Paljain käsin - Vaaran naisten kahleisat perhesuhteet

Kirjan nimi: Paljain käsin
Kirjoittaja: Essi Tammimaa
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 346
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Tarkoituksenani oli jo viime vuonna lukea Essi Tammimaan Paljain käsin, mutta en sitten onnistunut saamaan sitä käsiini. Nyt kuitenkin se vapautui sopivasti kirjastosta, joten se päätyi vihdoinkin lukulistalleni.

Paljain käsin on ennen kaikkea kertomus kolmesta Vaaran sisaruskesta; Varvusta, joka hoitaa vanhuksia mutta ei itseään, Inarista joka on epätoivoisessa suhteessa varattuun mieheen sekä Virvasta, joka kipuilee lapsettomassa avioliitossa. Jokaisen tyttären äitisuhde on hankala eikä näidenkään äidin äitisuhde ole ollut kovin kaksinen. Miehistä ei juuri ole ollut Vaaran suvussa tukea, vaan naisten on aina pitänyt tullaan toimeen itsenäisesti. Nyt, vihdoin, suvun naiset yrittävät vapautua omalla tavallaan perheen kahleista. Lopulta kuitenkin joutuu jälleen pohtimaan, onko äitien, tyttärien ja sisaruksien väliset siteet ainoita, jotka elämässä säilyvät ja vievät sitä eteenpäin.

Vaaran suvun naisten kertomus on tiivis ja hyppii ajasta toiseen. Milloin ollaan nykypäivässä sisarten parissa, milloin tutustumassa heidän äitinsä lapsuuteen ja nuoruuteen. Traagiset tapahtumat tehdään lukijalla hyvin selväksi ja näinkin ohueksi kirjaksi tapahtumia on runsaasti. Se, miten eri tavalla naiset suhtautuvat vastoinkäymisiin ja mitä kaikkea he joutuvat kokemaan ennen kuin ryhdistäytyvät, on kirjan parasta antia. Jokainen naisista joutuu kokemaan paljon ja kaikkien osalta ei tunnu auttavan mikään. Silti kirjan loputtua tuntuu, että jokaisen elämä on edes jollakin tavalla mallillaan.

En kuitenkaan tykästynyt tähän teokseen niin kuin olin luullut. Suurimmaksi murheenkryyniksi nousi kieli, joka oli paikoitellen mielestäni liian harkittua, liian täynnä uusia sanoja. Tammimaalla on kirjoittajan taito hyppysissään, mutta kun lukija ei tajua kaikkien sanojen hienouksia, kärsii lukukokemus väkisinkin. Hiprakassa hapustelu ja puluttaminen ovat vain pieniä esimerkkejä siitä, millaisia sananmuokkauksia Tammimaa käyttää. Toki sanoma tulee useimmiten lukijalle selväksi näinkin, mutta niin se tulisi myös jo olemassaolevia sanoja käyttämällä ilman, että kieli vaikuttaisi liian harkitulta.

Toinen asia, josta en aivan loppuun asti pitänyt oli henkilöiden liiallinen dramaattisuus. Toki on totta, että sellaisten tapahtumien jälkeen jotka kirjassakin on kuvattu, ei ihminen enää kykene olemaan sama kuin ennen. Kuitenkin tuntui, että jokainen naisista oli ja märehti itsekseen ilman, että edes yritti koota itsensä, nähdä maailmaa muutoin kuin musta-valkoisesti tai edes puhua jollekin. Lukijana minulle tuli usein sellainen olo, että jokainen Vaaran nainen tarvitsisi suuren ravistelun ja heräämisen tähän aikaan. Liikaa paljaita käsiä, joiden merkitys lopulta ehkä valkeni minullekin.

Arvosana: ***