Kirjoittaja: Juhani Aho
Kuvittaja: Raimo Puustinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1884
Sivumäärä: 178
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Juhani Ahon Rautatie on mielestäni niitä teoksia, jonka jokaisen vähänkin lukemisesta kiinnostuneen tulisi joskus kahlata läpi. Olen itse huono lukija sen suhteen, että juurikin tällaiset täytyy-lukea-klassikot ovat niitä, joihin harvemmin tartun. Osittain siksikin liityin 10 klassikkoa-haasteeseen, jotta saisin edes muutaman täytyy-lukea-kirjan luetuksi.
Rautatie lienee monelle tuttu teos jo kouluajoilta. (Minun oma kokemukseni rajoittuu siihen, että muistan teoksen mainitun niin yläasteen kuin lukionkin kirjallisuuden tunneilla...) Lyhyesti se on tarina ukosta ja akasta, jotka eivät olleet ennen nähneet rautatietä. Ensin ukko, Matti, kuulee rautatiestä. Hänen akkansa, Liisa, ei tätä kuitenkaan usko ennen kuin kuulee saman tarinan. Jahkailun jälkeen he päättävät lähteä patikoimaan Lapinlahteen, rautatietä katsomaan. Matka ei tietenkään suju ilman kommelluksia; Matti ja Liisa törmäävät niin eroihin luokkayhteiskunnassa, kulttuurishokkiin "suuressa" kaupungissa kuin alkoholin kiroihinkin.
Lukemassani vuoden 1973 painoksessa oli kuvittaja Raimo Puustisen lyijykynäpiirroksia siellä täällä, kuvaten joko pientä yksityiskohtaa kirjan sivulta (kuten tassuaan pesevää kissaa) tai sitten suurempaa kokonaisuutta (kuten rauatieasemaa). Kuvittajan luoma maisema oli mukava lisä kirjaan ollen ainakin minulle se kirjan kiinnostavin anti. Piirrosjälki on tummaa, vedot tarkkoja ja kuvat selkeitä.
Kirjan mielenkiintoisin anti oli sen kielessä. Vanha suomi on hauskaa ja kaunista ja välillä lukija saa pohtia aivan todella jonkin sanan nykymerkitystä. Kielellisesti teos ei ole mitenkään ihmeellinen, Aho käyttää peruskieltä ja hyvin vähän lauseenvastikkeita. 1800-lukulaisuus tosin huokuu kielestä, yksinkertaista ja selkeää, ei mitään hienoja krumeluureja. Dialogi on paikka paikoin sekavaa, sillä keskustelu etenee vauhdilla ja mukana on yleensä useampi henkilö, jolloin lukija ei aina ole varma siitä, kuka on tällä hetkellä äänessä. Puhetapojen eroavaisuus tuli myös hienosti esiin maalaismiljööstä kaupunkiin siirryttäessä; kaupungissa asuvat kun olivat niin ylpeitä kruunun alla olemisestaan.
Valitettavasti kirjan juonellinen sisältö jäi kauaksi kielen ja kuvituksen mielenkiintoisesta maailmasta. Kirjan alku on vallan tylsä, täynänsä jahkailua siitä mennäkö vai eikö mennä. Patikointi rautatielle, joka olisi voinut olla se kirjan mielenkiintoisin osuus, sujahtaa ohi huomaamatta eikä edes paikan päällä keskitytä kunnolla junaan tai rautatiehen. Lukijana sain sellaisen tunteen, että Aholla on kiire palata takaisin maalaistalon turvalliseen lämpöön, joka toisaalta sopii hyvin kirjan luonteeseen, mutta jättää lukijan kylmäksi. Kuitenkin ainakin minä odotan kirjalta, jonka nimi on Rautatie, hieman enemmän keskittymistä juurikin asiaan.
Arvosana: **½
