Kirjoittaja: Reijo Mäki
Kustantaja: Seven
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 480
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Reijo Mäki on suosikkidekkaristejani, joten luonnollisesti kesälukemiseksi tarttui hänen 20. teoksensa Valkovenäläinen. En ole vielä törmännyt Varekseen, josta en olisi pitänyt, ja tämäkään osa ei ollut poikkeus. Itse asiassa Valkovenäläinen on omasta mielestäni yksi parhaimmista Mäen teoksista, tarjoten vihdoin sitä erilaisuutta, jota muutama aikaisempi teos eivät toteuttaneet.
Jussi Vareksen tuttava, dekkarikirjailija Juhani Oxbacka löytyy murhattuna Aurajoen rannalta. Oxbackan helsinkiläiskustantamo tahtoo Vareksen selvittämään juttua. Pian yksityisetsivämme onkin sekaantunut maailmaan, jonka täyttävät valkovenäläiset, Teboil, eräs Hesburger, kasa päiväkirjoja ja hautaustoimisto. Henkilökavalkadissa vilahtaa tuttujen Vareksen, Luusalmen ja Pastori Alasen lisäksi myös alamaailman edustajat Icke Istid ja Samuli Sekametsä sekä kummallinen pastori Ilari Steen.
Kuten sanottua, Mäki yllättää positiivisesti. Tällä kertaa lukija ei tiedä heti ensimetreillä, mihin suuntaan tarina alkaa kehittyä, vaan saa päänvaivaa viimeisille sivuille saakka. Tarinaan kirjoitettu kehyskertomus, joka koostuu Oxbackan päiväkirjoista, tuo sitä toivottua vaihtelua. Ja tällä kertaa Mäki ei edes kerro kaikkea heti, vaan ripottelee tietoa sinne tänne pikku hiljaa, saaden ainakin tämän lukijan janoamaan lisää.
Olen aina pitänyt Mäen kielestä. Se on selkeää ja yksinkertaista, leikittelevää ja paikoitellen ironista. Varekset ovat hyvä esimerkki siitä, että kirja voi olla mukaansatempaava ilman kauniita kielellisiä koukeroita. Mäki viljelee Vareksen toimesta huumoria, joka ei välttämättä jokaiseen naislukijaan uppoa, onhan se totta, että Vares on välillä oikea könsikäs, kieli saattaa olla joskus roisia ja sekä teosten mies- että naiskuva on paikoitellen kyseenalainen. Mutta eihän tämä olisi Mäkeä, jollei näissä tätä kaikkea olisi. Jussi Vares toimii niin hyvin juuri siksi, että hän ei yritä olla mitään, vaan on rehellisesti retku suomalainen mies.
Näin turkulaisena on toki myös helppo todeta, kuinka rakastaa teosten miljöötä. Jokainen sivu tuntuu automaattisesti tutulta, kun lukijana näkee maiseman edessään, on kenties käynyt siellä, saattaa asua lähistöllä. Lonttinen, jokiranta, Apteekki (ja tässä teoksessa entinen työpaikkani Forumin Hesburger). Jos Westö tuo Helsingin lukijan ulottuville, saman tekee Mäki Turun kanssa.
Arvosana: ***½
Minäkin pidän Mäen tavasta kuvata Turkua. Kaupunki on tärkeä osa kirjaa, ei mikä tahansa tapahtumien kulissi! Oxbackan kuolema oli tavallaan pettymys, koska olen aina ajatellut, että O. oli Mäki itse, sen verran ironinen kuva menestyskirjailijasta oli tehty.
VastaaPoistaKieltämättä minäkin olen aina pitänyt osaa Oxbackasta Mäen omakuvana. Toisaalta kuulemma idea tähän kirjaan lähti juurikin Mäen omista kokemuksista, jotka hän siirsi Oxbackaan. Pelottavaa tavallaan ajatella, että Suomessakin tapahtuu uhkauksia ihan oikeasti.
VastaaPoista