41/100: Vanhus ja meri

Kirjan nimi: Vanhus ja meri (The Old Man and the Sea)
Kirjoittaja: Ernest Hemingway, suomentanut Tauno Tainio
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1952, suomennos 1952
Sivumäärä: 133
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri on kenties hänen tunnetuin teoksensa. Hemingwaylle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1954, vain kaksi vuotta sen jälkeen kun tämä teos ilmestyi. Lieneekin siis selvää, että myös Vanhus ja meri on ollut myötävaikuttamassa tähän palkintoon. Hemingway onkin Amerikan kirjallisuuden keskeisiä hahmoja ja hänen vaikutustaan proosatyylin uudistajana on pidetty käänteentekevänä.

Kirjan lähtöasetelma on selkeä. Päähenkilönä toimii kuubalainen kalastaja Santiago, joka on epäonnekseen ollut ilman kalansaalista jo viikkoja, 84 päivää. Mies on yksinäinen, hänen ainoana ystävänään ja huolehtijanaan on nuori poika Manolin. Päivänä numero 85 vanhus päättää lähteä kalaan kauaksi merelle ja kohta hän saakin kaikkien aikojen saaliinsa. Seuraa suuri väsytystaistelu, jossa voi olla vain yksi voittaja; joko vanhus tai meri.

133 sivua kalastukselle on juuri tarpeeksi. Mitään ei jätetä kertomatta, mutta mitään ei myöskään liiaksi vatvota. Kirja etenee omalla, rauhallisella tahdillaan vääjämättä eteenpäin, noustaakseen jokaisessa tärkeässä juonenkäänteessä, laskeutuakseen taas hetkeksi rauhallisemmille uomille. Jos tähän kirjaan pitäisi tehdä soundtrack olisi se ehdottomasti klassista musiikkia kaikkine dramaattisine kiihdytyksineen ja rauhallisine hetkineen. Vaikka lukijalle ei juurikaan tarjota hengähdyshetkiä (lukuja ei ole, vaan kaikki on yhdessä pötkössä) ei teksti missään vaiheessa ala tuntua ahdistavalta.

Harmi vain, että onnistuin spoilaamaan itseni kirjan tapahtumista lukiessani kirjan kansiliepeen. Toki juonta on aina soveliasta kertoa, mutta koko juonen tiivistäminen kansiin ei mielestäni palvele enää kenenkään lukukokemusta. Kuitenkin, huolimatta näistä paljastuksista, viihdyin ja jännitin kirjan parissa. Kirja, jossa ei tapahdu juurikaan muuta kuin kalastusta, oli yllättävän viihdyttävä. Tosin ajoittain päähenkilömme ärsytti minua vallan suuresti kaikkine erilaisine pohdintoineen .Lukukokemukseltaan ja -ololtaan tämä menee samaan laatikkoon Siepparin kanssa, vaikka tästä en pitänytkään läheskään niin paljoa.

Ja nyt tuntuu, että tartun kamalasti suomentajiin, kun tein niin myös edellisen kirjan kanssa. Se ei ole mitenkään tarkoitus, arvostan sitä että näitä teoksia käännetään ja tiedän, että kääntäminen ei ole helppoa ja se vie aikaa, mutta oikeasti! Kun alkuteoksessa on termi baseball, se EI käänny pesäpalloksi, se EI ole sama laji! Eikä niitä  joukkueitakaan tarvitse suomentaa, virallisia nimiä kun ovat. Ainakin minä sain hetken miettiä, että mikä ihmeen New Yorkin Jenkit, kunnes tajusin kyseessä olevan baseball-seurasta (ei pesäpallo!) Yankees.

Arvosana: ***½