Kun kirjahyllyssä ei muka ole tarpeeksi lukemattomia kirjoja

Marras-joulukuussa kirjamäärä on karttunut pelottavaa tahtia syntymäpäivien, joulun ja kirpparikierrosten myötä. Kauhulla jään odottamaan alennusmyyntejä.

Syntymäpäivälahjaksi saatu Stephen Kingin Kuvun alla

sekä joululahjat

Kari Hotakaisen Jumalan sana

Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus

sekä Potter-fanin unelma Harry Potter - Suuri velhouskirja

Meillä oli myös lukupiirin pikkujoulut, joihin jokainen toi aiheeseen sopivasti kirjalahjan. Omasta paketistani löytyivät:

Anelma Järvenpää-Summasen Tahtoihmisiä

Peter Jamesin Kuoleman kanssa ei kujeilla

Jhumpa Lahirin Tämä siunattu koti

Anu Silfverbergin He eivät olleet eläimiä

Lisäksi kirjaston bookcrossing-hyllystä otin mukaani Panu Rädyn XYZ:n

ja tänään kirpputorilta Bo Carpelanin Kesän varjot,

Majgull Axelssonin Kuiskausten talo ja

JP Pulkkisen Ohi liitävän enkelin.

Lisäksi liityin Tammen Kultaiset Kirjat-kerhoon, josta hyllyyni on tarttunut tähän mennessä

3 Pikku Viu Viu

24 Mikä minusta tulee

103 Pupu etsii omaa kotia

67/100: Katkeamispiste

Kirjan nimi: Katkeamispiste (Rupture)
Kirjoittaja: Simon Lelic, suomentanut Terhi Kuusisto
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 296
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Muistan, kuinka listasin Katkeamispisteen kevään kiinnostavien kirjojen listaan joskus helmikuussa. (Onko siitä tosiaan niin kauan aikaa?) Ja lopulta vasta nyt, vuoden ollessa loppumaisillaan, tarttui tämä Simon Lelicin esikoinen mukaani kirjastosta.

Eräänä aamuna eräässä Pohjois-Lontoon koulun aamunavauksessa sattuu suuri tragedia kun koulun historianopettaja Samual Szajkowski avaa tulen tappaen kolme oppilasta, opettajan ja lopulta itsensä. Jutun tutkinta määrätään Lucia Maylle, joka odottaa esimiestensä tavoin läpihuutojuttua. Mitä enemmän hän haastattelee opettajia, oppilaita ja vanhempia, sitä varmemmaksi Lucia tulee kuitenkin siitä, että taustalla oli paljon muutakin kuin se, että Szajkowski oli yksinäinen psykopaatti. Samalla Lucia saa taistella paikastaan miespoliisien keskellä sovinistisessa ilmapiirissä.

Katkeamispiste on ankea katselmus siitä, mitä tapahtuu kun ei enää kestä. Kun hakee apua, mutta tukea ei tule - ainakaan niiltä tahoilta, joista toivoisi sitä saavansa. Kun viimeinen teko on ainoa mahdollinen pakokeino tästä maailmasta. Kun sisin on täynnä katkeruutta niitä kohtaan, jotka eivät ole olleet sinulle ystävällisiä. Onko silloin pelkästään yksinäinen psykopaatti, vai onko pinnan alla myös jotain muuta, inhimillistä?

Lelic luo tunnelmaa käyttämällä kirjassa monia kertojia haastateltavien muodossa. Kaikkien näkökulma ei läheskään ole sama, vaan siinä missä toinen on ymmärtäväinen on toinen pettynyt tapahtumien lopullisuuteen. Jokaisen kertojan takana on kuitenkin pala synkkää totuutta; koulussa ei voida hyvin. Samalla Lucia taistelee työympäristössä, jonka vanhoilliset arvot ovat edelleen vallitsevia, ja joista huolimatta Lucia yrittää selviytyä. Mutta kuten koulussa, myöskään poliisissa työympäristö ei välttämättä ole kunnossa - huolimatta siitä, miltä se ulkopuolisen silmään näyttää.

Aihe itsessään on karmiva, mutta aiheellinen kirjoitettavaksi kirjaksi. Koulukiusaaminen on yleismaailmallinen ilmiö, johon pyritään nykyään puuttumaan huomattavasti ankarammin kuin vaikkapa vielä 1990-luvulla kun minä kouluni kävin. Katkeamispiste ei kuitenkaan ole tyypillinen kertomus koulukiusaamisesta, sillä teoksessa kiusatuksi joutuu opettaja. Ahdistavat työolot ja työpaikkakiusaaminen ovat takuulla monelle tuttuja asioita, asioita, joihin puututaan nykyaikanakin vielä aivan liian harvoin. Katkeamispiste on karmaiseva esimerkki siitä, mitä pahimmillaan tapahtuu, kun koko työyhteisö tietää, mutta ei halua tai jaksa puuttua. Katkeamispiste tuo esiin myös sen, että paikalla ei ole väliä; syrjimistä ja suoranaista kiusaamista esiintyy kaikkialta koulusta poliisiasemalle.

Harmi vain, että välillä lukiessa tuli sellainen tunne, että tämä kauhea teko hyväksyttiin oikeaksi. Mikään tilanne ei saisi antaa oikeutta siihen, että päättää myös toisen päivän. Tuskinpa tätä oli tarkoitetusti kirjoitettu paikka paikoin näin ihannoivasti tai ehkäpä minä vain ylitulkitsin jälleen kerran. Myös Lucian kohtaamat ongelmat tuntuivat välillä liialta - aihe muutenkin oli jo niin raskas, että edes sen päätutkijalla olisi voinut mennä elämässään paremmin. Lopulta minua kävi ärsyttämään myös Lucian loppupäätös, joka ei ollut lainkaan sellainen kuin olin odottanut. Muutenkin Lucian hahmo oli liian kiltti, niellen kaiken sen mitä niskaansa sai. Sen varjolla toisaalta selittyy myös se, miksi kirjassa paikka paikoin oli tilanteen hyväksyvä ilmapiiri; olihan niissä kohdissa suurimmalti osalta kyse juurikin Lucian ajatuksista.

Tulee kuitenkin muistaa, että kyseessä on esikoisteos. Sellaiseksi tämä on vahva kokonaisuus, joka paranee entisestään pienellä hiomisella ja sillä, että ei yritäkään laittaa kaikkea mahdollista yhteen kirjaan. Se, että esikoisessaan on uskaltanut tarttua näinkin tulenarkaan aiheeseen kuin koulusurmat, koulukiusaaminen ja työyhteisön ongelmat, kuvastaa kirjoittajan rohkeutta. Leliciltä on tulossa ensi keväänä uusi suomennettu teos, joka tämän pohjalta tulee olemaan lukilistallani.

Arvosana: ***½

66/100: Ennen päivänlaskua ei voi

Kirjan nimi: Ennen päivänlaskua ei voi
Kirjoittaja: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2000
Sivumäärä: 268
Lukulistalle: Lainattu kirjastosta

Puhuimme jo keväällä lukupiirin kanssa, että jossain vaiheessa pitää lukea Johanna Sinisaloa. Lopulta adventin lukemiseksi valikoituikin hänen esikoisteoksena Ennen päivänlaskua ei voi. 

Mikael on homoseksuaali freelance-valokuvaaja, joka erään baari-illan jälkeen löytää kotipihaltaan nuorten kiusaaman peikon ja pelastaa sen kotiinsa. Pelastaessa peikko on pieni ja suloinen, mutta se kasvaa nopeasti - ja samalla kasvaa Mikelin kiintymys siihen. Voiko ihminen lopulta kesyttää pedon, vai pysyykö se aina luonteelleen ominaisena? Kykenevätkö ihminen ja peikko elämään sopuisaa elämää? Leimautuvatko myös peikot, kuten suurin osa eläinlapsista, omaan huoltajaansa?

Tämähän oli vallan mielenkiintoinen. Ja esikoiseksi ja Finlandia-palkituksi hyvin rohkea teos. Päivänsäde ja menninkäinen on eräs suosikkikappaleistani, joten oli mukavaa hyppiä osasta osaan laulun sanojen siivittämänä. Mukana oli hyvin paitsi peikoille luotua fiktiivistä elämää, myös faktaa lainattuna erinäisistä artikkeleista ja tietokirjoista sekä lainauksia mm. Tuntemattomasta sotilaasta ja Pessistä ja Illusiasta. Nämä lainaukset kirjoista pyrkivät osaltaan tuomaan esiin sitä peikko- ja petomyyttiä, mitä kotimaamme kirjallisuudessa esiintyy. Uskoinko paikka paikoin, että peikkoja on olemassa? Todellakin. Itse asiassa sain tämän kirjan loppuun juuri kun aurinko oli laskeutumassa metsäaukiolle ja hetken aikaa tuijottelin metsään toivekkaana - odotin kai, että peikko se sieltä juoksisi ikkunan ohi.

Plussaa edelleen myös siitä, että luvut olivat hyvin lyhyitä ja helppolukuisia. Lisäksi faktaa ja fiktiota oli sekoitettu mukavasti ja ainakaan kaikesta en ollut aivan varma, kummalla alueella nyt ollaan. Kaiken kaikkiaan peikko ja petomaisuus aiheena valottuivat hyvin tekstien kautta vaikkakin suurin merkitys oli kehystarinalla, joka johdatti lukijaa pikku hiljaa kohti loppuhuipennusta. Loppuhuipennusta, josta lukupiiriläisilläkin oli ainakin kaksi erilaista tulkintaa. 

Mutta sitten päästään niihin rohkeisiin linjauksiin, jotka jaksoivat puhuttaa lukupiirissä. Kirjan eroottinen lataus oli paikoitellen turhankin ahdistava ja Pessi-peikko muuttui varsinkin loppua kohden karmivaksi. Muutama hahmo tuntui täysin turhalta kertomuksen kokonaisuutta ajatellen ja epätarkkuus varsinkin peikon mittasuhteissa sai myös keskustelua aikaiseksi.

Ja koska luin tämän kirjan jo kaksi viikkoa sitten, mutta olen ollut aivan liian laiska kirjoittaakseni arvostelua, onnistuen siis unohtamaan lähes kaiken, totean vain, että vaikka tämä paikoitellen ällöttikin, oli tämä hyvä valinta lukupiirin kanssa.

Arvosana: ***½ 

Kuusi kovaa kotimaista - ensimmäinen haaste vuodelle 2012

Morren maailmassa julkaistiin tänään mielenkiintoinen haaste: Kuusi kovaa kotimaista. Haasteen tarkoituksena on siis valita kuusi kotimaista kirjaa, jotka on aikonut lukea, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi. Aivan uusia kirjoja haasteeseen ei saa ottaa mukaan, sillä jokaisen luettavan kirjan on tullut ilmestyä ennen vuotta 2012. Aikaa lukea on 6.12.2012 saakka.

Oma alustava listani näyttää tältä. Yritin valita mahdollisimman tasaväkisesti sukupuolen mukaan, mutta valitettavasti mukaan pääsi neljä miestä ja kaksi naista. Noh, toivottavasti laatu korvaa määrän tässä tapauksessa.

Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen

Aleksi Kivi - Seitsemän veljestä

Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

Maria Jotuni - Huojuva talo

Minna Canth - Anna Liisa / Työmiehen vaimo / Papin perhe

Joel Lehtonen - Putkinotko

0/6

65/100: Garpin maailma

Kirjan nimi: Garpin maailma (The World According to Garp)
Kirjoittaja: John Irving, suomentanut Kristiina Rikman
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1976, suomennos 1981
Sivumäärä: 560
Lukulistalle: Lainattu lukupiiritoverilta

Garpin maailma oli jälleen osa 10 klassikkoa-haastettani. Muuten, tämän jälkeen enää yksi klassikko lukematta (Anna Karenina, jonka lukeminen stoppasi täysin marraskuussa, sain luettua kokonaiset kymmenen sivua.). John Irving kuuluu siihen samaan kategoriaan minulle kuin Kari Hotakainen - kirjailija, josta olen päättänyt pitää jo ennen kuin olen lukenut yhtään hänen teostaan.

Jenny Fields on nuori sairaanhoitaja toisen maailmansodan keskellä. Hän haluaa lapsen, mutta ei seksiä eikä varsinkaan miestä, saadakseen haluamansa. Lopulta isäksi valikoituu hieman huonossa kunnossa oleva sotilas, jonka äännevalikoimaan kuuluu hyvin vahvasti termi 'garp'. Yhdeksän kuukauden päästä syntyy poika, joka saa nimekseen T.S. Garp.

Garpin nuoren elämän keskipisteenä on äiti Jenny sekä Steeringin koulu, johon Jenny palkataan sairaanhoitajaksi. Teininä Garp kokeilee ja kokee teinien juttuja ja koulusta valmistuttuaan hän lähtee äitinsä kanssa Eurooppaan, vauraaseen Itävaltaan hakemaan kirjoitusvirettä; hän omaan ensimmäiseen romaaniinsa ja Jenny elämäkertaansa. Muutettuaan takaisin Yhdysvaltoihin Garp menee naimisiin, perustaa perheen ja elää näennäisesti onnellista elämää. Jenny perustaa hoitokodin naisille apunaan Roberta, entinen mies ja jenkkifutispelaaja.

Ensimmäiset 200 sivua olivat täyttä tuskaa. Tuntui, että en etene lukemisessani yhtään. Tätä osuutta tahkosin läpi melkein kolme viikkoa ja muutamaan otteeseen ajattelin tosissani jo lopettamista. Mutta sitten yhtäkkiä tarina vain lähti liikkeelle ja lukeminen sujui joutuisasti - luin viimeiset yli 300 sivua muistaakseni kolmessa päivässä. Ja täytyy sanoa, että hyvä, että pääsin tylsän alun yli, sillä lopulta tästä kuoriutui ihan mukava teos. Se ei kuitenkaan saanut yhtä suurta suosiota kuin Hotakainen, jota kohtaan minulla oli tosiaan myös yhtä suuret odotukset, mutta vastaisuudessakin takuulla luen lisää Irvingiä.

Miksi sitten tämä ei kolahtanut täysillä? Ensinnäkin tässä oli mielestäni aivan liiaksi dramatiikkaa yhden kirjan tarpeiksi. Välillä iski mieleen väkisinkin tunne siitä, että luen kirjaa suoraan Salattujen Elämien käsikirjoituksesta. Ensimmäiset kaksisataa sivua olisi myös hyvin voinut tiivistää melkein puolet pienempään tilaan. Toki näin saatiin kirjan keskeisimmät hahmot tutuiksi heti, mutta välillä minä lukijana kyllästyin jahkailuun ja etenemättömyyteen.

Huolimatta siitä, että tämä tuntui osin Salatuilta Elämiltä, oli tässä kuitenkin usemampi asia, jotka nostivat tämän hyvän lukukokemuksen puolelle. Irving kuljettaa pieniä yksityiskohtia ja mainintoja mukana kirjan alusta asti. Tietyt asiat nousevat esiin tietyissä tilanteissa, luoden näin hyvän jatkumon asioiden välillä. Kerronta on huoletonta, Irving ei sorru kielellä kikkailuun vaan nimenomaan kertoo tarinaa eteenpäin. Ja minä ilahdun aina myös siitä, että kirjan sisässä on kirja - kuten tässäkin pääsemme tutustumaan peräti kahteen Garpin kirjoitelmaan.

Arvosana: ***