Kirjoittaja: Herta Müller, suomentanut Raija Jänicke
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1984, suomennos 1989
Sivumäärä: 137
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Kiinnostukseni nobelisteja kohtaan on lähtenyt huimaan kasvuun sen jälkeen kun tutustuin kirjablogimaailmaan. Siksi törmätessäni kirjaston palautettujen hyllyssä Herta Müllerin novellikokoelmaan Matala maa oli minun pakko poimia se mukaani. Kyseessä on siis hänen esikoisteoksensa, jonka hän julkaisi vielä asuessaan Romaniassa.
Matala maa on 15 novellin kokoelma, joka muodostaa yhden yhtenäisen tarinan, mutta toimii vallan mainiosti myös yksittäin luettuna. Se on kurkistus romanialaiseen pieneen kylään joskus toisen maailmansodan jälkeen, aikana jolloin kuri oli kova, kuolema normaalia ja puute suuri. Matala maa on ankea ja karu, synkkäkin, eikä se anna valoisaa kuvaa maailmasta. Tämän teoksen todellisuus rakentuu konkreettisista, aistimusvoimaisista havainnoista, pääosin lapsen näkökulmasta katsottuna. Silti se ei missään tapauksessa ole lapsenomainen tai hellyyttävä vaan absurdi, osittain painajaismaisen ahdistava, epäuskon vallatessa lukijan.
Silti se on viihdyttävää lukemista. Müllerin kieli on hyvin omintakeista, uusia sanoja esiintyy tiuhaan, pilkkuja on paljon, toisaalla taas lauseet ovat hyvin lyhyitä. Varsinkin nimikertomuksessa saadaan hyvin näillä keinoin toteutettua kertominen lapsen näkökulmasta - ja silti Matala maa oli yksi niistä novelleista, joista pidin vähiten. Muihin verrattuna se oli huomattavasti pidempi ja paikoitellen tuntui vain laahaavan. Myös lopun, yhden sivun mittainen Työpäivä, oli omasta mielestäni teoksen heikoimpia luomuksia - se oli jo kaikessa absurdiudessaan järjetön, joka ei enää tuntunut lainkaan kuuluvan kokonaisuuteen. Kun taas Svaabilainen kylpy, Kyläkronikka ja Äiti, isä ja pikkuinen edustavat sitä toista ääripäätä - samankaltaisia tekstejä olisin kaivannut koko kirjan täydeltä; ajatuksenvirtaa, kuvailua, hetkeen tarttumista. Lukija hahmottaa kuvan sieltä toisen täältä, yhden perheen yhden hetken, hiljaisen pienen kylän kertojan silmin.
Jälleen kerran täytyy todeta, että tämä on esikoiseksi vahva kokonaisuus. Müllerin omakohtaisuus tulee vahvasti tekstissä esiin ja tekee osaltaan novelleista entistäkin ahdistavimpia. Yhtenäisyydessään tämä ei välttämättä palvele täysin niin kuin Müller on ajatellut ja tekstien epätasaisuus (varsinkin Matalan maan kohdalla, jonka sivumäärä on lähes puolet kirjasta) on osin häiritsevää, mutta jo tästä voi havaita aavistuksen tulevasta suuresta kirjailijasta.
Arvosana: ****
Riina, hieno arvostelu!
VastaaPoistaMinulle Matala maa on maailman toiseksi paras novellikokoelma. Olen aivan hulluna Müllerin kieleen ja lukenut häneltä tämän kirjan lisäksi myös Ihminen on iso fasaani, Sydäneläin sekä Tänään en halunnut tavata itseäni.
Minä linkitän sinut nyt omaan arvosteluuni...
Kiitos linkityksestä. :)
VastaaPoistaTämä oli ensimmäinen lukemani Müller, mutta hänen kielensä on niin kiehtovaa, että tämä ei todellakaan jää ainoaksi, jonka häneltä luen. Pitää katsoa mikä olisi seuraavaksi kirjastossa vapaana.
Riina, ole hyvä. Toki aina kun huomaan.
VastaaPoistaSiis voit varustatua siihen, että teksti on edelleen osin rankkaa, mutta se kieli tekee jopa hirmuhallisijan Romaniasta kestettävän. Sydäneläin on kova juttu, mutta jotenkin pidin vieläkin enemmän kirjasta Ihminen on iso fasaani. Minulta on Mülleriltä lukematta Hengityskeinu enkä edes tiedä, milloin ehtisin.
Ihnaa ettet tunne rimakauhau Hertan kohdalla. Jotenkin otaksun, olen lukenut rivein väleistä, että hän ei kaikille aukene. Edelleen fantastisia hetkiä Müllerin ainutlaatuisen runolaulukielen parissa.
PS. Sulla on järkyttävän upeat 'sivuverhot'. Olen syksyn rakastaja...
VastaaPoistaAiheiden rankkuus onkin jo tiedossa, Müllerin Romania on varnastikin hyvin realistinen. Kieli oli tosiaan tässä jo niin kaunista, että uskon kyllä selviäväni jo pelkästään sen voimalla eteenpäin.
VastaaPoistaNäissä tutusta poikkeavalla kaavalla kirjoitetuissa teoksissa on aina se puoli, että se jakaa mielipiteet, josksus hyvinkin rankasti. Jonkun toisen kirjoittamana minäkään en välttämättä tällaisesta olisi innostunut, mutta Hertalla on hieno lahja kirjoittamisen saralta.
Minä itse pidän ehkä vähiten syksystä. Tosin sen väriloistosta pidän, joten olkoon verhot edustamassa sitä. Muuten vain tahdon että tämä vuodenaika menee nopeasti ohi ja talvi saapuisi.