torstai 1. maaliskuuta 2012

Luetut helmikuussa

Helmikuu oli osaltani huono lukukuukausi (kuten se oli muuten viimekin vuonna, en selvästikään ole helmikuun lukija). Tuntui, että aikaa oli kaikelle muulle paitsi lukemiselle: vietin seitsemän päivää työelämässä näyttöä suorittamassa, kirjoitin yli 20 sivua portfoliota kolmen päivän aikana ja lomailin hiihtolomalla nelisen päivää. Lukuaikaa oli siis rajoitetusti kaikkien kiireiden ja väsymyksen vuoksi. Laadullisestikaan tämä kuukausi ei ollut yhtä antoisa kuin tammikuu, mutta toivon tämän seikan parantuvan taas maaliskuussa.

Lukemani teokset helmikuussa olivat siis:
Siri Hustvedt - Kaikki mitä rakastin
Elif Shafak - Kirottu Istanbul
Haruki Murakami - Norwegian Wood
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Emma Donoghue - Huone

Kirjoista kolme oli tämän vuoden uutuuksia ja kaksi muuta lukupiirikirjoja. Uutuuspainotteisuus siis jatkuu edelleen lukulistallani ja tulee sitä tekemään myös edelleen maaliskuussa (mm. Seija Vilénin Pohjan akka ja Turkka Hautalan Kansalliskirja). Parasta antia tarjosi Murakami ja Donoghue, suurin pettymys osui kohdallani Shafakiin. Mutta näistä myöhemmin arvosteluissa kun saan ne kirjoitettua. Luettuja sivuja oli tässä kuussa 2108 eli  keskimäärin kirjassa oli 422 sivua. Sivumäärällisesti luin siis lähes yhtä paljon kuin tammikuussa, jossa kirjoja kertyi kuitenkin kolme enemmän.

1 kommentti:

  1. Minullakaan ei ollut kovin hyvä lukukuukausi, vain neljä kirjaa ja suurin osa niistä ohuita. Kummaa, koska etenkin helmikuun loppupuolella minulla oli paljon aikaa lukemiseen. Näköjään muu vei sitten voiton.

    Odotan arviotasi Huoneesta :)

    VastaaPoista