23/100: Siiri ja kauhea kummitus

Kirjan nimi: Siiri ja kauhea kummitus
Kirjoittaja: Tiina Nopola
Kuvittaja: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2010
Lukulistalle: Tilattu kirjakerhosta

Saimme koulussa Lastenkirjallisuus-kurssilla tehtäväksi arvioida jokin lasten kirja tai satu. Huomiota piti kiinniittä paitsi piirteisiin, myös itse tarinaan ja mahdolliseen kuvitukseen, löytää teokselle hyvä kohderyhmä sekä pohtia vielä mahdollisesti sitä, missä tilanteessa kyseisen teoksen lapsille lukisi. Oma valintani oli siis kirjakerhon kautta minulle kotiutunut Tiina Nopolan Siiri ja kauhea kummitus, joka on luonnollisesti osa suurempaa Siiri-sarjaa.

Pikku-Otto kertoo Siirille, että hänen kotinsa ullakolla on kummitus. Koska Siiri ei pelkää kummituksia lähtee hän tutkimaan asiaa pikku-Oton kanssa. Ullakolla pikku-Otto osoittaa ruutuikkunaa, jossa hulmahtaa jotakin valkoista. Pikku-Otto leuhkii keski-Otolle ja iso-Otolle nähneensä kummituksen ja pelotelleensa sen tiehensä. Otot haluavat tulla pikku-Oton luokse yökylään, jotta hekin näkisivät kummituksen. Myös Siiri haluaa tulla mukaan. Yöllä pikku-Oton huoneeseen hiipiikin kauhea kummitus...

Rakenteltaan Siiri ja kauhea kummitus on hyvin samankaltainen kuin satukirjat. Kirjasta nimittäin löytyy samoja rakenteita kuin saduistakin. Tarinassa on selkeä lähtötilanne: Pikku-Otto kertoo kummituksesta kaverilleen Siirille. Seuraavaksi päästään ongelman ytimeen; miten uskotella muille, että kummitus onkin todellinen? Vastuksina pikku-Oton kummitustiellä toimivat niin keski-Otto, iso-Otto kuin osin Siirikin, kaikilla kun on omat epäilyksensä siitä, onko kyseistä kummitusta lainkaan olemassa. Ja myöskin siitä, että pikku-Otto oikeasti pelkää kummituksia. Jonkinlaista oppimista on havaittavissa kun pikku-Otto tajuaa, että hän voi huijata kavereitaan leikkimällä nukkuvaa näiden yrittäessä kummitella hänelle. Lopullinen kriisi koetaan kuitenkin vasta kirjan lopussa, jolloin kummitus ryntää huoneeseen pelästyttäen kaikki paikallaolevat; Siirin sekä Otot. Kaikki päättyy kuitenkin hyvin kun toverukset järjestävät, pikku-Oton äidin ideoimana, kummitusjuhlat.

Henkilögalleria ei ole kovinkaan laaja, mutta juurikin lasten kirjoihin sopiva. Tosin henkilöhahmojen nimet saattavat tuottaa osalle lapsia hahmotusongelmia, samalla sivulla kun seikkailevat pikku-Otto, keski-Otto kuin iso-Ottokin. Päähenkilönä toimii pikku-Otto. Vastustajina toimivat eri vaiheissa niin Siiri kuin keski-Otto kuin iso-Ottokin. Auttajana voidaan nähdä äiti, joka selvittää lopun tapahtumat lapsille parhain päin. Sivuosissa nähdään muiden Ottojen ja Siirin perheenjäseniä sekä Siirin koira.

Tarina on kronologinen ja sillä on selkeä alku ja loppu. Kirjan tapahtumat on myös sijoitettu niin, että lukijan (tai niiden, joille luetaan) huomio pysyy tarinassa sen koko ajan. Tapahtumia viedään eteenpäin pienoisin harppauksin, joita myös pystyy ennakoimaan, varsinkin jos lapset ovat jo hieman vanhempia. Tarina on myös sopivalla tavalla jännittävä; ketään tuskin kunnolla pelottaa mutta sen seuraaminen on kuitenkin jännittävää myös isomman lapsen mielestä.

Kuvat ovat iloisen värisiä, isokokoisia ja sijoilteltu sivuille erilaisin keinoin. Kaikki kuvat liittyvät aina sivulla kerrottavaan asiaan, joten kuvia seuraamallakin lapsi pysyy hyvin tarinan mukana. Kuvissa on hieman avoin muoto; ääriviivoja löytyy, mutta kuvat eivät aina pääty aivan selkeästi ja kuvan muoto ja väritys on hyvinkin akvarellinomainen. Kuvia piirrettäessä on käytetty myös erilaisia kuvakulmia, vaikkakin suurin osa onkin kuvattu yläviistosta. Mahtuu mukaan kuitenkin useampi erillinen irroitettu kuva kuin kuvia myös suoraan sivulta piirrettyinä. Kuvien avulla saadaan hyvin luotua tunnelmaa silloin, kun tahdotaan tuoda kohdetta lähemmäs ja korostaa tilanteen jännittävyyttä.

Lukutapahtuma on aina monen kehitystavoitteen summa. Siiri ja kauhea kummitus vaikuttaa lapseen älyllisesti, koska hän saa tarinan edetässä koko ajan ajatella, mitä voikaan seuraavaksi tapahtua. Kielellisesti kirja on helppo, se sisältää paljon lapsille tuttuja sanoja tutuissa tilanteissa. Kirja tukee myös lapsen emotionaalista kehitystä: tapahtumien edetessä pikku-Ottoa kohtaan tuntee empatiaa ja aihe itsessään on sellainen, johon lähes jokainen lapsi voi samaistua. Lapset kokevat yhdessä kummituspelkonsa kehittäen näin myös sosiaalisia suhteitaan. Kirja rikastuttaa myösmielikuvitusta tuomalla huumoria kummitustarinaa ja lopulta opettaa myös ”uutta”: kummituksia ei ole olemassakaan.

Kirja on hyvää lukemista silloin kun ryhmän sisällä on käyty keskusteluja peloista. Varsinkin, jos monella on sama uskomus tai pelko kummituksia kohtaan. Kirjan voi lukea myös ennaltaehkäisevästi ennen, kuin suurimmalle osalle ehtii syntyä pelko kummituksista. Kirjaa en lukisi aivan pienimmille, sillä se sisältää nopeatempoisia tapahtumia ja vaatii keskittymistä. Kuvia katsomalla kirjasta tosin saisi jonkinlaisen tarinan aikaiseksi myös jo alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Parasta lukemista tämä olisi varmasti 3-5-vuotiaiden ryhmässä, jolloin erilaiset pelot alkavat tulla ajankohtaisiksi ja jolloin vaikeista aiheista voidaan myös jo jutella. Eskari-ikäisille ja koululaisille näkisin tarinan viihdyttävänä rauhoittumissatuna, en niinkään lohdukkeena kummituspelkoon.