Perhoskerääjä - Parnassius phoebuksen jalanjäljillä

Kirjan nimi: Perhoskerääjä
Kirjoittaja: Joel Haahtela
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2006
Sivumäärä: 189
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Joel Haahtela hemmotteli minua jälleen maaliskuun alussa kiireiden loputtua kun sain viimein tartuttua Perhoskerääjään. Kohta onkin koko Haahtelan tuotanto luettuna, pitänee tämän jälkeen tehdä uusi lukukierros tai jäädä odottamaan uutta tuotantoa. Taidan kallistua ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Perhoskerääjässä on jälleen päähenkilönä Mies, joka eräänä päivänä saa kirjeen asianajotoimistosta. Kirjeessä kerrotaan hänen perineen saksalaisen Henry Ruzickan koko omaisuuden - omaisuuden, johon sisältyy niin ränsistynyt talo kuin massiivinen perhoskokoelmakin. Mies ei kuitenkaan tunne ketään Henrya, mutta pian kuitenkin käy selväksi, että kyseessä ei ole pila. Tammisaaren talosta Mies löytää paitsi perhoskokoelman, myös Henryn vanhoja päiväkirjoja sekä nipun kirjeitä Anna Prinz-nimiseltä naiselta. Näiden innoittamana Mies ottaa yhteyttää Annaan ja matkustaa Saksaan selvittämään Henryn kohtaloa.

Saksasta Miehen tie vie Henryn päiväkirjan viitoittamana Italian kautta Kreikkaan. Mies seuraa Henryn jalanjälkiä tarkasti, päätyen usein yöpymään samoissa paikoissa kuin Henry aikoinaan. Matkan varrella Mies alkaa pohtia Henryn motiiveja: vaelsiko hän etelä-Euroopassa vain harvinaisen perhosen vuoksi? Pala palalta mysteeri Henrystä ja perinnöstä aukeaa päähenkilöllemme.

Lienee edes turha sanoa, että pidin tästä jälleen valtavasti. Muistoilla on jälleen vahva merkitys tarinassa; muistojen varassa tarina etenee, kiemurtelee ja lopulta kietoutuu. Oli sitten kyse perhosista, tomaattikastikkeen reseptistä tai päiväkirjasta, kaikista kuultaa läpi muistoja, joita ei ole halunnut - tai voinut - unohtaa. Jälleen edetään hitaasti, unenomaisessa maailmassa, jossa kenelläkään ei ole kiire; ei Henry Ruzickalla entisessä elämässään, ei Annalla tomaattikastikkeensa kanssa eikä oikeastaan edes Miehellä Euroopassa seikkailessaan. Asiat tapahtuvat omalla painollaan, hitaasti, tarkasti kertoen, tuoden kirjan henkilöt iloine ja suruineen lähelle lukijaa. Perhoset, luonto, ihmismielen ajatukset, ne kaikki valtaavat jälleen lukijan pään täysillä ja pitävät otteessaan siihen saakka, kunnes saa painettua takakannen kiinni.

On hankalaa päättää, mihin kohtaan tämä asettui Haahtela-listallani. Tämä oli ehdottomasti parhaimpia Haahtelalta lukemiani teoksia, mutta en osaa päättää oliko tämä yhtä korkealla tasolla Traumbachin ja Katoamispisteen kanssa vai kenties astetta heikompana samalla tasolla Elenan kanssa. Lukukokemus oli kuitenkin jälleen kerran upea ja tunnelmaltaan mahtava, joten lienee kohtuullista sijoittaa teos korkealle; heti siihen Traumbachin ja Katoamispisteen viereen.

Arvosana: *****-

Hyvän mielen haaste

peikkoneito muisti parilla haasteella, kiitos siitä.

Seitsemän satunnaista asiaa minusta:

• Aloitin tammikuun alussa bjj-kurssin. Olen nyt käynyt peruskurssin ja siirtynyt yhteisiin harjoituksiin ja rakastun lajiin päivä päivältä enemmän. Kävin myös katsomassa lukkopainitreenit ja saattaa olla, että rakastuin siihen lajiin vielä hiukan enemmän kuin bjj:hin.
• En ole yhtään mekkoihmisiä, niinpä olinkin iloisesti yllättynyt kun löysin hiihtolomareissulla juuri minun näköiseni mekon valmistujaisiini alennusrekistä.
• Kuten varmasti suurin osa tämän blogin seuraajista onkin jo huomannut, on taloudessamme kolme kissaa. Punainen on Rey ja alunperin minun, raidallinen Onni ja tuli miehen mukana ja musta on Ruuti, joka tuli meille kodinvaihtajana.
• Olen ainoa lapsi, yh-äidin ja melkein myös mummin kasvattama. Olen tutustunut puolisisaruksiini vasta viime aikoina facebookin kautta - kasvokkain emme ole vielä kertaakaan tavanneet.
• Pidän elämässäni omana vahvuusalueenani paitsi sujuvaa lukemista ja tarinankerrontaa, myös liikuntataitoja. Liikunnalla oli suuri rooli lapsuudessani ja nyt aikuisiällä oli ihanaa löytää takaisin urheilulajien pariin.
• Fanitin pienenä tyttönä Janne Ahosta ja koko pihamme lapsikatras osallistui mäkikisoihin. Äiti kielsi minulta nämä kisat kun olin katkaissut vähän ajan sisällä toiset murtsikkasukseni...
• Viihdyin usein farkuissa ja pitkähihaisessa t-paidassa. Meikkiä minulla näkee harvoin ja hiukset on usein heitetty nopeasti ponnarille.

Kymmenen minua ilahduttavaa asiaa:

• Lähestyvä kesä ja koulusta valmistuminen. Odotan jo innolla aikaa, jolloin ei enää tarvitse stressata koulutehtävistä, saa opiskelun sijaan tehdä työtä josta pitää ja tuntee olonsa edes joskus hieman nykyistä rikkaammaksi.
• Lapsen kiitos.  Se on se rehellinen mielipide, jota todella arvostan.
• Hyvä kirja. Hyvä kirja saa suupielet nousemaan ja muuttaa huononkin päivän hyväksi.
• Vastaleikattu ruoho, meri, joulukuusi. Kaikkien tuoksu on lumoava ja saa pysähtymään.
• Lintujen laulu keväisin. Luo uskoa siihen, että kevättalven rumuus väistyy pian.
• Hyvä ruoka. Parempi mieli ja usein myös ihana ähky.
• Onnistunut treeni. Mikään ei voita sitä tunnetta kun treenin jälkeen hymyilyttää ja adrenaliinia virtaa suonissa vielä useamman tunnin treenien jälkeenkin.
• Läheiset ihmiset. Ilman heitä en tässä maailmassa pärjäisi.
• Laiskat aamut. Ne hetket, kun saa maata vuoteen pohjalla tietäen, että ei ole kiire mihinkään.
• Kesäinen Turku. Jokilaivat ja vihreät puistot.

Luetut helmikuussa

Helmikuu oli osaltani huono lukukuukausi (kuten se oli muuten viimekin vuonna, en selvästikään ole helmikuun lukija). Tuntui, että aikaa oli kaikelle muulle paitsi lukemiselle: vietin seitsemän päivää työelämässä näyttöä suorittamassa, kirjoitin yli 20 sivua portfoliota kolmen päivän aikana ja lomailin hiihtolomalla nelisen päivää. Lukuaikaa oli siis rajoitetusti kaikkien kiireiden ja väsymyksen vuoksi. Laadullisestikaan tämä kuukausi ei ollut yhtä antoisa kuin tammikuu, mutta toivon tämän seikan parantuvan taas maaliskuussa.

Lukemani teokset helmikuussa olivat siis:
Siri Hustvedt - Kaikki mitä rakastin
Elif Shafak - Kirottu Istanbul
Haruki Murakami - Norwegian Wood
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Emma Donoghue - Huone

Kirjoista kolme oli tämän vuoden uutuuksia ja kaksi muuta lukupiirikirjoja. Uutuuspainotteisuus siis jatkuu edelleen lukulistallani ja tulee sitä tekemään myös edelleen maaliskuussa (mm. Seija Vilénin Pohjan akka ja Turkka Hautalan Kansalliskirja). Parasta antia tarjosi Murakami ja Donoghue, suurin pettymys osui kohdallani Shafakiin. Mutta näistä myöhemmin arvosteluissa kun saan ne kirjoitettua. Luettuja sivuja oli tässä kuussa 2108 eli  keskimäärin kirjassa oli 422 sivua. Sivumäärällisesti luin siis lähes yhtä paljon kuin tammikuussa, jossa kirjoja kertyi kuitenkin kolme enemmän.

Kaikki mitä rakastin - Kahden perheen tragedia

Kirjan nimi: Kaikki mitä raskastin (What I Loved)
Kirjoittaja: Siri Hustvedt, suomennos Kristiina Rikman
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2007
Sivumäärä: 466
Lukulistalle: Hankittu kirjakerhosta

Siri Hustvedtia on kehuttu pitkään blogissa jos toisessa ja muutamalla lukupiiriläiselläkin oli hänestä aiempaa kokemusta. Kaikki mitä rakastin löytyi vielä sopivasti usemman meidän hyllystä, joten se valikoitui luonnollisesti kuukauden kirjaksemme.

Kaikki alkaa siitä kun taidehistorioitsija Leo Hertzberg törmää SoHossa mielenkiintoiseen maalaukseen ja etsii käsiinsä sen maalaajan, Bill Wechlerin. Pian miehet ystävystyvät ja myös heidän vaimonsa Erica ja Lucille tutustuvat. Billin ja Lucillen liiton yllä tosin leijailee Violetin varjo, saman naisen joka on toiminut mallina niin monessa Billin maalauksessa. Leolle ja Ericalle syntyy Matt ja pian tämän jälkeen Billille ja Lucillelle Mark. Perheet viettävät yhteisiä lomia, väittelevät taiteesta ja kirjallisuudesta kunnes heidän elämiään astuu sotkemaan suuri tragedia.

Luin tätä joskus kolme vuotta sitten niin pitkälle, että lukematta jäi kaksi sivua. En enää edes muista syytä siihen, miksi jätin tämän niin typerässä vaiheessa sivuun. Silloin nautin lukemisesta, rakastuin Hustvedtin tyyliin ja löysin draaman tyylilajina, tätä ennen kun olin pääasiallisesti vannonut vain kauhun ja dekkareiden nimeen. Mutta... toisella lukukerralla tämä ei enää ollutkaan niin maaginen kuin muistin tämän olleen. Liekö syynä sitten se, että ihastuin tähän ensilukemalla liiaksi vai huono lukuajankohta suuresta väsymyksestä johtuen vai se, että odotin tältä kuitenkin liikoja. Pettymykseksi siis kuitenkin jäi, valitettavasti.

New Yorkin taidemaailmaa oli kuvattu mielenkiintoisesti ja vaikka välillä taideselostuksia oli usemman sivun verran myös minä, taiteesta en niin kovin kiinnostunut, jaksoin lukea ja aloin jopa haaveilla Billin näyttelyihin pääsemisestä. Sen verran erikoisilta sekä itse aiheet että teokset kuulostivat. Nuorisokulttuuri taas vaikuttaa vallan samanlaiselta mantereesta riippumatta. Pidin myös hysteriakohtauksista, huomasi selkeästi kirjoittajalla olevan omakohtaista kokemusta ja tietoa aiheesta. Ehkäpä tässä kaikessa oli samalla kirjan heikkous; asiaa oli paljon, joskus liiaksikin. Välillä tuli sellainen olo, että kirjaan oli yritetty mahduttaa mahdollisimman monta eri elementtiä, mutta valitettavasti tämä elementtien runsaus aiheutti sen, että kaikilla asioilla ei ollutkaan enää minkäänlaista loogista selitystä.

Kirjan ensimmäiset 400 sivua pitivät kunnolla otteessaan, mutta viimeisen luvun lähetessä loppuaan tuli minulle lukijana sellainen tunne, että minua on petetty. Se tempo ja tunnelma, joka kirjassa oli siihen asti vallinnut, katosi jollakin mystisellä tavalla viimeisiltä sivuilta ja teki lukemisesta enemmän pakkopullaa (nyt ehkä löytyi myös syy sille, miksi aikoinaan jätin tämän aivan kalkkiviivoilla kesken) kuin nautinnon. Ei käy kuitenkaan kieltäminen siinä, etteikö Hustvedt osaisi kirjoittaa, sillä sen hän todella taitaa. Jos taiteesta saa näin mielenkiintoista tekstiä aikaiseksi ei kirjoittaja voi olla huono. 

Henkilöhahmot loivat kaksijakoisen olon. Toisaalta he olivat hyvin mielenkiintoisia kaikkine oikkuineen, toisaalta he tuntuivat liiankin ongelmallisilta ollakseen todellisia. Monesti myös tuntui, että joku kulki kunnolla laput silmillä ja varsinkin Lucille jäi mietityttämään. Mietinkin että päähenkilöiden elämä tuntui olevan yhtä vuoristorataa ilman ainuttakaan kunnon suvantovaihetta. Ja vaikka tunteita käsiteltiinkin hurjasti itse teoksessa jäi päähahmojen tunne-elämä osittain etäiseksi ja jopa kylmäksi. En siltikään sano, että tämä olisi ollut huono kirja, sillä sitä se ei ollut. Se ei kuitenkaan ollut sitä laatua kuin sen muistin olevan ja siksi sille on hyvin vaikeaa antaa korkeita pisteitä.

Arvosana: ***½

Helmikuun kirjaostoksia

Hiihtoloma osoittautui hyväksi syyksi kierrellä Ähtärin ja Tuurin alueella muutama kirpputori ja kotouttaa samalla muutama halpa kirja. Täytyy heti todeta, että Pohjanmaalla vallitsee aivan erilainen kirjojenmyyntikulttuuri kirpputoreilla kuin täällä kotona Turussa; kirjat ovat pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja hintoja katsellessa tulee vakuttuneeksi siitä, että myyjä on vain oikeasti halunnut löytää kirjalleen hyvän kodin.

Nämä viisi teosta maksoivat yhteensä kahdeksan euroa.

Ähtäristä mukaan lähti:

Michael Cunninghamin Samaa sukua (kirjaston poistokirja, hintaa euro)

sekä

Z. Topeliuksen Talvi-iltain tarinoita (kallein löydöistäni, kokonaiset kolme euroa).

Tuurissa mukaan tarttuivat vielä:

Turkka Hautalan Salo (kannessa on aivan pieni kosteusvaurio, mutta silti euron hinta oli tästä mielestäni aivan liian vähän),

Joel Lehtosen Putkinotko (tämän kirpparin kallein ostos, kaksi euroa)

sekä

Kreetta Onkelin Ilonen talo (euron tämäkin).

Kaikein kaikkiaan siis kelpo löytöjä, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, koska nämä kaikki ehdin lukea. Hautalan olen jo aiemmin lukenut, mutta teos on laadukas ja se oli niin halpa, että pakkohan se oli hyllyyn saada. Cunninghamiin olen aiemmin tutustunut vain blogien kautta, joten olihan häneenkin pakko tutustua. Topeliuksen saduista olen aina pitänyt, joten luonnollisesti aikuisemmalle väellä suunnatut tarinat lähtivät myös mukaani. Koulussa katsoimme Ilosen talon tv-sovituksen ja siitä asti olen halunnut myös ko. kirjan lukea. Ja Putkinotko nyt vain on klassikko, joten se oli itseoikeutettu ostos hyllyyni.

Myös lastenkirjallisuutta tuli helmikuussa kartutettua kahden kirjakerhon voimin. Paitsi Tammen kultaisen kirjaston, myös Lasten parhaan kirjakerhon kuukauden kirja oli nini houkutteleva, että tilaukseen lähti.

Josko tässä olisi tarpeeksi tämän kuukauden ostoksia.