Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi 2011. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi 2011. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 ja muita lukemisen arvoisia kirjoja

Järjellä ja tunteella-blogissa esitettiin seuraavanlainen haaste, johon on hyvä näin vuoden lopussa osallistua. Haasteen idea on seuraava: vastaa omassa blogissasi alla esitettyihin kysymyksiin aina yhdellä vuonna 2011 lukemallasi kirjalla per kysymysKirjan valintaa ei tarvitse perustella mitenkään, riittää vain kun mietit, mikä lukemasi kirja vastaa parhaiten kysymykseen. Yksi ja sama kirja voi luonnollisesti olla vastauksena useammassakin kohdassa. Itse tosin pyrin siihen, että käytän jokaisessa kohdassa eri kirjaa.
1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Kathryn Stockett - Piiat
2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Kjell Westö - Leijat Helsingin yllä
3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?
Monika Fagerholm - Amerikkalainen tyttö
4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
J.K. Rowling - Harry Potter-saaga
5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Markus Zusak - Kirjavaras
7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Jose Saramago - Elefantin matka
8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan... ja uudestaan luettavaksi?
Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Joel Haahtela - Katoamispiste
11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä ole jo tehty?
Simon Lelic - Katkeamispiste
12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun sivun kääntämisen jälkeenkin? 
Alice Sebold - Oma taivas
13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Elif Shafak - Rakkauden aikakirja
14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Muriel Barbery - Siilin eleganssi
15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina


**


Luin vuonna 2011 72 kirjaa, joisa kotimaisia oli peräti 20 kappaletta. Ja minä en muka ole aiemmin pitänyt suomalaisesta kirjallisuudesta.
Klassikoita listalle mahtui 19, joka sekin ylitti odotukseni moninkertaisesti. 
Parhaimmat lukukuukaudet olivat tammikuu ja heinäkuu, silloin luin yhdeksän kirjaa. Heikoin lukutulos oli toukokuussa, jolloin luettuja kertyi vain kolme. Keskimäärin olen lukenut kuusi kirjaa kuukaudessa, joka opiskelukiireet huomioiden on mielestäni hyvä saavutus.


Vuoden kirjalliset tapahtumat
-Oman kirjablogin perustaminen, joka lisäsi intoani paitsi lukea myös kirjoittaa.
-Omalta mukavuusalueelta poistuminen sen mukaan, kun muista kirjablogeista löytyi mielenkiintoisia arvioita.
-Turun lukupiirin perustaminen, on mukavaa että kerrankin voi pälättää kirjoista aivan rauhassa samanhenkisten ihmisten kanssa.


Vuoden uudet löydöt
Kirjailijoiden osalta vuosi oli melkoinen minulle, uusia tuttavuuksia tuli ovista ja ikkunoista ja moniin ihastuin ikihyväksi: Hotakainen, Haahtela, Ishiguro, Murakami, Hautala, Calvino, Müller. Muita kiinnostavia olivat Irving, Shafak, Zusak, Sinisalo, Steinbeck, Oates, Stockett.


Vuoden viisi parasta ulkomaista
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Markus Zusak - Kirjavaras
Kathryn Stockett - Piiat
Elif Shafak - Rakkauden aikakirja
Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
(Listalta puuttuu useampikin sellainen kirja, joille annoin heti luettuani hyvän arvosanan, mutta jotka eivät kuitenkaan enää näin vertaillessa tunnu yhtä ylivoimaisilta kuin silloin.)


Vuoden viisi parasta kotimaista
Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
Joel Haahtela - Katoamispiste
Kjell Westö - Leijat Helsingin yllä
Turkka Hautala - Salo
Virpi Hämeen-Anttila - Suden vuosi


Hyviä kirjoja olen tullut lukeneeksi siis ympäri vuotta ja tästä onkin hyvä jatkaa vuoden 2012 puolelle. Uskallan jo valmiiksi luvata, että ainakin lukuvuoteni 2012 tammikuu tulee olemaan täynnä hyviä kirjoja ja toivon, että sama linja jatkuu läpi koko vuoden.