Kirjoittaja: John Boyne, suomentanut Laura Back
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2009
Sivumäärä: 206
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Poika raidallisessa pyjamassa on yksi nykypäivän kauneimmista holokaustikertomuksista. John Boynen teosta on myyty maailmassa jo yli 4 miljoonaa kappaletta ja se sai seurakseen vuonna 2009 elokuvaversion.
Kirjan keskushenkilönä on 9-vuotias saksalaispoika Bruno. Hän asuu Berliinissä, viisikerroksisessa omakotitalossa äitinsä, siskonsa Gretelin ja komendantti-isänsä kanssa. Pian hänen isänsä saa komennuksen pomoltaan Hilleriltä ja perhe muuttaa, kotiapulaisensa Marian kanssa, uuteen tylsään taloon Aus-vitsiin.
Brunosta tulee isona löytöretkeilijä. Niinpä hän lähtee löytöretkeilijän tavoin tutustumaan uuden talon tonttirajalle, jota hän oli tarkkaillut ikkunastaan ja pitkään ja jonne hänen vanhempansa olivat kieltäneet häntä menemästä. Tontin rajalla Bruno kohtaa aidan sekä Shmuelin - pojan raidallisessa pyjamassa. Pian Bruno oppii, että aidan takana on tuhansia muita poikia ja miehiä samanlaisissa raidallisissa pyjamoissa. Bruno haluaisi leikkimään aidan toiselle puolelle, sillä hän ei voi uskoa, että siellä on niin ankeaa kuin hänen uusi paras ystävänsä Shmuel kertoo.
Lopulta Brunolle alkaa paljastua kasa totuuksia: Hänen isänsä ei olekaan kaikkien mielestä kiltti komendantti. Heidän talonsa palvelijat eivät olekaan aina olleet palvelijoita. Juutalaisia tulee vihata. Shmuel on juutalainen. Paluu Berliiniin odottaa, mutta sitä ennen Brunon pitää päästä tapaamaan Shmuelia. Niinpä hän ryömii aidan ali, pukeutuu raidalliseen pyjamaan ja soluttautuu juutalaisleiriin.
Kirja löytyy kirjaston nuortenhyllystä, mutta ainakin vielä hyvin nuorille ja herkille saattaa sisältö paikoin olla ahdistavaa. Ja koska kaikki kerrotaan kirjassa 9-vuotiaan päähenkilön silmin, on se paikka paikoin hyvinkin naivistinen. Näillä lähtökohdilla oltaisiin voitu saada oikea klassikko aikaiseksi, nyt tämä valitettavasti oli omasta mielestäni vain ihan ok.
Bruno on hyvin avarakatseinen eikä anna ympäröivän maailman määrätä hänen mielipiteitään. Välillä hän töksäyttelee asioita hyvinkin rohkeasti tajuamatta, miksi niin ei saa ääneen sanoa. Ystävyys aidan läpi on kirjan kantava teema ja kaikessa lapsensumeudessaan ihastuttava. Ehkäpä juurikin lapsensumeuden vuoksi se sellainen on. Samalla Bruno pohtii koko ajan motiiveitaan ja ihailee isäänsä vaikka jotenkin tietääkin Shmuelin kertomuksista, millaista toimintaa tämä harrastaa.
Tämä naivistisuus on samalla myös valitettavasti kirjan huonoimpia puolia. Minun on kamalan vaikeaa uskoa, että natsi-Saksassa elävä, Hitlerin oikean käden poika ja Auswitchin naapuriin muuttavan pojan maailma olisi niin musta-valkoinen etteikö tämä olisi kuullut mistään maata hätkähdyttävistä asioista: ei juutalaisvainoista, ei keskitysleireistä, eikä ilmeisesti edes Hitleristä (tai Hilleristä, kuten Bruno tätä kutsuu koko kirjan ajan). Bruno kulkee koko ajan laput silmillä ja tuntuu olevan haluton edes ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että maailmassa olisi jotakin pahaa. Toki voidaan psykologisesti ajatella, että tämä oli Brunon tapa vältellä asioita - leikkiä (tai oikeasti olla) olevansa tietämätön kaikesta ympäröivästä. Olla uskomatta Shmuelin kertomuksia. Ihmeellistä tämä kaikki tietämättömyys on varsinkin siksi, että luulisi Berliinissä kuulevan yhtä jos toistakin tai opettajien koulussa opettavan jonkinlaista propagandaa. Mutta siltikin Bruno on tietämätön.
Arvosana: ***
Mä tykkäsin tästä tosi paljon vaikka Bruno kieltämättä oli aika naiivi paikka paikoin. Kuitenkin yksi parhaimpia ja koskettavampia keskitysleirikirjoja joita olen lukenut.
VastaaPoistaMäkin kyllä tykkäsin tästä, tykkäsin tarinasta, se oli todella kaunis ja lohdullinenkin. (Ja koska tää on Anne Frankin lisäksi ainoa holokaustitarinani, niin mulla ei oikein myöskään ole vertailukohtia.) Muhun vaan taisi viakuttaa liikaa toi Brunon naivius, niin paljon, että se välillä häiritsi lukufiilistä ja siksi noin "huono" arvosana.
VastaaPoistaMulla on jo aika kauan siitä kun luin tämän, muistelen olleeni aika vaikuttunut varsinkin siitä, kuinka taitavasti oli tuotu esiin se, kun poika alkaa hiljalleen tajuta ketä ne siellä aidan toisella puolella on.
VastaaPoistaIhana tuo sun kissasi, sen katse on melkein hypnoottinen!
Erja, totta kyllä, että se herääminen oli kauniisti toteutettu. Siinä meni kyllä hyvin kauan ja jotenkin ainakin minusta tuntui, että vielä silloinkin Bruno oli päättänyt, että ei voi/halua uskoa kaikkea. Ja toisaalta taas se tietoisuus, että toisella puolella on NIITÄ ja se, että se ei haitannut Brunoa, oli kauneinta koko kirjassa. Mutta niin, edelleen vain tökkii osa tuosta. :D
VastaaPoistaLähetän Onnille terveiset, ei se yritä hypnotisoida, se vain näkee valveunia. :D
Lueskelin näitä sinun 100 kirjaa postauksiasi, mutta haluan päällimmäisenä sanoa, että sulla on aivan IHANIA kissakuvia!! Kuinka monta kissaa sulla on? Tuntuu, että jokaiselle kirjalle on oma kissa. :D
VastaaPoistaHanna, kiitoksia kissojen puolesta. Kolmehan noita on. Onneksi ei sentään jokaiselle kirjalle omaansa, hulluksihan sitä 30 kanssa tulisikin. :D
VastaaPoista