torstai 14. huhtikuuta 2011

30 päivää kirjoja; Lempikirjailijani sekä lempiteoksia lempikirjailijaltani

Yhdistelen nyt kahden päivän haasteita tähän. Jätän kirjaamatta J.K.Rowlingin tähän, koska olen kuitenkin esitellyt Pottereita jo aivan tarpeeksi ja haluan tuoda niitä muitakin kirjailijoita ja kirjoja esiin.

Stephen King, kauhun mestari, joka hallitsee myös paljon muuta kuin kauhun. Kauhuosastolta suosikkejani ovat Hohto sekä Carrie, hieman erilaisempia suosikkeja edustavat sitten Pedon sydän sekä Naisen raivo. King jos joku on monitaituri, eikä todellakaan sorru siihen samaan kliseiseen rakenteeseen, johon moni muu näin monta kirjaa julkaissut sortuu. Hohto on ensimmäinen, ja tähän mennessä ainoa, kirja, jonka lukemista pelkäsin uimarannalla kirkkaassa päivänvalossa. Se upposi niin luihin ja ytimiin, että en voi edelleenkään olla ihmettelemättä Kingin taitoa saada lukija haltuunsa. Carrien luin lukion englannin kurssille ja olin todellakin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka tasokas esikoinen se on. Hyvä kauhu on vaikea laji, tahi sitten esikoiskirjailijalle. Pedon sydän oli ensimmäinen monisyinen ei-niin-perinteinen King, jonka luin ja silläkin on oma sijansa suosikkilistallani. Naisen raivo taas oli erilaisella tavalla brutaali ja niin karmivan ihanasti kirjoitettu, että kirja kohosi välittömästi yhdeksi suosikeistani.

Muita suosikkejani ovat mm. Agatha Christie, Reijo Mäki, (Fjodor Dostojevski, Siri Hustvedt), Enid Blyton, Kjell Westö. Luen harmittavan vähän "uusia" kirjailijoita, joten suosikkini ovat väistämättä niitä, joita olen lukenut paljon. Minulla on useampi yksittäinen kirjailija (kuten tällekin listalle päätyneet Dostojevski ja Hustvedt), joilta olen lukenut vasta yhden teoksen ja rakastunut heihin - mutta en kehtaa otoksen pienuuden takia heitä listalle laittaa. Suosikki-Christieni on, kuten olen jo muistaakseni tämän haasteen aikana maininnutkin, Kymmenen pientä neekeripoikaa. Reijo Mäeltä tälle listalle nousee Hard Luck Cafe, joka erilaisuudessaan oli todellinen piristysruiske. Blytonia en vain osaa eritellä ja Westön molemmat (Leijat Helsingin yllä sekä Missä kuljimme kerran) ovat olleet tasaisen mahtavia, että en osaa kumpaakaan toisen yläpuolelle nimetä. (Vaikka en olekaan lukenut vielä Leijoja kokonaan, mutta alku on niin mahtava, että se tuskin voi huonoksi enää muuttua.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti