Kirjoittaja: Joel Haahtela
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2000
Sivumäärä: 199
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Joel Haahtela nousi kertaheitolla yhdeksi suosikikseni kun luin Katoamispisteen joulukuussa 2011. Ja koska minulla on nyt menossa useampikin paksu kirja, päätin viimeisimmällä kirjastovierailulla, että Haahtelan kirjat olisivat paksujen kirjojen keskellä hyviä välipaloja. Ensimmäisenä lukuvuorossa oli vanhempaa tuotantoa; Naiset katsovat vastavaloon.
Naiset katsovat vastavaloon on kertomus kahdesta avioparista 1970-luvun Suomessa. Lilian ja Klaus ovat juuri palanneet häämatkaltaan Ranskasta takaisin Suomeen toteuttamaan unelmaansa; iso talo meren rannalla, kaupunki sopivan matkan päässä, hyväpalkkainen työ. Heidän naapurissaan asuu boheemimainen pariskunta Emma ja Jimi, joiden olemus tuntuu verhoavan salaisuuksia. Ennen pitkää varsinkin Lilian ja Emma luovat toisiinsa vahvan siteen ja Jimin on aika keskustella Klausin kanssa.
Haahtela osoittaa jo varhaisimmissaankin teoksissaan kertojan lahjansa. Kerronta on jälleen kerran sävykästä ja vahvaa ja tällä kertaa poikkeuksellisesti kertojaääniä on useampia ja keskiössä ovat naiset miesten toimiessa enemmän sivuosaroolissa. Kieli on vivahteikasta, virkkeet lyhyitä ja ytimekkäitä. Mitään ylimääräistä ei jäädä jaarittelemaan vaan asiassa pysytään vahvasti ensimmäisestä sanasta viimeiseen. Dialogi on tyypilliseen tapaan lakonista - tuoden mieleen ainakin tälle lukijalle Kaurismäen elokuvat. Muutamaan otteeseen kuvittelinkin kohtauksia valkokankaalle niin elokuvallinen tämä paikoitellen oli.
Vaikka tämä onkin paksu Haahtelan kirjaksi, sivua vajaa 200, tuntui silti siltä, että nyt tarina loppui pahasti kesken. Alkuun on selvästi käytetty paljon työskentelyä, rakennettu draaman kaarta siihen pisteeseen, että lukija hokee mielessään 'kerro jo kerro jo'. Kun sitten tämä 'kerro jo'-vaihe on päästy ohi tuleekin kirjan takakansi vastaan hieman turhan nopeasti; juuri kun ollaan päästy mysteerin äärelle asia lähestulkoon haudataan. Pienen pettymyksen siis joutui tällä kertaa kokemaan, tästä olisi saanut parillakymmenellä lisäsivulla vielä paremman lopetuksen.
En voi siltikään sanoa pettyneeni. Kaiken kaikkiaan Naiset katsovat vastavaloon on laadukas kertomus keskiluokkaisesta arjesta maaseudulla, menneisyydestä, salaisuudesta ja niiden taakasta. Se pitää otteessaan koko lukemisen ajan, luo sävykästä kerrontaa, vivahteista kieltä, lyhyitä lauseita ja yksinkertaisia dialogeja. Se on nopealukuinen ja helpostilähestyttävä. Eikä se, että kirjan loppuratkaisu on tullut tutuksi, vähennä yhtään kirjan uudelleenlukuarvoa.
Arvosana: ****
Voi, onneksi et pahemmin haukkunut pyhää kirjaani. :) Ei, hyvä arvio, kiitos siitä. Tämä on ihana. Ensimmäinen Haahtelani.
VastaaPoistaVoisin sanoa ihan samaa kuin Karoliina. :)
VastaaPoistaKaroliina ja Pekka, luulen että minulla oli tämän suhteen odotukset liian korkealla. Oma ensimmäiseni (ja Pyhä Haahtelani) kun oli Katoamispiste ja kun tämä ei saanutkaan minua aivan siihen samaan tunnelmaan kuin se, niin olin luonnollisesti hieman pettynyt. :) Ja se on muuten hassua, koska mielestäni tämä neljä tähteä on kamalan huono arvosana, vaikka lähes mille tahansa muulle kirjailijalle neljä tähteä olisi erinomainen saavutus.
VastaaPoistaSanon sen verran, että tänään pitäisi tulla toinenkin Haahtela arvosteluun ja se sitten taas kolahti minuun lähes yhtä suuresti kuin Katoamispiste.
Minulla on tämä vielä odottamassa joten en osaa kommentoida arviotasi. Luin kyllä juuri erään toisen Haahtelan ja rakastuin.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kyllä kommenttisi, kuinka neljä tähteä tälle tuntuu niin kovin vähältä vaikka onkin paljon. Niin sitä vain arvottaa kirjoja pisteille joissain omissa mystisissä kategorioissaan. Osittain tämän vuoksi en itse osaa antaa tähtiä, kaikki saisivat kuitenkin aina 3 tai 4 siinä omassa kategoriassaan. :)
Muiden Haahtela-mielipiteitä on aina niin kiva lukea. Tämä oli minun ensimmäinen Haahtelani ja rakas sellainen. En voi oikein vieläkään käsittää sitä, miten joku voi kirjoittaa niin hyvin kuin Haahtela ja vieläpä lyhyesti (vaikka tämä tosiaan oli Haahtelaksi pitkä teos) :-D Odotan mielenkiinnolla, mistä Haahtelan kirjasta kirjoitat seuraavaksi -voi, miten mystistä, kerrokerro mistä niistä! ;-) Huomaan nimittäin, että sinulla lukee tuolla sekä Perhoskerääjä että Traumbach ja molemmat odottavat minulla lukemisvuoroaan. :-)
VastaaPoistaLinnea, itsekin olen huomannut lähiaikoina tähtiasteikoin vaikeuden. Silloin, kun aloitin blogaamisen, annoin enemmän vaihtelevia arvosanoja. Nykyään tuntuu, että suurin osa sijoittuu sinne neljän tähden tuntumaan ja ovat kirjasta ja kirjailjasta riippuen silloin joko ihan ok tai jo todella hyviä. Mutta toisaalta en myöskään raaski tähdistä luopua, sillä jollakin tavalla ne kuitenkin helpottavat omaa tykkäämisen hahmottamista.
VastaaPoistaKaisa, Haahtela on kyllä todellakin mielenkiintoinen tapaus siinä, että hän kykenee sanomaan pienessä tilassa sen, mitä harva edes kolme ekrtaa pidemmässä romaanissaan. Siitä taidosta olen kateellinen. Seuraava arvioni tulee olemaan Elena, jonka sain tänään päätökseen. Ensi viikon alussa olisi tarkoitus saada Traumbachin arvostelu valmiiksi, heti kun olen saanut pitkäaikaislukemiseni - Näkymättömän sillan - pois alta.