43/100: Lapsi 44

Kirjan nimi: Lapsi 44 (Child 44)
Kirjoittaja Tom Rob Smith, suomentanut Heikki Karjalainen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2009
Sivumäärä: 418
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Tom Rob Smithin esikoinen Lapsi 44 on kuvaus sodanjälkeisestä Neuvostoliitosta, jossa rikollisuutta ei ole. Mutta silti joka päivä tuhansia ihmisiä joutuu työleireille tai teloitettaviksi vain siksi, että he tuntevat vääriä ihmisiä tai omistavat väärän kirjan.

Kirjan keskushahmona on Lev Demidov, sotasankari, joka työskentelee maan turvallisuuspalvelussa. Ennen kuin tarinamme kunnolla alkaa käy ilmi Levin olevan idealisti, joka uskoo ainoastaan valtion vihollisten tekevän rikoksia. Mutta sitten Levin työtoverin poika löytyy kuolleena, ja tämän koko suku uskoo kyseessä olleen murhan. Pian Lev joutuu luopumaan omista ideologioistaan ja periaatteistaan huomatessaan törmänneensä rikollisuuteen, jonka pitäisi olla mahdotonta Neuvostoliitossa. Levin matka sarjamurhaajan kannoilla kulkee rataverkkoa pitkin aina Moskovasta Siperiaan ja pian hän saa huomata olevansa merkitty mies.

Lapsi 44 on kammottavan tarkka kuvaus vainoharhaisesta yhteiskunnasta ja samalla todenpohjainen kertomus Stalinin ajan Neuvostoliiton julmuuksista. Murhapohdintojen väliin on saatu taitavasti ujutettua senaikaisia toimintamalleja, jotka jo silloin olivat uskaliaiden toisinajattelijoiden mielestä hyvinkin kyseenalaisia. Silti ei ole vaikea uskoa, että kyseiset tapahtumat ja mallit ovat olleet arkipäivää tuolloin - ja pahoin pelkään, että edelleen samanlaisia keinoja käytetään joissakin maailmankolkissa.

Kyseessä ei ole mikään tavallinen dekkari, vaan vahva murhamysteeri. Juoni on hyvin monisyinen, tapahtumissa keskitytään paljon muuhunkin kuin pelkkään murhien selvittelyyn ja lukijalle tarjotaan jo hyvissä ajoin ennen loppua syyllinen tarjottimella. Kaikki juurikin sellaisia asioita, jotka erottavat tämän tavallisesta salapoliisiromaanista. Paikoitellen kirjan muu sisältö nousikin kiinnostavammaksi kuin murhat.

Esikoisteoksena tämä on vahva, mutta heikkouksiakin löytyy. Itse henkilökohtaisesti petyin loppuratkaisuun; vaikka siinä oli tietynlaista innovatiivisuutta tuntui se valjulta lopetukselta muuten niin hyvin kirjan päätteeksi. Lisäksi syyllisen paljastaminen ennen loppua sai väkisinkin huulet hieman mutrulle. Toki, minä en ainakaan kyennyt arvaamaan oikein, koska vihjeitä ei ainakaan suoraan juurikaan annettu, mutta tietynlainen aavistus minulla oli asioiden suunnasta alusta lähtien. Lopulta jäin kaipaamaan eniten sitä, että lukijalle oltaisiin dekkarimaiseen tapaan heitetty edes vähän vihjeitä, jotta olisi päässyt itsekin mukaan arvausprosessiin.

En kuitenkaan ole tyrmäämässä Smithia. Jos, ja toivottavasti kun, häneltä tulee joskus uutta materiaalia, mitä todennäköisimmin tartun myös siihen. Hänen tapansa kirjoittaa on suora, eikä hän tunnu pelkäävän arempiakaan aiheita. Pientä hiontaa vielä ja hänen teoksistaan tulee erittäin nautittavia.

Arvosana: ***