maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kansalliskirja - suomalaisuuden ilmentymä

Kirjan nimi: Kansalliskirja
Kirjoittaja: Turkka Hautala
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 112
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Turkka Hautala teki sen taas, nimittäin tarjosi yhden vuoden parhaista kirjoista Kansalliskirjallaan. Näin uskaltaa julistaa, vaikka vuosi ei ole vielä edes puolessa. Niin vahvoja pieniä tarinoita on tämä teos pullollaan.

Kansalliskirja on pieni suuri teos suomalaisuuden perimmäisestä olemuksesta. Se sisältää puolisen sataa korkeintaan kaksi sivuista novellia suomalaisesta arkipäivästä; jääkiekosta ja mäkihyppytorneista, kesäisistä kalareissuista, äidin makkarakastikkeesta, alkoholista. Se on ennen kaikkea halkileikkaus miehiseen Suomeen, täynänsä jäyhyyttä, vähäpuheisuutta ja Listoja.

Minun suosikkeihini eivät edelleenkään kuulu lyhyet tarinat, tunnelmapalat, jotka eivät oikeastaan pidä sisällään mitään suurempaa kokonaisuutta. Silti Hautala sai minut ihastumaan teokseensa. Toki se novellikokoelmamaisuudestaan huolimatta on yksi suuri kokonaisuus, jonka jokainen tarina tukee toistansa, on yksinäinen tarina, katsaus yhteiskuntaamme ja ennen kaikkea todenomainen kuvaus siitä, mitä ympärillämme tapahtuu koko ajan.

Hautalan kieli on jälleen kerran loistavaa. On murretta ja yleiskieltä, on hieman piikittelylä teineille. Jokainen novelli tulee lukijaa lähemmäs nimenomaan omalla kielellään, jokaisella novellilla on selkeästi omanlaisensa kertoja, kertoja joka tulee omanlaisestaan piiristä ja on nähnyt Suomea omalla tavallaan. On taito saada näin pieneen opukseen mahdutettua niin laaja kirjo kieltä, ihmisiä ja tapahtumia, niin todentuntuisia että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun jälleen kerran tunnistaa jonkun piirteen itsestään teoksen sivuilta.

Jos minun täytyisi määritellä mitä suomalaisuus on, ojentaisin kysyjälle Kansalliskirjan ja käskisin lukea sieltä. Teos tiivistää suomalaisuuden, varsinkin miehisen suomalaisuuden, perustan paremmin kuin moni pystyisi sen määrittelemään. Ennen kaikkea suomalaisuus on kuitenkin sitä, että tulee nautittua muutama olut, katsottua lätkän mm-finaali ja mentyä seuraavana päivänä töihin normaalisti. Ennen sitä finaalia kannattaa kuitenkin nauttia tämä pieni opus.

Arvosana: *****

8 kommenttia:

  1. Ai sä sait tän omaksi! Kiva :)
    Kaikessa juroudessaan ja tympeydessään suomalaisuus on mun mielestä aika mahtava ja ehkä jopa hieman absurdi käsite. Aion lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sain, onneksi kehtasin kysyä. :)
      Suomalaisuus on vähän kuin brändi. ;) Tää oli kyllä mahtava lukukokemus siinäkin suhteessa, että just toi absurdius ja jurous teki tästä paikoitellen hyvin hauskan. Mutta minkäs voit, ei ne mielikuvat suomalaisista ihan tuulesta temmattuja oo. :D
      Ja tosiaan luet tän.

      Poista
  2. Hui, kisu on melko pelottavan näköinen tuossa kuvassa :) Mulla tämä kanssa aivan pian lukulistalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuti näki jotain mielenkiintoista sängyn alla (taisi olla toinen kissa), joten täytyy olla vähän pelottava. ;)
      Jään odottamaan arviotasi tästä!

      Poista
    2. Näin eilen, kun kissa vaani lintua! Lintu meni pakoon.

      Poista
    3. Täällä on vaanittu tänään koko päivä lintuja kun ne mokomat kehtaa lentää KISSOJEN parvekkeen ohi...

      Poista
  3. Jee, kiva että tykkäsit tästä näin paljon! varmaan yksi munkin vuoden parhaista kotimaisista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäen pidin tästä, niin. :D Tänä vuonna on kyllä tullut tosi paljon laadukkaita uutuuksia, jos virta jatkuu samana niin on kyllä vaikeaa valita edes sitä vuoden parasta kotimaista, vaikka tämä nyt korkealla onkin.

      Poista