torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuun tavaukset

Hävettää, sillä olen nyt kirjoituksissa enemmän jäljessä kuin viime kuussa. Minulta kun on edelleen yli puolet huhtikuun kirjoista blogaamatta, toukokuusta siis puhumattakaan. Mutta nyt pitäisi olla aikaa: koulu on takanapäin huomisen jälkeen kun haen valmistumispaperit, mitään kirjallisia töitä ei ole ja kesälomaakin on enemmän tai vähemmen elokuuhun saakka. Luettuja kertyi kuitenkin mukava määrä siihen nähden, kuinka työllistetty olin koulujuttujen kanssa ja kuinka kauan vietin aikaa kuun ensimmäisen luetun kanssa. Toukokuussa siis luin seuraavat kuusi teosta:
A.S. Byatt - Lasten kirja
Daniyal Mueenuddin - Hunajaa ja tomua
Bo Carpelan - Kesän varjot
OrvoKit - Käsi kädessä
John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti

Uutuuksia oli mukana kaksi ja jälleen lukemiseni oli hyvin 2000-luvulle painottunutta. Lahirin teos taisi olla näistä vanhin ja sekin on 2000-luvun alusta. Novelleja tai muuten vain lyhyttarinoita sisältäviä teoksia luin peräti kolme ja yksi lukemistani kirjoista oli enemmän tai vähemmän lastenkirjallisuutta. Kuukauden parhaimmista lukukokemuksista vastasivat tällä kertaa A.S. Byatt, Bo Carpelan sekä Jhumpa Lahiri. Luettuja sivuja kertyi peräti 2029, eli kirjaa kohden 338 sivua. Tuo sivumäärä tuntuu aika huimalta käytössä olleeseen aikaan verrattuna.

Kuukauden kohokohtana  oli ilman muuta reissu Forssan Kirja Outletiin, josta mukaani tarttui sen verran kirjoja, että kohta pitää ostaa uusi kirjahylly. Lisäksi kirppistelin Iida Rauman Katoamisten kirjan, Kjell Westön Langin sekä Eric-Emmanuel Schmittin Nooan lapsen. Kirjablogaajien yhteisöstä kotoutin lisäksi Antti Leikaksen Melomisen sekä Katja Kaukosen Odelman.


Kesäkuussa on siis luvassa iso kasa arvosteluja, vielä muutama kevään uutuus sekä katsaus syksyyn ja toivottavasti muutama Stephen King.

4 kommenttia:

  1. Voi että, ehdit lukea Nooa Notkoniitynkin jo! Kirjoitapa nyt nopsaan niitä arvioita ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli semmonen oikein ihana välipala. Ja koetan ryhdistäytyä nyt kyllä tässä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä, niin paljon lukematta omalta suosikilta. Alkaa varmaan King-viikot niinkin kevyellä urakalla kuin Kuvun alla. :D

      Poista