24/100: Viiru ja Kososen kukko

Kirjan nimi: Viiru ja Kososen kukko (Tuppens minut)
Kirjoittaja: Sven Nordqvist, suomentanut Kaija Pakkanen
Kuvittaja: Sven Nordqvist
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1996, suomennos 2008
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Luin Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen-sarjaan kuuluvan kirjan Viiru ja Kososen kukko ääneen iltapäiväkerholaisille. Kirja osottautui sinä päivänä ehkä hieman vääräksi valinnaksi, sillä kirja on pitkä ja juuri tuona päivänä oli aistittavissa hieman vilskettä.

Viiru on viettänyt onnellisia kissanpäiviä Pesosen kanojen kanssa ja siksi kokeekin suuren järkytyksen kun Pesonen pelastaa Kososen kukon pataan joutumiselta ja tuo sen omaan kanalaansa - viihdyttämään kanoja. Kanat ovat tietenkin tästä käänteestä enemmän kuin riemuissaan, mutta Viirun tunteet uutta tulijaa kohtaan eivät ole yhtä lämpimät. Kukko saa pian nimekseen Jussi, koska se Pesosen mielestä laulaa yhtä kauniisti kuin Jussi Björling - Viiru taas pitää tätä laulantaa metelöintinä ja öykkäröintinä. Pian Pesonenkin kyllästyy kukon jatkuvaan kiekumiseen, mutta kaikki ei sujukaan ongelmitta. Konseptit menevät lopullisesti sekaisin kun Viiru päättää tehdä kukon kukkoilusta lopun lopullisesti.

Kirjan kirjoittanut Sven Nordqvist vastaa itse myös kirjan kuvituksesta. Kuvitus on kaunista, vedot lyijykynämäisiä, värimaailma hyvin maanläheinen. Piirretyt yksityiskohdat ovat upeita alkaen kukon höyhenistä ja päättyen puisen talon syihin. Jälki on elävää ja tuo maalaismiljöön lähes käsinkosketeltavan lähelle lukijaa. Tätä tuntoa korostaa vielä kuvien koko; ne ovat suuria, vieden usein yli puolet sivun pinta-alasta.

Teksti on soljuvaa, joskin sitä on sivua kohden jokseenkin paljon. Ihan pikaluettavaa tämä kirja ei siis ole. Mitään kikkailuja tai erityisyyksiä kirjassa ei ole, vaan kieli on helppo lapsenkin tajuta. Toki mukana on aina muutama sellainen sana, jota lapset eivät välttämättä tajua, ja tässä kirjassa esiintyy myös laulaja Jussi Björling, josta ainakaan allekirjoittanut ei ole koskaan kuulutkaan. (Pikaisella googletuksella selvisi, että kyseinen laulaja kuoli vuonna 1960; ei ehkä parhain valinta nykylasten kuvakirjaan. Ja kun kyseessä on vielä ruotsalainen tenori, olisi suomentaja kyllä voinut etsiä tälle jonkun kotimaisen vastineen.)

Kuten jo alussa totesin, luin tämän siis ääneen iltapäiväkerholaisille. Teksti vie aikaa ja vaatii kyllä keskittymistä; vaikka teksti onkin helppotajuista on kirjassa kuitenkin paljon tapahtumia. Se esittelee hyvin myös maalaiselämää niille, jotka eivät ole siihen kovin syvällisesti tutustuneet. Kuvat tukevat hyvin tarinaa, tarjoten jo yksinäänkin elämyksiä.

Mitä Viiru ja Kososen kukko sitten meille opettaa? Sen, että jokaisella teolla on seurauksensa. Sen, että jokaisen tulee kantaa vastuu teoistaan. Sen, että vaikka toinen kuinka ärsyttäisi, on sen esiintuomiseen takuulla useampia keinoja; turhaantuminen saa aikaan paitsi hätiköityjä tekoja myös pahaa mieltä.

Kenelle tätä suosittelisin? Kouluikäisille, jotka jo jaksavat keskittyä tarinaan ja ymmärtävät edes ajatuksen opetuksen takana. Ehkä myös hieman nuoremmille, alkaen noin 5-vuotiaille ja vanhemmille, joille Viiru ja Pesonen ovat jo tuttuja. Iltasatuna nuoremmalle yleisölle, lähinnä runsaan tekstinsä vuoksi.