Kirjoittaja: Kari Hotakainen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2002
Sivumäärä: 334
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie valikoitui lukulistalle osin suomalaisen keskiluokan arki-haasteen kautta, osin omasta mielenkiinnosta Hotakaisen teoksia kohtaan. (Mielikuvat ovat vahvat, sillä tämä on ensimmäinen Hotakainen jonka luin, mutta olen jo kauan sitten päättänyt pitäväni Hotakaisen kirjoista.)
Juoksuhaudantie on romaani suomalaisesta unelmasta, kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Se on kertomus miehestä, jonka vaimo haluaa avioeron. Se on kertomus miehestä, joka tahtoo kiinni suomalaisen keskiluokan arkeen omalla rintamamiestalollaan. Se on kertomus miehestä, jonka pakkomielle talosta ja perheen takaisinsaamisesta saa lopulta traagisia mittasuhteita. Ennen kaikkea se on kertomus siitä mitä tapahtuu, kun ei enää osaa nähdä metsää puilta.
Kirjan ääni on monen kertojan summa. Pääosan vie mies, Virtasen Matti, joka sekoaa täysin keskiluokkaiseen elämään ja omakotiasumiseen. Kuulemme myös Matin yläkerran naapureita, seuraamme kiinteistövälittäjän arkea, pääsemme kurkistamaan Matin entisen vaimon, Helenan, elämään, tutustumme veteraaniin ja erääseen omakotiasujaan. Kenenkään elämä ei ole täysin kunnossa ja tietämättään he kaikki liittyvät jollakin tavalla toisiinsa.
Hotakaisen kieli on oivaltavaa. Lauseet ovat välillä jopa esteettisesti kauniita, runollisia, sitä on iloa lukea ja siihen on ilo uppoutua. Intensiteetti, jolla Hotakainen kuvailee Helsingin rintamamiestaloja, on välillä suorastaan pelottava; varsinkin kun kuvailut tapahtuvat Matin näkökulmasta. Välillä suorastaan ahdisti lukea Matin tolkuttomia aivoituksia saavuttamottomasta unelmasta, koko ajan odottaen koska Matti ylittää sen aidan, joka erottaa laillisen teon laittomasta.
Kirjan jako osiin ja niiden nimeäminen talon rakennusvaiheiden mukaisesti oli mukavaa vaihtelua. Ja aivan kuten rakentaessa, osien pituus korreloi hyvin vaiheen pituutta. Perustuksien ja rungon tekeminen vie aikaansa, joten ne vievät reilusti yli puolet kirjasta. Muuttopäivä, ollen prosessin viimeinen ja vieden luonnollisesti vähiten aikaa, on itseoikeutetusti kirjan päättävä osa ja myös lyhyin. Osien aikana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta ennen kaikkea Matin pakkomielle kehittyy hetki hetkeltä pahemmaksi. Aluksi kaikki lähtee liikkelle hieronnasta, mutta päätyy vihkoihin, kiikareihin ja suoranaisiin laittomuuksiin.
Lukiessa minua ei haitannut edes pienet epäkohdat tarinassa, mutta näin päivä lukemisen jälkeen aloin niitäkin pohtimaan. Miksi kukaan ei kiinnittänyt Matin muutokseen suurempaa huomiota? Miksi asiat saivat mennä niin pahoiksi kuin ne menivät? Ovatko kanssaeläjät oikeasti niin sokeita ja omaan napaansa tuijottelijoita kuin Hotakainen antaa ymmärtää? Ja ennen kaikkea, mikä on viimeisen sivun funktio? Näistä vastaamattomista kysymyksistä huolimatta osaan ainakin vastata yhteen: Petyinkö Hotakaiseen ennakko-odotukseni huomioonottaen? En sitten lainkaan, vaan sain kaiken sen ja vielä enemmän, mitä odotinkin. Hotakainen nousi nyt kovasti Westön rinnalle suomalaisten mieskirjailijoiden kategoriassani.
Arvosana: *****
Pidin tässä kirjassa niin kovin monesta asiasta. Kiinteistövälittäjä Kesämaan pohdintoineen työstään, veteraanin itsepäisyys ja yläkerran tupakointia kyttäävä naapuri olivat valtavan hyvin oivallettuja, joskin kärjistettyjä hahmoja. Kaikilla kirjan ihmisillä oli lopulta merkitystä, kaikkea oli harkittu viimeisen päälle.
VastaaPoistaMinäkin mietin eikö töissä puututtu Matin hajoamiseen, mutta ehkäpä miesvaltaisilla työpaikoilla on vieläkin vallassa tuollainen kaverin ongelmien peittely, kun ei kerran alkoholista ole kyse. Kaverista ei vaan kielitä.
5 tähteä! Jopas nyt jotakin! Neiti laittoi aika kovat odotukset nyt mun hyllyssä odottavaa Hotakaista kohtaan ;)
VastaaPoistaLukutoukka, totta! Vaikka tässäkin noita päähahmoja oli ehkä normaalia romaania enemmän kukaan ei todellakaan ollut statisti ja jokainen todellakin oli oma persoonansa. Siksi tätä olikin niin mukava lukea.
VastaaPoistaJa totta tosiaan, olihan tuo miesvaltaisella alalla, jossa ei ilmeisesti juurikaan puhuttu muusta kuin töiden tekemisestä. Uskon myös, että Hotakaisella on varmasti enemmän kokemusta siitä, miten tämä miesten maailma toimii. :D
Anni, kyllä, todellakin! Tää nyt vaan niin molahti, että olisi ollut itsepetosta antaa tälle jotakin muuta kuin täydet. Toivottavasti iskee sinuunkin, mä jo yritin vihjailevasti tilata lisää Hotakaista jouluksi. :P
Luin tuon kirjan jo vuosia sitten, joten muistan siitä enää sen, että luin sen mieluusti, en pakolla ja pidin kirjaa aika hyvänä. En edes muista, mitä ihan lopussa tapahtui, mutta jotain outoa se oli. Funtsin kirjaa lukiessani, että onpa kirjoittajalla mielikuvitusta.
VastaaPoistaToisaalta pitää muistaa, että kirja on kaiketi fiktiota, joten on vaikeaa tietää, miten todellisessa elämässä miehen asiat olisivat edenneet ja sivulliset tai läheiset suhtautuneet.
Marleena, tuohon kirjan loppuun, se todellakin oli hieman outo - viimeinen sivu tosiaan varsinkin, siitä ei oikein tienyt kuka oli kyseessä.
VastaaPoistaTotta myös tosiaan tuo fiktio, eihän sitä tiedä miten tämä olisi oikeassa elämässä mennyt. Ja tosiaan ei nämä asiat käyneet lainkaan mielessä lukiessa, joten siitä pisteet Hotakaiselle - hän laittaa lukijan miettimään mahdollisesti vasta kun kirjan kansi on jo painettu viimeisen kerran kiinni.
Luin tämän heti ilmestyttyä ja pidin kovasti. Myös filmatisointi meni minusta nappiin.
VastaaPoistaLeena, minä en ole vieläkään nähnyt tämän filmatisointia! Kovasti kyllä aikeissa on, kun on kehuttu niin kovasti. Tosin lukukokemus oli niin mahtava, että vähän pelottaa elokuvan katsominen, vaikka se olisi hyväkin.
VastaaPoistaYksi lemppareistani, ehdottomasti! Muistan hörähdelleeni ääneen kirjan alkupuolella, jossa Matti mm. luukuttaa varastettua tavaraa, mutta sittenhän meno äityy sellaiseksi, että hymy hyytyy.
VastaaPoistaOma kokemukseni työelämästä on sellainen, että voin hyvin kuvitella, ettei kukaan Matin asioihin puuttunut :( Uupumista, masennusta ja alkoholiongelmia ym. peitellään ja ollaan tahallaankin näkemättä, koska puuttuminen pelottaa :(
Kirsi, todellakin, alkuosassa oli havaittavissa vielä hieman komediallisia piirteitä, mutta mitä pidemmälle luki, sitä ahdistuneemmaksi meno kävi. Minua alkoi jo jossain vaiheessa pelottaa, että miten tämä kaikki päättyy.
VastaaPoistaJa tuo puuttuminen, aivan varmasti totta, varsinkin meillä täällä Pohjolassa, jossa jokainen on tottunut hoitamaan omat hommansa eikä halua/uskalla/jaksa puuttua muuhun. :(