähän kategoriaan sopii yksi kirja kuin nenä päähän: Harry Potter ja Feeniksin kilta. Se on ainoa Potter, jota en suostu enkä kykene lukemaan toistamiseen. Harrylla on menossa kamala teiniangst, joka "huipentuu" CAPSLOCK-Harryna. Muutenkin vatvontaa on suuntaan jos toiseenkin aivan liikaa, olkoon päähenkilöt kuinka teinejä tahansa. Siinä vaiheessa kun haluaisi vain pamauttaa hahmoja ko. kirjalla päähän tietää, että teos ei ehkä ole kuitenkaan onnistunut. Lisäksi, jotta Harrylla ei takuulla olisi liian helppoa, saa hän tielleen vielä lisää esteitä, joita toki pitää myös angstata. Kirja on äärettömän paksu ja sisältää sellaisiakin sivujuonteita, joilla ei lopullisen ratkaisun tullessa ole minkäänlaista tarkoitusta. Sarjan muihin kirjoihin verrattuna tuntuu tämä osa olevan kuin toiselta planeetalta. Harmittaa vietävästi, että tämä kirja ei iske, sillä elokuvana tämä oli vallan loistava. (On tässä toki yksi hyvä asia, McGarmiwan lause Harrylle: "Have a biscuit, Potter!")


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti