keskiviikko 5. tammikuuta 2011

2/100: Sonja O. kävi täällä

Kirjan nimi: Sonja O. kävi täällä
Kirjoittaja: Anja Kauranen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1981
Sivumäärä: 275
Lukulistalle: Kirpputorilta omaan kirjahyllyyn



Anja Kaurasen (nyk. Snellman) esikoisromaani Sonja O. kävi täällä oli omalla aikakaudellaan hyvinkin kyseenalainen teos. Naisen kirjoittama teos, jossa käytettiin rivoa kieltä ja kuvattiin seksikohtauksia hyvinkin avoimesti oli jotakin sellaista, johon ei vielä 1980-luvun alkupuolella oltu totuttu. Osa kirjan viehättävyydestä takuulla piileekin siinä, että sen ajan tabuilla leikiteltiin estoitta.

Minuun teos ei kuitenkaan valitettavasti iskenyt. Kauranen käyttää omaan makuuni jo liian taiteellisia ja pitkiä lauseita, jotka laittavat pään pyörälle ja joiden vuoksi lukija hävittää teoksen punaisen langan. Vasta kirjan loppupuolella, kun mihinkään ei enää ole kiire, lauseiden rakennekin muuttuu selkeämmäksi ja lukija löytää edes muutaman langan, joihin tarttua. Lisäksi kirjan paatoksellisuus, liiallinen feminismi sekä murteiden sekamelska, sai ainakin oman lukukokemukseni tuntumaan epämukavalta.

Juonellisesti kirja on ovela, jopa kaunis. Sonja O. on slaavilaiset sukujuuret omaava nainen, tai tarinan alkaessa vasta tyttönen, joka etsii itseään maailmasta. Kirjallisuus on Sonjan elämä (ja kirjallisuusviitteitä löytyykin tästä teoksesta paljon.) Naisia ja miehiä, hyvin suorasukaisesti kuvailtua seksiä näiden kanssa, avoliitto ja abortti, irtosuhteita, hullujen huoneen suljettu osasto. Nämä kaikki Sonja joutuu käymään läpi ennen kuin löytää elämälleen tarkoituksen.

Nuoren naisen kasvukertomus epävarmasta teinitytöstä itsensä löytäneeksi naiseksi on upea, tai olisi, jos kirjoittaja olisi käyttänyt toisenlaista esiintuomistapaa. Voi olla, että toisella lukukerralla pitäisin tästä enemmän ja pysyisin mukana koko kirjan ajan. Moni pitää tästä teoksesta, sen vallankumouksellisuudesta ja maailmasta. Tälle kannattaa toki antaa mahdollisuus, mutta jos ei ole pitkien, pilkuttomien, lauseiden ystävä, saattaa tämä kirja vaatia kärsivällistä lukijaa.

Arvosana: **-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti