Kirjoittaja: Nicky Cruz, Jamie Buckingham, suomentanut Tytti Vanhala
Kustantaja: RV-paino
Julkaisuvuosi: 1968, suomennos 1970
Sivumäärä: 356
Lukulistalle: Löytö kirpputorilta
Nicky Cruzin tarina on yksi tunnetuimmista hellantalaisliikkeen pelastumistarinoista Yhdysvalloissa. Jos et siis ole myötämielinen herätysliikkeitä kohtaan tai saat muuten vain näppylöitä liiasta uskonnollisuudesta, tämä kirja ei ehkä ole sinua varten. Muuten kiinnostuneille suosittelen kyllä.
Nicky lähetetään Puerto Ricosta New Yorkiin asumaan veljensä luokse, koska elosta kotimaassa ei meinaa tulla mitään. Hetken verran Nicky käyttäytyykin kunnolla, mutta pian hän joutuu koulussa pahaan tappeluun ja tulee erotetuksi. Ghettosta Nicky löytää asuinpaikan ja pelottavan Mau Mau-jengin, johon hän pian liittyy. Nickyn elämää alkavat värittämään alkoholi, jengitappelut, huumeet, seksi ja ryöstöt. Ennen kuin Nicky on täyttänyt 18 hän on ollut pidätettynä yli 30 kertaa ja todistanut kahden hyvän ystävänsä kuoleman. Kun ghettoon saapuu saarnaaja David Wilkerson on Nickyn elämä suuressa myllerryksessä.
Lopulta Nicky antaa periksi Jumalan tahdolle ja lähtee Kaliforniaan Raamattukouluun, löytää elämänsä naisen ja palaa valmistuttuaan New Yorkiin työskentelemään jenginuorten kanssa. Cruzin elämäntarina vaikutti moniin nuoriin ja tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa kerääntyi kuuntelemaan Nickyn kertomuksia ja puheita. Omilla kokemuksillaan Nicky sai Jumalan sanan perille usealle jenginuorelle.
Juokse poika juoksen ensimmäiset 100 sivua ovat dramaattisia ja väkivallan täyttämiä. Sitten alkaa seesteinen itsetutkiskeluvaihe, josta siirrytään pikku hiljaa Jumalan sanan levittämiseen. Uskonnollisen herätysliikkeen kirjaksi tämä oli vallan mainiota luettavaa, vaikkakin paikka paikoin helluntalaisliikkeen ahdistavuus hyppäsikin lukijan silmille. Uskoonkääntymiset oli kuvattu heppoisasti - naps vain, ja suurin osa oli huutamassa Jumalan armoa. Vaikea uskoa, että se kävisi oikeasti noin helposti, toki asioita kaunistelemalla saadaan ihmiset takuulla vakuuttuneimmaksi. Muutenkin kirjassa tuotiin liiaksi esiin onnistumisia, vaikeuksia ei juurikaan ollut ja sitten kun niitä tuli, ei Nicky niitä juurikaan osannut menneisyytensä vuoksi käsitellä ja kohdata. Kaikesta paatoksellisuudestaan huolimatta kirja on kuitenkin puhutteleva ja laitta ajattelemaan, millaisia asioita yhteiskunnasta vieraantuneet oikeasti joutuvatkaan käymään läpi.
Arvosana: **½
Mä oon tälle kirjatyylille näemmä yhtä allerginen kuin Lähi-itä-naiskohtalot -kirjoillekin. Syynä ehkä sama mustavalkoisuus; ensin ollaan ääripääpahoja ja sitten ääripäähyviä.
VastaaPoistaKoulussa katsottiin aikanaan uskonnontunnilla tää leffakin.
Mä en oo tätä elokuvaa nähnyt, mutta ilmeisesti on samoilla linjoilla kirjan kanssa. Tuo mustavalkoisuus minuakin ärsytti; eihän Nicky missään vaiheessa edes tuntunut katuvan pahoja tekojaan, edes uskoontulonsa jälkeen. Se vain hyppäsi suoraan pahoista teoista hyviin katumatta tai kunnolla edes ajattelematta, suurimmat tuskansahan se koki siitä, ettei se koskaan ole ollut kunnolla hyväksytty ja rakastettu...
VastaaPoistaTämä oli jonkinlainen kulttikirja joskus 1980-luvulla ja sitä on luetettu yläkoululaisille äidinkielen tunneilla. Jotenkin olen onnistunut tämän kuitenkin välttämään. Onkohan aika ajanut jo tämän ohi siinä mielessä?
VastaaPoistaOmassa lapsuudessani (1990-luvulla) tätä kirjaa ei enää tietääkseni missään luetettu ja itse asiassa minulle tuli täysin yllätyksenä se, että tämä on joskus ollut jonkin sortin kulttikirja, kun tästä työssäoppimispaikassani juttelin. Aika aikaansa kutakin, eiköhän tämäkin ole tosiaan nykypolvelle jo hieman menneen talven lumia.
VastaaPoistaNicky sukurutsaajan tarina on valetta, koska mafia olisi tappanut mau-mau jengin, mutta koska wilkerson sai siitä hyötyä niin kannatti.Todellisuudessa sinkkiämpäristä olisi tullut nikun kuolinnaamio ja luoti otsassa ei mikään urheus riitä
VastaaPoistate ette vaan uskalla myöntää Jumalan ihmeellistä voimaa!
VastaaPoista