maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kahden kuun luetut

Maaliskuun luetut jäivät viime kuussa osaltani listaamatta, sillä en ollut ehtinyt siinä vaiheessa kirjoittamaan yhdestäkään siinä kuussa lukemastani kirjasta. Nyt tilanne on vieläkin huonompi, sillä olen saanut huhtikuussa kunnon lukuvauhdin päälle, mutta mistään kirjasta en ole vielä ehtinyt bloggaamaan. Mutta syytän jälleen koulua, sillä olen ollut kiireinen työssäoppimisen, portfolion ja kirjallisten juttujen kanssa. Ensi kuussa toivottavasti helpottaa kun koulukin alkaa olemaan loppusuoralla. Mutta niin, niihin luettuihin.

Maaliskuussa luin kuusi kirjaa, joka on kiireisiini nähden hyvä saavutus. Lukulistalla olivat tuolloin:
Joel Haahtela - Perhoskerääjä
Seija Vilén - Pohjan akka
Lionel Shriver - Poikani Kevin
Turkka Hautala - Kansalliskirja
Maija-Sinikka Rantala - Miekkatanssi
Jean Kwok - Käännöksiä

Uutuuksia mukana oli peräti kolme ja kaikki näistä suomalaisia. Muutenkin lukemiseni oli jälleen 2000-lukuun painottuvaa. Erityisen tyytyväinen olen myös siihen, että kahta lukuunottamatta lukemani kirjat olivat kotimaisia ja sukupuolijakaumakin meni aivan tasan. Kuukauden parhaimmaksi kirjaksi valikoitui Kansalliskirja, mutta eivät muutkaan huonoja olleet, sillä heikoinkin kirja (Miekkatanssi) sai arvosanakseen ***½. Luettuja sivuja kertyi yhteensä vain 1558, joka on huomattavasti huonompi tulos kuin edellisinä kuukausina. Tosin ainoa kunnolla paksumpi kirja olikin Poikani Kevin. Luettuja sivuja kirjaa kohden kertyi siis keskimäärin 260. Kuukauden löytöjä olivat kirjaston bookcrossing-hyllystä löytyneet Anne Tylerin Dinner at the Homesick Restaurant sekä Lars Sundin Colorado Avenue.

Huhtikuun lukemisia en ole ehtinyt vielä kirjoittamaan yhtäkään, mutta jälleen kirjoituskiireistä huolimatta sain luettua peräti yhdeksän kirjaa:
Sarah Waters - Yövartio
Essi Tammimaa - Paljain käsin
Joel Haahtela - Lumipäiväkirja
Chris Cleave - Little Been tarina
Kontio, Mulari, Oittinen, Sinkkonen, Ylimarttimo - Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan
Enid Blyton - Viisikko aarresaarella
Laura Honkasalo - Eropaperit
Harry Potter Suuri velhouskirja - Kirja Harry Potter-elokuvien tekijöiltä
Petja Lähde - Poika

Tällä kertaa uutuuksia olikin lukulistalla vain yksi kun taas tietokirjapuoleen keskityin peräti kahden Potter-teoksen voimin. Palasin myös takaisin lapsuusvuosiini lukemalla Viisikko-sarjan ensimmäisen teoksen. Tämän kuun parasta lukemista tarjosi jälleen Joel Haahtela. Tosin myös Eropaperit, Poika sekä Little Been tarina olivat hyviä lukukokemuksia. Luettuja sivuja kertyi 2465 eli sivumäärä kasvoi edellisestä kuusta melkein tuhannella. Tämä tekee siis keskimärin kirjaa kohden 274 luettua sivua, eli edelleen oltiin ohuiden kirjojen parissa. Kuukauden löytönä toimikoon Vänrikki Stoolin tarinat, jonka löysin kirpputorilta siedettävään 50(!!!) sentin hintaan. Mieleni teki myös ottaa mukaani ruotsinkielinen Se, sillä molemmat osat olisivat kustantaneet vain 8(!!!!!!!!) euroa. En omaa kuitenkaan mielestäni ruotsia niin hyvin, jotta selviäisin noin massiivisesta luku-urakasta, mutta ehkä käyn tässä kuitenkin joku päivä hakemassa nuo vielä mukaani, jos kukaan ei minua ennen ehdi.

Ensi kuun lukulistakin näyttää oikein hyvältä. Mukana on niin tämän kevään uutuus kuin useampi blogeissakin viime vuonna kehua keränyt teos sekä kunnon urakka Lasten kirjan parissa, siinä kun on varaus ja lukuaikaa olisi vain 8.5. saakka.

3 kommenttia:

  1. Miekään en ehtinyt maaliskuussa listata, mutta huhtikuussa luin sivumäärällisesti paljon vähemmän kuin maaliskuussa. Mie en ole aiemmin näitä määriä listannut, mutta nyt tein siksi, että aion toukokuussa kokeilla sitä 24 tunnin lukuhaastetta. :)

    Hyvää vappua sinulle Riina ja Petjalta terkut kissakavereille.

    VastaaPoista
  2. Huomasinkin, että sinulla oli sama listausprojekti menossa kuin minulla. Minua itseäni vähän selkiyttää nuo sivumäärät, koska välillä tuntuu että en tee mitään muuta kuin luen, mutta sitten onneksi tuo sivumäärä antaa toisen kuvan. Tuo 24 tunnin lukuhaaste kuulostaa todella mielenkiintoiselta, tosin olenkin sen aikoinaan melkein tehnyt Pottereiden kanssa. Mukavaa olisi lähteä mukaan, mutta tuskin enää kykenisin lukemaan mitään selkeästi 16 tunnin jälkeen.

    Ja oikein hyvää vapuua myös inne sibulle ja Petjalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mieki ajattelin ihan kunnon yöunet nukkua jne. Enkä ota tuosta edes stressiä, hauska kokeilu, jota sitten raportoin kirja kerrallaan blogiin.

      Poista