Kirjoittaja: Turkka Hautala
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 320
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Turkka Hautalan esikoisromaani Salo on vahva ja moniääninen. Se on episodiromaani, jonka ihmiskohtalot limittyvät toisiinsa. Se on tarina pikkukaupungista, mutta samalla myös läpileikkaus koko 2000-luvun Suomesta. Se on kertomus äkkinäisistä muutoksista, yksinäisistä ihmisistä ja haikeista kohtaloista.
Salon tapahtumat sijoittuvat yhteen viikonloppuun. Tämän episodiromaanin voi tavallaan lukea myös novellikokoelmana, mutta ehdottomasti paremmin siitä saa irti kaikki ulottuvuudet kohdeltaessa sitä romaanina. Se on kertomus pikkukylän asukkaista, joista jokainen näkee seudun elämää omalla tavallaan. On suuren teknologiatehtaan johtajaa, ensimmäistä maahanmuuttajaa, lehdenjakajaa ja nakkikioskimyyjää. Tuona kyseisenä viikonloppuna seudulla sattuu ja tapahtuu paljon ja jokaisella henkilöllä on jonkinlainen osa näissä tapahtumissa. Uusi kertoja on aina jollain tavalla esiintynyt edellisessä tarinassa, Hautalan muodostaessa näin jatkumon tapahtumien ympärille.
Hautalan esikoinen on yllättävän ehjä kokonaisuus. Olen itse päässyt tutustumaan Saloon jonkin verran ja Hautalan kuvailua lukiessa pääsin jälleen kerran kävelemään torille, joen rannalle ja ihaniin lähiöihin. Teos on poikkileikkaus lähes mistä tahansa suomalaisesta pikkukaupungista, samat asiat ja ihmiskohtalot Suomessa ovat vaakalaudalla nykypäivänä.
Pidin siitä, kuinka Hautala oli onnistunut luomaan jokaisesta henkilöstä omanlaisensa. Puhetavasta pystyi hyvin päättelemään iän ja sosiaalisen statuksen, koulutuksen tason, elämänkokemuksen ja pohdinnoista hyvin usein myös onnellisuuden tilan. Nuoremmat puhuvat enemmän slangilla ja käyttävät puhessaan roisimpaa kieltä. Enemmän maailmaa nähneet pohtivat lähes filosofisesti kaupungin menoa. Itse kiinnyin eniten nakkikioskin myyjään sekä pitserian työntekijään, jotka kuvailivat Salon katuja ja asukkaita joskus hyvinkin hulvattomin sanankääntein. Lopun hattuleidi oli myös piristävä tuttavuus, sillä hän puhui kokonaan salon murteella. Samaa salon murretta esiintyi myös jokaisen kappaleen alussa valottamaan jotakin hattuleidin näkökantaa.
Salo ei tarjoa valmiita ratkaisuja. Se tarjoaa kurkistuksen pienen kaupungin arkipäivään, sen ihmiskohtaloihin ja tapahtumiin. Aina se ei ole edes lohdullinen, vaan kuvastaa myös elämän raadollisimpia puolia. Silti se ei kuitenkaan jätä lukijaa kylmäksi, vaan saa tämän pysymään otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Arvosana: ****
Minä tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon ja odotan ehtiväni lukea Hautalan toisen romaanin:)
VastaaPoistaSanna, samoin minä tykästyin niin, että Paluu on takuulla lukulistallani heti, kun sen vain käsiini saan.
VastaaPoistaMinä taas olen lukenut Paluun ja pidin Väinö Linnan edesottamuksista sen verran paljon, että tämä esikoinen on taatusti lukulistallani!
VastaaPoistaLukutoukka, mukava kuulla että pidit siitäkin. Paluusta olen kyllä muutenkin lukenut monia kiittäviä arvioita. Ja Saloa todellakin suosittelen kaikille, jotka eivät ole allergisia turun/salon murteelle. :D
VastaaPoistaVaikuttaa hyvälle! Toivottavasti pääni ei sekoa ja en juokse heti ostamaan tuota teosta omaksi ;)
VastaaPoistaAnni, jos yhtään lohduttaa tieto, niin en oo törmännyt tohon missään kirjakaupassa. :D Mutta eihän se toki sua estä sitä kaivamasta jostakin esiin ja ostamasta pois. (Tätä tää nyt tekää kun tutustut enemmän blogimaailmaan; saat hirveästi ideoita uusista kirjoista, joiden olemassaolosta saatoit olla aiemmin autuaan tietämätön!)
VastaaPoista