Kirjoittaja: Bo Carpelan, ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Cai Westerberg
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 206
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Luettuani viime vuonna Bo Carpelanin kuolemasta tajusin, että en ole koskaan lukenut häneltä yhtäkään teosta. Tähän ongelmaan tarjosi kuitenkin vastauksen Carpelanin postuumisti julkaistu teos Lehtiä syksyn arkistosta. Kirja on kerännyt lyhyessä ajassa paljon suosiota bloggaajien keskuudessa, eikä suotta. Teoksen luettuaan on helppo yhtyä ylistäjien kuoroon ja samalla ihailla sitä intensiteettiä ja taitoa, joka kirjailijalla on hallussaan vielä reilusti yli 80-vuotiaana.
Tämän runollisen teoksen kertojana toimii Tomas Skarfelt, eläkkeelle jäänyt tilastotieteilijä, joka on muuttanut syksyksi Uddaan - rakkaaseen kesäpaikkaansa kirjoittamaan muistelmiaan. Tomaksen elämää värittää myös väsynyt äiti sairaalassa; äiti, joka odottaa pääsevänsä pian kulkemaan tummaan metsään - paikkaan, johon hänen aviopuolisonsa on päässyt jo kauan sitten. Iloa yksinäisen Tomaksen ja kuolemaa odottavan äidin elämää tuo pikku-Slanten, tuo Uddassa asuva viisivuotias poika, joka lapsenilollaan ja vilipttömyydellään piristää synkkääkin päivää.
Carpelanin viimeiseksi jäänyt teos kuljettaa lukijaa Tomaksen mukana tämän syksyisissä päivissä; lapsuusmuistoissa, vanhuuden pohtimisessa, muistelmissa. Mitään yhtä suurta rakennetta teoksessa ei ole, se on ennemminkin ajatusten virtaa, sanoja sanojen perää, monia lyhyitä irtonaisia ajatuksia samassa kappaleessa, runollisesti ja huolellisesti kirjoitettuna. Lukija kohtaa saman ahdistuksen, joka kohtaa vanhenevaa Tomasta, lapsuuden kaipuun, kauniin syksyisen luonnon ja toiveen siitä, että tumma metsä olisi lähellä.
Kieli ja tunnelma ovat ne, jotka tekevät tästä kirjasta niin kauniin ja vetoavan, samalla lohdullisen ja ahdistavan. Jokainen rivi on tunnustus, kaipuu, toivomus. Jokainen sivu päättyessään on vain yksi lehti syksyn arkistossa. Paitsi kuvaus vanhenemisesta ja lähestyvästä kuolemasta, on se myös kuvaus luonnon valmistautumisesta talveen. Se on täynnä filosofisia kysymyksiä, joihin Tomas ei edes halua saada vastauksia elämänsä aikana.
Minä en ole koskaan pitänyt teoksista, jotka ovat paitsi filosofisia, myös täynänsä pilkkuja, irtonaisia lauseita ja lopulta eivät edes kerro mitään yhteneistä tarinaa. Tuokiokuvaukset sopivat mielestäni yksittäisiin novelleihin tai runoihin, mutta niitä ei tulisi viljellä kokonaisen kaunikirjallisen teoksen verran. Sen jälkeen kun painoin takakannen kiinni, istuin hetken paikoillani tietämättä mitä tehdä tai ajatella, makustellen sitä kaikkea mitä olin juuri lukenut. Jäin hautomaan kirjan tapahtumia pitkäksi aikaa, sillä vasta nyt, kolmantena päivänä lukemisesta, kykenen saamaan sanoja näytölle. Niin vahva lukukokemus tämä oli minulle - minulle, joka ei ole aiemmin antanut arvoa tällaiselle kirjallisuudelle. Ymmärrän hyvin, miksi tämä on ollut niin monelle lohdullinen teos, niin kauniisti se kuvaa lähestyvää kuolemaa; yhtä lehteä syksyn arkistossa.
Arvosana: ****½
Kaikki ovat kehuneet tätä, mutta minä en ole uskaltanut kokeilla, kun ainoa Carpelanini (Axel) ei aikanaan ollut mikään hyvä lukukokemus. Arviosi on kuitenkin niin rohkaiseva, että taidanpa lukea tämän tänä vuonna. Kiitokset!
VastaaPoistaJa ah, tuo kansi!
VastaaPoistaKansi on ihana! Minulla on tämä lainakasassa kirjastosta ja luen sen pian:) Tosin alkuperäiskielellä, ruotsiksi;)
VastaaPoistaLukutoukka, itse tulin joskus nuorempana tarttuneeksi Axeliin, yritin lukea sitä viisi sivua ja luovutin. Saatan toki olla muistikuvineni väärässä, mutta tämä ainakin tuntui aivan erilaiselta tekstiltä siihen verrattuna.
VastaaPoistaTuulia, kansi on vallan ihastuttava. <3
Ja Sannakin kiinnit huomionsa kanteen. Tänä vuonna pitänee listata myös kauniita kansia, sillä tämän lisäksi myös nyt luvussa olevassa Näkymättömässä sillassa on ihastuttava kansi. Alkukielellä tämä olisi varmasti vielä lumoavampi, siihen ei vain tosin ruosteessa oleva ruotsi olisi vielä varmaankaan riittänyt. :/
VastaaPoistaTämä on ihana! Silloin kun Carpelan voitti Finlandia-palkinnon Kesän varjollaan, teos oli minulle aivan liian raskas. Viime keväänä tartuin Kesän varjoon uudelleen ja se lumosi minut täysin. Tämä uusin tuntuikin etukäteen aika pelottavalta, mutta Lehtiä syksyn arkistosta oli vielä hienompi ja hiotumpi - täydellinen synteesi ihmiselämästä.
VastaaPoistaOnneksi luit tämän! : )
Uskon, että tulen pitämään tästä. Luulen, että tästä olisin saanut paljon lohtuani tätini kuoleman jälkeen muutama vuosi sitten :/
VastaaPoistaMiksen tiennyt, että Carpelan on kuollut??
P.S. Rakastan irrallisia, runollisia, filosofisia lauseita! Olisi ihanaa löytää Carpelanin kirjasta sitaattimateriaalia tatskaan :)
Joana, löysin Kesän varjot kirpputorilta ja se on tämän lukukokemusken myötä pikaisesti lukulistalla. Itse asiassa lukupiirimme pohtiikin sitä seuraavaksi kirjaksi. Toivonkin, että se ei ole silloin liian raskasta luettavaa.
VastaaPoistaAnni, ihan varmasti olisit. Uskonkin, että ne jotka ovat kokeneet menetystä ja joutuneet miettimään näitä asioita, saavat tästä irti vielä enemmän kuin minä. Ja tästä teoksesta saat kyllä sitaatteja niin, että sun kroppa loppuu kesken. :)
Ja PS: Et vaan lue uutisia mato! ;(
Ihana, että löysit Carpelanin! Kirjoitit kauniisti kauniista kirjasta.
VastaaPoistaMinulla tämä on vasta tulossa lukuun - myöskin ensimmäisenä Carpelaninani - ja vähän pelkään, että lataan siihen jo liikaa odotuksia.. Oli silti tosi hyvä lukea arvio lukijalta, joka ei ole aiemmin lukenut tai arvostanut vastaavaa kirjallisuutta hirveästi!
VastaaPoistaMinulle ensikosketus Carpelaniin oli viime keväänä lukemani Kesän varjot, joka kauneudestaan huolimatta meni vähän ohi. Kuultuani paljon kehuja uusimmasta kirjasta ja ihasteltuani sen kantta olin aika varma, että pitäisin siitä. Lopulta rohkaistuin ostamaan sen viime viikonloppuna, aloin heti lukea ja pienen epäröinnin jälkeen minut valtasi mykistynyt ihastus. Toden totta, hieno kirja!
VastaaPoistaMaria, olen myös onnellinen, että löysin Carpelanin ja vakuuttunut siitä, että tämä ei todellakaan jää hänen ainoksi lukemuksekseni.
VastaaPoistaKaroliina, sama minua pelotti, sillä en ollut oikein törmännyt missään tästä negatiiviseen arvioon. Ja alussa toki hieman ihmettelinkin mikä tässä nyt muka niin erinomaista on, mutta kun löysin oikean lukemisrytmin ja pääsin kirjaan sisälle, ei sitä enää voinut laskea käsistään.
Pekka, hyvä että rohkaistaudut tämän ostamaan vaikka edellinen lukukokemus ei aivan onnistunut ollutkaan. Kansi on kieltämättä kerrassaan jo niin lumoava, että se suorastaan vaatii päästä luettavaksi. Samaa alkuepäröintiä oli täälläkin ilmassa, mutta kun tosiaan alkuun pääsi niin ei enää voinut olla ihailematta kirjan kauneutta.