72/100: Anna Karenina

Kirjan nimi: Anna Karenina (Anna Karenina)
Kirjoittaja: Leo Tolstoi, suomentanut Lea Pyykkö
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 1875-1877, suomennos 2009
Sivumäärä: 999
Lukulistalle: Saatu joululahjaksi

Leo Tolstoin tunnetuimmat teokset ovat eittämättä tiiliskiviluokkaa. Siksi olikin helpotus, kyn syksyllä lanseerattiin yhteislukutavoite Anna Kareninan ympärille. Voi olla, että olisi jäänyt tämäkin klassikko lukematta, jollei sille olisi laadittu näin hyvää lukuaikataulua. (Jonka suhteen tosin epäonnistuin surkeasti, sillä jouduin käytännössä lukemaan joulukuussa marraskuunkin osuuden, sillä marraskuussa en vain teokselle löytänyt lukumotivaatiota.)

Takakannen mukaan Anna Karenina ja Vronski kuuluvat maailmanhistorian kuolemattomiin rakastavaisiin. Heille, jotka kuvittelevat tämän olevan lähes tuhatsivuinen rakkausromaani kahdesta henkilöstä, joka on vielä kirjoitettu venäläisellä paatoksella, voin ilmoittaa teidän olevan väärässä. Sillä Anna Karenina on niin paljon muutakin, että välillä unohtaa kokonaan lukevansa teosta, jonka päähenkilönä Anna Karenina toimii.

Paitsi Annan ja Vronskin yhteiselmään (joka alkaa kunnolla vasta kirjan puolivälissä) lukija pääsee tutustumaan suureen määrään muita henkilöitä; heidän arkeensa ja ongelmiinsa - heistä suurimman osan ollessa Annan sukulaisia. Karenin on Annan aviomies ja Serjoza-pojan isä. Stiva on Annan veli ja naimisissä Dollyn kanssa. Kitty taas on Dollyn sisko ja päätyy naimisiin Levinin kanssa - haaveiltuaan ensin Vronskin perään. Mukaan mahtuu myös useampi ruhtinatar, taloudenhoitajia, upseereita ja puolisoiden sisaria. Siksi onkin onni, että kirjan alkuu on liitetty lista teoksen keskeisistä henkilöistä, sillä tuhannen sivun aikana ehtii unohtamaan monta sukulaisuussuhdetta ja lempinimeä, joita venäläisessä kirjallisuudessa tunnetusti riittää.

Yläluokan arki 1870-luvun Venäjällä koostuu ratsastuskilpailuista, tanssiaisista, metsästysretkistä ja erilaisista illanistujaisista. Sekä Vronski että Levin tuntevat intoa maanviljelyä kohtaan siinä missä Stiva on kaupunkilainen virkamies. Ulkomailla matkustellaan ahkerasti ja ranskaa käytetään keskinäisenä keskustelukielenä. Myös englanti tuntuu olevan suositumpi piireissä kuin rahvaan käyttämä venäjä. Rautatie on vielä verrattain uusi asia ja varsinkin maalla viihtyvä Levin rakastaa hevoskyytejä. Imettäjä ja kotiopettaja on yleinen näky yläluokkaisessa perheessä. Avioeroa ei juurikaan hyväksytä maan tiukan uskonnollisuuden vuoksi ja siksi avioliitot ovatkin enemmän tai vähemmän onnettomia.

Anna Karenina ilmestyi alunperin jatkosarjana, joten yksissä kansissa olevana romaanina se olikin paikoitellen raskasta luettavaa. Monen sivun kuvailut maanviljelyksestä, kasvuennusteista ja tulevaisuuden suunnitelmista ei välttämättä iske nykyaikana, Levinin uskonpohdinnat käyvät ennen pitkää tylsiksi sillä ne pyörivät koko ajan saman ongelman ympärillä, puhumattakaan kaikesta dramaattisuudesta, jota kirja pitää sisällään; on dramaattisia suhteita, dramaattisia ihmiskohtaloita, dramaattisia suhtautumisia mitättömiin asioihin, dramaattisia asioita ja on ennen kaikkea asioita, joita pyöritellään luvusta ja osasta toiseen. Jahkaamista ja vatvomista onkin riittämiin ja ilman niitä tässä kirjassa olisikin varmasti vähintään 200 sivua vähemmän. Ja jos tämä kirja keskittyisi vain ja ainoastaan Annan ja Vronskin suhteeseen, voisi sivumäärästä vähentään hyvin jo 500 sivua ja siltikään heitä koskeva juoni ei juurikaan kärsisi. Kirjassa on niin monta sivuhenkilöä, joiden elämää seurataan irrallaan Annasta, että välillä unohtaa jo kokonaan sen, kuka olikaan päähenkilö.

Hui kuinka Anna olikaan ärsyttävä! En tiedä kumpi rooli hänessä oli vastenmielisempi: se joka piti häntä itseään lähes täydellisenä vai se, joka sai draamaa aikaan pienestäkin katseesta. Vronskikaan ei miellyttänyt minua, sillä mitä pidemmälle tarinamme eteni, sitä enemmin oli hän Annan tossun alla. Myöskään Karenin ei tarinan edetessä enää ollut se sama Karenin, johon tutustuimme kirjan alkupuolella ja joka silloin vaikutti vielä mukavalta persoonalta. Omiin suosikkeihini kuuluivat Levin ja Kitty, joiden suhteen kehittymistä oli ihana seurata, ja jotka tuntuivat kirjan muihin henkilöihin verrattuina olevan varsin rakastuneita toisiinsa.

Tolstoi on tutustunut hyvin oman aikansa yhteiskuntaa, niin päivänpolttava Anna Karenina aiheiltaan on. Alkupuheen mukaan Anna Kareninan hahmot olisivatkin kaikki saaneet inspiraatiota Tolstoin omasta elämästä ja tapahtumien valossa kirjan tapahtumille pystytään myös määrittämään historiaan sopivat vuodet. Kirja ei ole kuitenkaan yhteiskunnallinen kannanotto vaan lähinnä katsaus 1870-luvun elämään. Itse pidin eniten niistä kohtauksista, joissa Tolstoi kuvaili luontoa - oli kyseessä sitten metsästys tai maanviljelys. Myös arkielämän kuvaus varsinkin Kittyn ja Levinin luona oli kaunista ja tällaisessa tunnelmakuvauksessa Tolstoi onkin parhaimmillaan. Valitettavasti hän ajoittain sortuu ylidramatisointiin ja turhaan jahkailuun, joka varsinkin kirjan loppupuolella hieman latistaa lukuelämystä.

Risuja myös Kariston suuntaan siinä, että alkusanoissa spoilataan suoraan kirjan loppuratkaisua! Onneksi minä olin jo aiemmin ehtinyt spoilaantumaan tästä samaisesta asiasta, mutta niille jotka eivät tätä asiaa tiedä, tulee se epämielyttävänä yllätyksenä. Joten tarkkaavaisuutta peliin heille, jotka tähän Kariston painokseen tarttuvat - lukekaa ne alkusanat vasta kun olette kirjan lukeneet jos ette tahdo tapahtumista spoilaantua.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että osallistuin tähän luku-urakkaan. Vaikka teksti olikin paikka paikoin raskasta ja jahkaavaa, en missään vaiheessa tuntenut halua luovuttaa. Yllätyksekseni huomasin viihtyväni suurimman osan ajasta vallan mallikkaasti kirjan parissa ja vähemmällä dramatiikalla tämä olisikin ollut täyden viiden tähden teos. Tähän on kuitenkin hyvä lopettaa lukuvuosi 2011.

Arvosana: ****