Olenpa ollut luvattoman hiljainen tämän kuun aikana blogissa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettenkö olisi lukenut tai etteikö minulla olisi mielenkiintoa tätä ylläpitää, vaan puhtaasti siitä että minulla on tuntunut koko ajan olevan jotakin muuta tekemistä - viimeisimpänä yleisurheilun em-kisojen seuraaminen.
Aikaa oli kuitenkin lukea hyvin, kesäkuussa sain kahlattua läpi seuraavat seitsemän kirjaa:
Lewis Carroll - Alice Peilintakamaassa
Carol Shields - Rakkauden tasavalta
Stephen King - Maantievirus matkalla pohjoiseen
Sanna Eeva - Olot
György Spiró - Kevätnäyttely
Peter James - Kuoleman kanssa ei kujeilla
Pauliina Vanhatalo - Gallup
Listalla on jälleen kerran kaksi kevään uutuutta. Uutuuksia olenkin lukenut ahkerasti tämän vuoden aikana ja syksyllä jatketaan taas. Tällä kertaa luin tosin myös enemmän vanhempia kirjoja, vaikkakaan Carrollin lisäksi mitään kunnolla vanhaa listalta ei löydykään. Naisia oli tässä kuussa lukulistalla jopa enemmän kuin miehiä ja kesäiseen tapaan annoin tilaa myös dekkarille sekä aloitin King-putkeni. Lähes koko kuukauden sivukirjana onkin toiminut Kingin Kuvun alla, jonka varmasti saankin heinäkuussa luettua. Kuukauden heikoin teos oli ehkä hieman yllättäen Carol Shieldin Rakkauden tasavalta, joka oli minulle liikaa chik-litiä. Parhaimmistoa taas tarjosivat King sekä Sanna Eeva upealla Olot-teoksellaan. Luettuja sivuja tässä kuussa kertyi vain 2210, sen verran ohuita lukemani teokset olivat. Kirjaa kohden tämä siis tekee 316 sivua, joka taitaa olla tämän vuoden aikana pienin määrä.
Kirjojakin olen löytänyt mukavasti kirpputoreilta, mutta paljastan jossain vaiheessa kaikki kesän ostokseni yhdessä ja samassa postauksessa. Ja huomenna koetan jatkaa postaamista TOUKOKUUN (tuhma Riina!) luetuista, jotta edes joskus kuvittelisin saavani luettujen listojen kiinni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukausikooste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. kesäkuuta 2012
torstai 31. toukokuuta 2012
Toukokuun tavaukset
Hävettää, sillä olen nyt kirjoituksissa enemmän jäljessä kuin viime kuussa. Minulta kun on edelleen yli puolet huhtikuun kirjoista blogaamatta, toukokuusta siis puhumattakaan. Mutta nyt pitäisi olla aikaa: koulu on takanapäin huomisen jälkeen kun haen valmistumispaperit, mitään kirjallisia töitä ei ole ja kesälomaakin on enemmän tai vähemmen elokuuhun saakka. Luettuja kertyi kuitenkin mukava määrä siihen nähden, kuinka työllistetty olin koulujuttujen kanssa ja kuinka kauan vietin aikaa kuun ensimmäisen luetun kanssa. Toukokuussa siis luin seuraavat kuusi teosta:
A.S. Byatt - Lasten kirja
Daniyal Mueenuddin - Hunajaa ja tomua
Bo Carpelan - Kesän varjot
OrvoKit - Käsi kädessä
John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti
Uutuuksia oli mukana kaksi ja jälleen lukemiseni oli hyvin 2000-luvulle painottunutta. Lahirin teos taisi olla näistä vanhin ja sekin on 2000-luvun alusta. Novelleja tai muuten vain lyhyttarinoita sisältäviä teoksia luin peräti kolme ja yksi lukemistani kirjoista oli enemmän tai vähemmän lastenkirjallisuutta. Kuukauden parhaimmista lukukokemuksista vastasivat tällä kertaa A.S. Byatt, Bo Carpelan sekä Jhumpa Lahiri. Luettuja sivuja kertyi peräti 2029, eli kirjaa kohden 338 sivua. Tuo sivumäärä tuntuu aika huimalta käytössä olleeseen aikaan verrattuna.
Kuukauden kohokohtana oli ilman muuta reissu Forssan Kirja Outletiin, josta mukaani tarttui sen verran kirjoja, että kohta pitää ostaa uusi kirjahylly. Lisäksi kirppistelin Iida Rauman Katoamisten kirjan, Kjell Westön Langin sekä Eric-Emmanuel Schmittin Nooan lapsen. Kirjablogaajien yhteisöstä kotoutin lisäksi Antti Leikaksen Melomisen sekä Katja Kaukosen Odelman.
Kesäkuussa on siis luvassa iso kasa arvosteluja, vielä muutama kevään uutuus sekä katsaus syksyyn ja toivottavasti muutama Stephen King.

Tunnisteet:
kuukausikooste
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Kahden kuun luetut
Maaliskuun luetut jäivät viime kuussa osaltani listaamatta, sillä en ollut ehtinyt siinä vaiheessa kirjoittamaan yhdestäkään siinä kuussa lukemastani kirjasta. Nyt tilanne on vieläkin huonompi, sillä olen saanut huhtikuussa kunnon lukuvauhdin päälle, mutta mistään kirjasta en ole vielä ehtinyt bloggaamaan. Mutta syytän jälleen koulua, sillä olen ollut kiireinen työssäoppimisen, portfolion ja kirjallisten juttujen kanssa. Ensi kuussa toivottavasti helpottaa kun koulukin alkaa olemaan loppusuoralla. Mutta niin, niihin luettuihin.
Maaliskuussa luin kuusi kirjaa, joka on kiireisiini nähden hyvä saavutus. Lukulistalla olivat tuolloin:
Joel Haahtela - Perhoskerääjä
Seija Vilén - Pohjan akka
Lionel Shriver - Poikani Kevin
Turkka Hautala - Kansalliskirja
Maija-Sinikka Rantala - Miekkatanssi
Jean Kwok - Käännöksiä
Uutuuksia mukana oli peräti kolme ja kaikki näistä suomalaisia. Muutenkin lukemiseni oli jälleen 2000-lukuun painottuvaa. Erityisen tyytyväinen olen myös siihen, että kahta lukuunottamatta lukemani kirjat olivat kotimaisia ja sukupuolijakaumakin meni aivan tasan. Kuukauden parhaimmaksi kirjaksi valikoitui Kansalliskirja, mutta eivät muutkaan huonoja olleet, sillä heikoinkin kirja (Miekkatanssi) sai arvosanakseen ***½. Luettuja sivuja kertyi yhteensä vain 1558, joka on huomattavasti huonompi tulos kuin edellisinä kuukausina. Tosin ainoa kunnolla paksumpi kirja olikin Poikani Kevin. Luettuja sivuja kirjaa kohden kertyi siis keskimäärin 260. Kuukauden löytöjä olivat kirjaston bookcrossing-hyllystä löytyneet Anne Tylerin Dinner at the Homesick Restaurant sekä Lars Sundin Colorado Avenue.
Huhtikuun lukemisia en ole ehtinyt vielä kirjoittamaan yhtäkään, mutta jälleen kirjoituskiireistä huolimatta sain luettua peräti yhdeksän kirjaa:
Sarah Waters - Yövartio
Essi Tammimaa - Paljain käsin
Joel Haahtela - Lumipäiväkirja
Chris Cleave - Little Been tarina
Kontio, Mulari, Oittinen, Sinkkonen, Ylimarttimo - Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan
Enid Blyton - Viisikko aarresaarella
Laura Honkasalo - Eropaperit
Harry Potter Suuri velhouskirja - Kirja Harry Potter-elokuvien tekijöiltä
Petja Lähde - Poika
Tällä kertaa uutuuksia olikin lukulistalla vain yksi kun taas tietokirjapuoleen keskityin peräti kahden Potter-teoksen voimin. Palasin myös takaisin lapsuusvuosiini lukemalla Viisikko-sarjan ensimmäisen teoksen. Tämän kuun parasta lukemista tarjosi jälleen Joel Haahtela. Tosin myös Eropaperit, Poika sekä Little Been tarina olivat hyviä lukukokemuksia. Luettuja sivuja kertyi 2465 eli sivumäärä kasvoi edellisestä kuusta melkein tuhannella. Tämä tekee siis keskimärin kirjaa kohden 274 luettua sivua, eli edelleen oltiin ohuiden kirjojen parissa. Kuukauden löytönä toimikoon Vänrikki Stoolin tarinat, jonka löysin kirpputorilta siedettävään 50(!!!) sentin hintaan. Mieleni teki myös ottaa mukaani ruotsinkielinen Se, sillä molemmat osat olisivat kustantaneet vain 8(!!!!!!!!) euroa. En omaa kuitenkaan mielestäni ruotsia niin hyvin, jotta selviäisin noin massiivisesta luku-urakasta, mutta ehkä käyn tässä kuitenkin joku päivä hakemassa nuo vielä mukaani, jos kukaan ei minua ennen ehdi.
Ensi kuun lukulistakin näyttää oikein hyvältä. Mukana on niin tämän kevään uutuus kuin useampi blogeissakin viime vuonna kehua keränyt teos sekä kunnon urakka Lasten kirjan parissa, siinä kun on varaus ja lukuaikaa olisi vain 8.5. saakka.

torstai 1. maaliskuuta 2012
Luetut helmikuussa
Helmikuu oli osaltani huono lukukuukausi (kuten se oli muuten viimekin vuonna, en selvästikään ole helmikuun lukija). Tuntui, että aikaa oli kaikelle muulle paitsi lukemiselle: vietin seitsemän päivää työelämässä näyttöä suorittamassa, kirjoitin yli 20 sivua portfoliota kolmen päivän aikana ja lomailin hiihtolomalla nelisen päivää. Lukuaikaa oli siis rajoitetusti kaikkien kiireiden ja väsymyksen vuoksi. Laadullisestikaan tämä kuukausi ei ollut yhtä antoisa kuin tammikuu, mutta toivon tämän seikan parantuvan taas maaliskuussa.
Lukemani teokset helmikuussa olivat siis:
Siri Hustvedt - Kaikki mitä rakastin
Elif Shafak - Kirottu Istanbul
Haruki Murakami - Norwegian Wood
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Emma Donoghue - Huone
Kirjoista kolme oli tämän vuoden uutuuksia ja kaksi muuta lukupiirikirjoja. Uutuuspainotteisuus siis jatkuu edelleen lukulistallani ja tulee sitä tekemään myös edelleen maaliskuussa (mm. Seija Vilénin Pohjan akka ja Turkka Hautalan Kansalliskirja). Parasta antia tarjosi Murakami ja Donoghue, suurin pettymys osui kohdallani Shafakiin. Mutta näistä myöhemmin arvosteluissa kun saan ne kirjoitettua. Luettuja sivuja oli tässä kuussa 2108 eli keskimäärin kirjassa oli 422 sivua. Sivumäärällisesti luin siis lähes yhtä paljon kuin tammikuussa, jossa kirjoja kertyi kuitenkin kolme enemmän.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Tammikuun kirjoja
Olipa hyvä aloitus lukuvuodelle. Tammikuussa en lukenut yhtään huonoa kirjaan ja huippulaatuisia sitten sitäkin enemmän. Parhaimmat teokset ansaitsivat täydet viisi pistettä ja heikoinkin teos saa arvosanakseen kolme ja puoli. Omassa blogiahkeruudessani tosin olisi parantamisen varaa, sillä minulta on edelleen postaamatta kaksi tammikuun arvostelua. Helmikuusta on näillä näkyminen tulossa yhtä hyvä lukukuu kuin tammikuustakin (lukulistalla Kirottu Istanbul, Kaikki mitä rakastin, Norwegian Wood, Poikani Kevin, Huone, Käännöksiä, Little Been tarina...).
Tammikuussa luin siis seitsemän kaunokirjallista teosta:
Bo Carpelan - Lehtiä syksyn arkistosta
Joel Haahtela - Naiset katsovat vastavaloon, Elena, Traumbach
Julie Orringer - Näkymätön silta
Mike Pohjola - Ihmisen poika (koetan saada arvostelun kirjoitettua huomiseksi)
Reijo Mäki - Yhden tähden mies (tästäkin olisi tarkoitus saada kirjoitettua tällä viikolla)
Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat kotimaisia ja neljä seitsemästä on ilmestynyt joko vuonna 2011 tai 2012. Varsin uutuus-painotteista siis. Luettuja sivuja tammikuussa kertyi 2211, eli keskimäärin 316 / kirja. Hieman olen pettynyt lukutahtiini, sillä puolessa välissä kuuta näytti vielä siltä, että pääsen puhkaisemaan kymmenen luetun kirjan rajan.
Kirjaostoksia tuli tässä kuussa vain yksi, vaikka oli alennusmyynnitkin! Ja tämä oli kirpputorilöytö Salosta:
John Steinbeck - East of Eden

Tilaa:
Kommentit (Atom)