Pelkästään yhtä kirjaa, joka tekee minut iloiseksi, on vaikea nimetä. Varsinkaan kun en ole lukenut mitään sellaista kirjaa, joka saisi minut hymyilemään typeränä koko loppupäivän tai kikattelemaan hervottomana sohvan pohjalla. Minulle iloinen kirja on hyviä tapahtumia ja onnellisia loppuja.
Lasten kirjoista tulee yleensä aina hyvälle mielelle ja välillä ne jopa laittavat naurattamaan. Myös sadut onnellisine loppuineen ovat oivia iloisuus-luettavia. Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Lumikki ovat ehkä tunnetuimpia satuja ja niistä myös lapsena pidin. Myös Bremenin soittoniekkoja luin useampaan otteeseen heti, kun vain opin itsenäisesti lukemaan. Ala-asteella minua ilostuttivat myös Eemeli sekä Kiljusen herrasväki. Näin aikuisiällä mikään kirja ei ole varsinaisena ilonlähteenä mieleen jäänyt, jos siis tähän ei lasten kirjoja lasketa. Tuntuu, että kaikki nämä muistot ovat lapsuudessa - toisaalta silloin lukeminen oli minulla myös pakopaikka, jolloin ehkä enemmän hainkin onnellisia teemoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti