39/100: The Tales of Beedle the Bard

Kirjan nimi: The Tales of Beedle the Bard
Kirjoittaja: J.K. Rowling
Kustantaja: Bloomsbury
Julakisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 112
Lukulistalle: Kirjakaupasta

The Tales of Beedle the Bard (Siuntio Silosäkeen tarinat) mainitaan teoksessa Harry Potter and the Deathly Hallows velholasten satukirjana. Siksi ei olekaan ihme, että J.R. Rowling päätti julkaista tämän teoksen myös meidän jästien iloksi; olihan meille entuudestaan jo yksi sen saduista tuttu ja vielä kaiken lisäksi tämän teoksen ostamalla lahjoitti rahansa hyväntekeväisyyteen.

Teos on siis tosiaan "näköispainos" Hermionen lukemasta teoksesta ja sisältää seuraavat sadut:

• The Wizard and the Hopping Pot (Velho ja pomppiva pata)
• The Fountain of Fair Fortune (Oivan onnen alkulähde)
• The Warlock's Hairy Heart (Tietäjän karvainen sydän)
• Babbitty Rabbitty and Her Cackling Stump (Tanili Kanilin käkättävä kanto)
• The Tale of Three Brothers (Tarina kolmesta veljestä)

Jokainen satu sisältää lisäksi Dumbledoren lisäämät kommentit ja selitykset, jotka elävöittävät mukavasti lukukokemusta. Velhojen ja noitien sadut eivät juurikaan poikkea niistä, joita meille jästilapsille on luettu lapsuudessa. Tosin, kuten Rowlingkin kertoo alkupuheessaan, velhosaduissa taikuus ei ole ratkaisu, kuten se yleensä jästisaduissa on, vaan taakka kantajalleen. Jokainen satu on myös velhomaailmassa opettavainen, ja opetukset kiertävät samojen asioiden ympärillä kuin missä tahansa jästilasten saduissa.

Velho ja pomppiva pata on tarina siitä, kuinka taikuutta voidaan käyttää toisten avuksi. Ja tietenkin myös tarina siitä, mitä tapahtuu kun on itsekäs. Oivan onnen alkulähteessä pääasiassa on usko itseensä. Tietäjän karvainen sydän käsittelee tunteita. Tanili Kanili taas on katsaus siitä, mitä voi tapahtua kun valehtelee. Ja viimeisenä Tarina kolmesta veljestä, joka onkin ainakin kaikille Potterinsa lukeneille jo tuttu. Nämä kolme veljestä siis kohtaavat Kuoleman ja saavat esittää kukin yhden toivomuksen.

The Tale of Three Brothers on oma suosikkini. Toisin kuin kirjan muut sadut, se on hyvin lyhyt. Siinä on myös samanlaista tuntua kuin niissä saduissa, joita minulle luettiin lapsena. Rakennelma on siis tuttu. Ja tietenkin se tuntuu jotenkin enemmän tutummalta ja henkilökohtaisemmalta, koska olen lukenut sen jo aiemminkin ja yhdistän sen tiettyihin tapahtumiin. Viihdyin myös Tanili Kanilin seurassa ja näistä saduista se onkin se, jonka uskoisin eniten lapsia kiehtovan. Ennen muuta se on hauska, eikä vähiten päähahmon hauskan nimen vuoksi. (Jotenkin nämä suomennetut nimet tuntuvat tosin paljon hölmömmiltä kuin nuo alkuperäiset, tiedä sitten mistä johtuu tämäkin tunne. Tanili Kanilissakin on aivan eri rytmi kuin Babbitty Rabbittyssa.) Vähiten itse pidin Tietäjän karvaisesta sydämestä sekä Oivan onnen alkulähteestä, jotka paikoitellen tuntuivat liian pitkitetyiltä ja lopussa vielä läsähtivät.

Tämä on hyvä lisä ihan jokaisen lapsen satukirjahyllyyn. Sadut ovat lyhyitä, joten niitä on mukava lukea iltaisinkin. Ja vaikka muutama satu onkin hieman hurjempi, eivät ne juurikaan poikkea niistä totutuista saduista, joita meille on iät kaiket luettu. Ja tietenkin tämä kuuluu myös jokaisen Potter-fanin kirjahyllyyn ja tämän parissa todella viihtyy myös aikuinen. Teos toimii vallan mainiosti myös silloin, vaikka ei olisi koskaan Pottereita lukenutkaan. Dumbledoren kommentit ovat mukana lähinnä niitä lukijoita varten, joita kiinnostaa myös velhomaailma, tarinat itsessään toimivat ilman näitä kommenttejakin.