30/100: Ole luonani aina

Kirjan nimi: Ole luonani aina (Never Let Me Go)
Kirjoittaja: Kazuo Ishiguro, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2005
Sivumäärä: 394
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Kazuo Ishiguron Ole luonani aina valikoitui lukupiirin luettavaksi osittain siksi, että siihen perustuva elokuva houkutteli meistä monia ja osittain siksi, että meistä jokainen oli kuullut ylisanan jos toisenkin Ishigurosta.

Kirjan kertojana toimii 30-vuotias Kathy H., joka tutustuttaa lukijan elämäänsä muistojensa kautta. Pääsemme tutustumaan Kathyyn ja hänen parhaimpiin ystäviinsä Ruthin ja Tommyyn sekä heidän aikaansa Hailshamin sisäoppilaitoksessa, Mökeissä sekä elämään Mökkien jälkeen. Enempää kirjan juonesta en halua kertoa, sillä olennainen osa kirjan vetovoimaisuutta on juurikin siinä, että lukija ei tiedä kaikkea; aivan kuten eivät tiedä kirjan hahmotkaan.

Kathy oli ihana kertoja, joka tuntui kertovan tarinaansa juuri minulle. Kiitos tosin kuuluu kirjailijalle, joka on luonut Kathyn sellaiseksi, joka olettaa muiden elävän hänen kanssaan samassa maailmassa. Tommy taas kävi sääliksi useampaan kertaan, eittämättä hänen oli vaikea käydä läpi kaikkia ajatuksiaan, joka sitten purkautui tietyillä tavoin. Ja sitten Ruth, joka sai niskakarvat pystyyn ja jota vihasin aina vain enemmän ja enemmän kirjan edetessä. Kerrankin päähenkilöitä, jotka herättävät tunteita!

Joidenkin mielestä asetelma saattaa olla hyvinkin kliseinen ja kulunut, mutta omasta mielestäni tässä ei ollut mitään jo-koettua. Kirja tuntui tuoreelta, tuoden täysin uudenlaisia näkökulmia esiin. Minut kirja koukutti ensimmäiseltä sivulta viimeiselle niin, että en tahtonut luopua kirjasta laisinkaan. Kirja avaa asioita pikku hiljaa, pitäen lukijan otteessaan, tarjoten koko ajan jotakin uutta odotettavaa. Ja kun lukija sulkee takakannen on hänellä edelleen sellainen tunne, että osa asioista jäi selvittämättä. Ja hyvä niin, tämä on nimittäin juurikin sellainen teos, jonka lukijan tulee itse pureksia ja pohtia loppuun - liiallinen asioiden avaaminen vain pilaisi lopullisen lukuelämyksen.

Ishiguro kuvailee hienosti nuoren naisen ajatuksia. Vaikka teos sijoittuukin suurin piirtein nykyaikaan, huokuu siitä miljöökuvauksien ansiosta vanhanajan rauhallinen tunnelma. Miljöökuvauksen lisäksi Ishiguron kieli on muutenkin kaunista, soljuvaa, yksinkertaisen tehokasta. Juuri sellaista, joka pitää lukijan otteessaan sivu toisensa perään. Vaikka jotkut ovatkin kuvailleet teosta jopa trilleriksi, en itse tätä kuitenkaan sellaiseksi laskisi. Sci-fiä ja dystopiaa kyllä, mutta ei mitään todellista trillerimäisyyttä. Vallan hyvin tähän voivat (ja kannattaa, ihan oikeasti!) tarttua siis sellaisetkin, jotka välttelevät trillereitä.

Huolimatta siitä, että en tajunnut läheskään kaikkea (kuten en tajunnut Saatana saapuu Moskovaan-teoksestakaan), rakastuin tähän varauksetta ja tästä tulikin yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Kaiken kaikkiaan Ishiguro vakuutti minut niin, että hän päätyi minun lukulistalleni heti toistamiseen. Lainattua-pinossa odottaakin tällä hetkellä lukuvuoroaan Pitkän päivän ilta, joka on ilmeisesti vielä tätäkin parempi.

Arvosana: *****-