Kirjoittaja: Herta Müller, suomentanut Raija Jänicke
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1984, suomennos 1989
Sivumäärä: 137
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Kiinnostukseni nobelisteja kohtaan on lähtenyt huimaan kasvuun sen jälkeen kun tutustuin kirjablogimaailmaan. Siksi törmätessäni kirjaston palautettujen hyllyssä Herta Müllerin novellikokoelmaan Matala maa oli minun pakko poimia se mukaani. Kyseessä on siis hänen esikoisteoksensa, jonka hän julkaisi vielä asuessaan Romaniassa.
Matala maa on 15 novellin kokoelma, joka muodostaa yhden yhtenäisen tarinan, mutta toimii vallan mainiosti myös yksittäin luettuna. Se on kurkistus romanialaiseen pieneen kylään joskus toisen maailmansodan jälkeen, aikana jolloin kuri oli kova, kuolema normaalia ja puute suuri. Matala maa on ankea ja karu, synkkäkin, eikä se anna valoisaa kuvaa maailmasta. Tämän teoksen todellisuus rakentuu konkreettisista, aistimusvoimaisista havainnoista, pääosin lapsen näkökulmasta katsottuna. Silti se ei missään tapauksessa ole lapsenomainen tai hellyyttävä vaan absurdi, osittain painajaismaisen ahdistava, epäuskon vallatessa lukijan.
Silti se on viihdyttävää lukemista. Müllerin kieli on hyvin omintakeista, uusia sanoja esiintyy tiuhaan, pilkkuja on paljon, toisaalla taas lauseet ovat hyvin lyhyitä. Varsinkin nimikertomuksessa saadaan hyvin näillä keinoin toteutettua kertominen lapsen näkökulmasta - ja silti Matala maa oli yksi niistä novelleista, joista pidin vähiten. Muihin verrattuna se oli huomattavasti pidempi ja paikoitellen tuntui vain laahaavan. Myös lopun, yhden sivun mittainen Työpäivä, oli omasta mielestäni teoksen heikoimpia luomuksia - se oli jo kaikessa absurdiudessaan järjetön, joka ei enää tuntunut lainkaan kuuluvan kokonaisuuteen. Kun taas Svaabilainen kylpy, Kyläkronikka ja Äiti, isä ja pikkuinen edustavat sitä toista ääripäätä - samankaltaisia tekstejä olisin kaivannut koko kirjan täydeltä; ajatuksenvirtaa, kuvailua, hetkeen tarttumista. Lukija hahmottaa kuvan sieltä toisen täältä, yhden perheen yhden hetken, hiljaisen pienen kylän kertojan silmin.
Jälleen kerran täytyy todeta, että tämä on esikoiseksi vahva kokonaisuus. Müllerin omakohtaisuus tulee vahvasti tekstissä esiin ja tekee osaltaan novelleista entistäkin ahdistavimpia. Yhtenäisyydessään tämä ei välttämättä palvele täysin niin kuin Müller on ajatellut ja tekstien epätasaisuus (varsinkin Matalan maan kohdalla, jonka sivumäärä on lähes puolet kirjasta) on osin häiritsevää, mutta jo tästä voi havaita aavistuksen tulevasta suuresta kirjailijasta.
Arvosana: ****
