Ihmisen poika ja Yhden tähden mies - turkulaisia tammikuussa

Enpä sitten saanut näistä kirjoiteltua nopeasti, vaikka niin kuukausikatsauksessani lupailin. Minulla tosin on hyvä syy, sillä olen ollut viimeisen viikon suorittamassa näyttöä erityislasten parissa päiväkodissa ja tämän vuoksi päivärytmi on laittanut väsyttämään niin, että en kerta kaikkiaan ole löytänyt energiaa kirjoittamiseen. Koska molempien teoksien lukemisesta on jo niin paljon aikaa, tyydyn tekemään molemmista vain lyhyet koosteet.


Kirjan nimi: Ihmisen poika
Kirjoittaja: Mike Pohjola
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 604
Lukulistalle: Kirjaston varausjonosta

Mike Pohjolan Ihmisen poika houkutteli takakansitekstillään, josta erottui boldatulla kapiteelilla kirjoitettu JEESUS TULEE OLETKO VALMIS. Ja tosiaan, Jeesus on tulossa, sillä kirjan päähenkilö, Julius Sariola kuvittelee olevansa tämä Vapahtajan toinen tuleminen sen jälkeen kun on pienenä poikana pelastunut täpärästi onnettomuudesta. Lisää bensaa liekkeihin heittää hänen äitinsä, joka kasvattaa Juliusta kristillisten arvojen mukaan. Juliuksen kasvaessa hänen elämäänsä astelevat niin tietokoneet kuin roolipelitkin, kansalaisaktivismi ja itsensä etsiminen.

Ihmisen poika on ennen kaikkea 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani. Mutta se on myös paljon muuta; se käsittelee uskonkysymyksiä, elämää Turussa ja lähialueilla, Turun retuperällä olevaa kunnallispolitiikkaa, roolipelejä, nuoren miehen klubielämää arvojen keskellä ja ennen kaikkea valintoja.

Alussa rakastin kirjaa. Se esitti nasevia kannanottoja Raamattuun, uskoon ja uskontoon, tutustutti tuntemattoman roolipelien maailmaan, kierrätti lukijaa Turun piireissä ja hieman maailmallakin ja ennen kaikkea pureutui Turun kunnallispolitiikkaan tavalla, joka tuntuu pätevän edelleen tänäkin päivänä. Lopussa tajusin myös sen, että teoksessa oli 66 lukua - saman verran kuin Raamatussa on kirjoja. Jokainen luku oli myös nimetty samalla tyylillä kuin Raamatun kirjat. 

Valitettavasti viimeiset 100 sivua kuitenkin latistivat lukutunnelmaa pahastikin. Jo Harjukaupungin salakäytävien kohdalla kritisoin sitä, että kirjalle tarjotaan myös toinen vaihtoehtoinen lopetus. Tässä mentiin vielä hurjemmin metsään, kun lukijalle tarjottiin valintaa kolmen erillisen lopetuksen muodossa. Ja kyllä, jos joku muistaa 90-luvulta niitä kirjoja, joissa edettiin sivulle 68 jos oli mieltä X ja sivulle 82 jos oli mieltä Y, saatte hieman esimakua siitä, kuinka nämä vaihtoehtoiset lopetukset oli lukijalle tarjottu. Joten jälleen avaudun siitä, että en pidä tällaisista teoksista, joiden loppua kirjailija itse ei ole sysytä tai toisesta halunnut päättää, vaan on jättänyt sen vastuun lukijalle. Hyvä lukukokemus tuli pilattua kipeästi tällaisella päätöksellä.

Arvosana: ***½

Kirjan nimi: Yhden tähden mies

Kirjoittaja: Reijo Mäki

Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2009

Sivumäärä: 204

Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Reijo Mäki kuuluu ehdottomasti suosikkidekkaristeihini. Kirjaston novelli-hyllyä selatessani ja siellä Yhden tähden mieheen törmätessäni kuitenkin tajusin, että en ole koskaan (Turun Sanomien joulukalenterikertomusta lukuunottamatta) lukenut Mäeltä mitään poikkeavaa. Kirjaan tarkemmin tutustuttuani kävi sitten selväksi, että kokoelma pitää sisällään valikoituja kirjoituksia, joita Mäki on julkaissut eri lehtien palstoilla kirjoittauransa aikana. Harmittavaa vain, että toisin kuin esimerkiksi Westön Halkeamissa, tässä ei missään vaiheessa käy ilmi se, missä alkuperäinen julkaisu on ilmestynyt. Tämä puute jättää lukijan tietyllä tavalla vaillinaiseksi, sillä muutama teksti tuntuu olevan jatkoa toisilleen, mutta missään vaiheessa tästä ei kuitenkaan voi olla varma.

Kuten Westön kanssa, myös nämä tekstipätkät avasivat lukijalle Mäen persoonaa. Mäki kirjoittaa ironisesti ja usein niin, että lukija ei ole enää aivan varma siitä, onko herra kirjailija nyt aivan tosissaan. Mäki ottaa kantaa päivänpolttaviin asioihin; tosi-tv-tähtiin, feminismiin, uskontoon, politiikkaan. Taustalla on se sama ote, joka tulee esiin myös Vareksissa; joku kriittisempi lukija väittäisi Mäen jopa olevan sovinisti ja rasisti, mutta ainakin minulle ensimmäisenä tällaisista tekstipätkistä hyppäsi esiin ironia. Kirjan lopussa on vielä pidempi Mäestä tehty haastattelu, joka valaisee hieman hänen taustojaan sekä kirjoistusprosessejaan. Kaiken kaikkiaan hyvä teos niille, jotka Mäestä pitävät, muille kaikki Mäen ironiset kommentit eivät välttämättä kunnolla avaudu.