keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Forssan Kirja Outlet

3000 neliötä kirjoja halvoilla hinnoilla. Mikä ihan tekosyy kirjablogaajien hypätä aamulla autoon ja matkata Forssaan. Täytyy sanoa, että ei todellakaan ollut huono reissu (paitsi ehkä lompakon kannalta, joka raukkaparka tyhjeni täysin). Kirjoja tosiaan oli yhden hallin verran ja suurin osa vallan sopivaan 3-6 euron hintaan. Tällä kertaa kovakantisia kirjoja sai jopa huomattavasti halvemmalla kuin pokkareita. Jo 12 aikaan porukkaa oli paljon paikalla, mutta onneksi myös paljon hyviä kirjoja löytyi. Kaikki suuremmat kustantamot eivät tosin olleet edustettuina (tai niiden kirjoja ei ainakaan silmiimme sattuneet), mutta kyllä tälläkin määrällä jo aivan tarpeeksi luettavaa löytyi.

Ostimme kaikki yllätyskassit, joissa oli sisällä 3-4 kirjaa. Kassin päällä luki erehdyttäväasti Otavan kirjoja, mutta ainakaan kenenkään meidän kassissa ei ollut yhtäkään teosta Otavalta, vaan enimmäkseen WSOY:ltä. Pihalla vielä laitoimme vaihtoringin kasaan, sillä arvattavasti yllätyspussissa ei aivan kaikki materiaali itseä miellyttänyt. Omaan pussiina päätyivät lopulta seuraavat teokset:


Suzanne Collins - Nälkäpeli Matkijanärhi
Justin Cronin - Ensimmäinen siirtokunta (Sannalta)
Hanna Partanen - Kyytiä kiloille
Abo Rasul - Unfun
Taro ja taivaan vallat (Tuulialta)
Samu ja Salla Himpun verran näkymätön (Tuulialta)

Mutta eihän sitä nyt kuitenkaan yhteen arvottuun pussiin voi tyytyä, vaan pitäähän sitä myös hallissa hieman kierrellä. Ja puolentoista tunnin jälkeen sitä huomaa, että mukaan tarttui aimo kasa luettavaa:


John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Lewis Carroll - Alice peilintakamaassa
Junot Diaz - Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Katharina Hagena - Omenansiementen maku
Johan Harstad - Buzz Aldrin taviksena olemisen taito
Antti Jaatinen - Tupajumi
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Jussi Valtonen - Vesiseinä
Voi hyvänen aika (tarinakirja)
Simo Rantanen - Hyvät, pahat ja munat (miehelle)
Outi Heiskanen - Outo lempi - Triviakirja elokuvan ystäville (miehelle)

Eiköhän tästä taas vähäksi aikaa luettavaa riitä...


12 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut mukava reissu. Mie voisin ostaa pelkästää yllätyspussin ja ihmetellä, että mitä sieltä löytyykään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava reissu oli tosiaan meillä. :) Yllätyspussi oli tosiaankin mukava lisä, harmi että piti olla niin ahne että ei jättänyt löytöilyjään siihen. :D

      Poista
  2. Ihanaa päästä kurkkaamaan, mitä kaikkea siellä Forssassa olisi tarjolla! :) Yllätyskassi kuulostaa hauskalta, oliko kallis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjolla oli kyllä hyvin paljon kaikkea, ei tosin Otavaa ja Tammea, mutta muuten hyvöt valikoimat kyllä. Pussilla oli hintaa vitosen ja sisälsi sen 3-4 kirjaa, joten hinta ei todellakaan ollut paha.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos vaan seurasta! Oli kiva, että mukana oli joku, joka vinkkasi jos meinasi unohtaa jonkun kivan kirjan lavalle. ;D

      Poista
  4. Onpas teillä ollut hyvä löytöpäivä, monet noista voisin adoptoida munkin hyllyyni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä päivä oli todellakin! Valitettavasti nämä kirjat eivät ainakaan ihan heti oo tarvitsemassa uutta adoptiokirjahyllyä. ;(

      Poista
  5. Kävin tänään tuolla! Älyttömän ihana paikka, ja yllätyspussista tuli trilleri, vanhojen tavaroiden tuunausopas ja muumitarrakirja. (Ja päädyin ihan randomisti tänne. Jännää.) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumitarrakirja! Miksi ihmeessä se ei sattunut minun kassiini. Eikös vain ollutkin ihana paikka ja ilmeisesti jos kaikki menee hyvin, tuo saattaisi olla saamassa jatkoa ensi vuonna. (Ja tervetuloa vaan lukemaan.)

      Poista
  6. Voi veitsen vääntö haavassa sentään, tuonne olisi ollut ihana päästä penkomaan :) Mahtava idea tuollainen yllätyspussi, ja hinnatkin tuntuvat olleen kohdallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän tässä on aikaa, tuo on pystyssä koko toukokuun. Jos siis on jossain Forssan tienoilla menossa niin tuonne vaan. ;) Yllätyspussi oli todellakin piristävä ja hinnoista en valita. Harvemmin sitä on saanut 15 kirjaa 40 eurolla.

      Poista