Kirjoittaja: Enid Blyton, suomentanut Lea Karvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1942, suomennos 1997
Sivumäärä: 140
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Olen jo useampaan kertaan tässäkin blogissa kertonut, että Enid Blytonilla on merkittävä rooli lukuharrastukseni alkamisen kanssa. Äiti aikoinaan suositteli minulle ensimmäiseksi "oikeaksi" kirjaksi Viisikko aarresaarella, jonka sitten luinkin ja heti sen perään myös kaikki muut Viisikot. Lapsuusvuosina palasin sekä Viisikoiden että myös muiden Blytonin nuorten kirjojen pariin uudelleen ja uudelleen, luoden päässäni samanlaisia jänniä seikkailuja ja haaveillen kaikista herkuista. Aikuisiällä minua alkoi kiinnostamaan, vieläkö näissä lapsuusajan suosikeissa on samanlaista vetovoimaa, joten oli jälleen aika tarttua Viisiikkoon.
Viisikon muodostavat Kirrinin sisarukset Leo, Dick ja Anne sekä heidän poikatyttöserkkunsa Paula, joka haluaa itseään kutsuttavan Pauliksi. Viidentänä jäsenenä toimii Paulin koira Tim, joka tässä ensimmäisessä osassa asuu kalastajapojan luona, sillä Paulin isä on saanut kyseisestä koirasta tarpeekseen. Viisikko aarresaarella on siis tämän 21-osaisen sarjan ensimmäinen teos, jossa serkukset tutustuvat kunnolla toisiinsa sisarusten lähtiessä kesänviettoon Paulin vanhempien luokse. Pauli, ainoana lapsena kasvanut, on itsenäinen ja itsepäinen ja hänen on vaikeaa sopeutua Kirrinin sisarten iloiseen joukkoon. Lopulta serkukset voittavat Paulin luottamuksen ja pääsevät tutustumaan tämän saareen. Kun sitten vielä muinoin saaren eteen uponnut hylky nousee pintaan, sieltä löytyy arvoituksellinen lipas ja lapset päättävät yöpyä saaressa, alkaa ennennäkemätön seikkailu ensimmäistä, mutta ei todellakaan viimeistä kertaa.
Miten ihmeessä olen kyennyt lukemaan tätä alle 8-vuotiaana? Tämähän meni loppua kohden suorastaan pelottavaksi. Pidin Blytonin tarkasta ympäristökuvailusta sekä tavasta pohtia ihmissuhteita. Muistelen myös, että myöhemmissä osissa myös ruokakuvailu oli hyvin keskeistä, tässä ensimmäisessä päästiin vasta pintanaarmaisuun. Mutta niin, en minä valitettavasti saavuttanut enää sitä samaa fiilistä kuin 20 vuotta sitten näitä lukiessa. Olihan tämä nyt aika ennalta-arvattava kuitenkin eikä läheskään niin maaginen kuin muistin. Kielellisestikään tämä ei juurikaan poikkea niistä muista lasten- ja nuorten kirjoista joita on tullut luettua. Silti tämä on edelleen oivallista lukemista nykypäivän lapsille, onhan näissä seikkailuromaaneissa aina oma viehätyksensä.
Oma urakkani Viisikoiden kanssa tosin taitaa päättyä tähän. Tai en ainakaan vähään aikaan seuraavaan tartu. Harmi, että tässä kävi näin, pitäisi vain pysyä erossa näistä lapsuuden suosikeista ja vaalia niiden ihanaa muistoa pääkopassa.
Enidillä (jota muuten pitkään luulin mieheksi) oli keskeinen vaikutus myös minun lukijahistoriani alkumetreillä. Varmaan kaikki suomennettu tuli ahmittua, Viiskot ja Salaisuudet moneen, moneen kertaan. Juuri kyseinen Viisikko meillä oli ihan kotona, joten sen olen lukenut varmaan kymmenesti ;) Mieleen ei ole ihan kauheasti jäänyt mistään, mutta ne syömingit ja kanervanummilla yöpymiset muistan. Samoin kummastelin narsissien kasvamista luonnossa (kuten ihmettelen edelleen!). Ja aina oli kiehtovia luolia ja salakäytäviä!
VastaaPoistaViisikot ja Salaisuudet tuli todellakin luettua moneen kertaan. Onneksi minulla kirjasto oli lähellä, niin jaksoi kantaa niitä sieltä kotiin. Eipä minullakaan oikeastaan ole juuri muita muistikuvia kuin hurjat seikkailut, kunnon syömiset ja serkusten nimet. :D Muistan joskus yrittäneeni syödä suklaata samalla tavalla kuin jossakin Viisikoista, mutta aloin vain voida pahoin.
PoistaViisikot olivat minunkin lapsuudensuosikkejani <3 Taisin jossain aiemmassa kommentissani mainitakin, että ensimmäiset viisi Viisikkoa on haettu kirjastosta ja odottelevat vuoroaan :) Jatkan sitten projektia sitä mukaa kuin ehdin ja innostun.
VastaaPoistaOdotan innolla, että pääsen seuraamaan sinun lukukokemuksiasi. Ja varsinkin sitä, miten suhtaudut teoksiin nyt kun et ole enää aivan sitä kohderyhmää. :)
PoistaOlen lukenut muutamia Viisikkoja aikuisiälläkin, eihän niissä ihan samaa taikaa ollut kuin lapsena lukiessa. En muista miksi lukuprojekti silloin keskeytyi, mutta paremmalla menestyksellä uudelleen :)
PoistaMä en varmaan pitäisi Viisikoista enää niin paljoa, jos olisin pitänyt tässä välissä sen 15-20 vuoden tauon. Mutta kun en koskaan lopettanut niiden lukemista, vaan olen ottanut uusintalukukertoja, niin sitä muutosta omissa lukutmielipiteissä ei samalla tavalla huomaa.
VastaaPoistaOliko kaikilla serkuksilla sama sukunimi? Mä muistin, että vaan Paulin sukunimi olisi ollut Kirrin.
Tuo on varmasti aivan totta, että pidin liian pitkän tauon. :( Tosiaan aiempi lukukerta oli minulla joskus alaluokilta, ja siitä on tosiaan aikaa jo.
PoistaHassua, minä olen aina taas pitänyt itsestään selvänä, että kaikki olivat Kirrineitä. :D Tämä alkoi vaivaamaan minua niin, että piti eilen oikein googletella. Wikipediasta sitten sattui Viisikko tv-sarja silmään ja siellä ainakin castissa kaikki serkut oli laitettu Kirrineiksi. En kuitenkaan wikipediaan luota, joten en tuota sukunimeä uskalla varmaksikaan väittämään. Hassua muuten, että missään vaiheessa sarjaa ei taideta mainita sisarusten sukunimeä, Paulan vaan. o.O