tiistai 28. elokuuta 2012

Kevätnäyttely - kun neuvostojoukot valtaavat Budapestin

Kirjan nimi: Kevätnäyttely (Tavaszi Tárlat)
Kirjoittaja: György Spiró, suomentanut Juhani Huotari
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 308
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Unkarilainen kirjallisuus on minulle täysin vierasta. Siksi onkin mukavaa, että tämä vuosi tuntuu olevan oikea unkarilaisen kirjallisuuden teemavuosi. György Spirón Kevätnäyttely kuulosti houkuttelevalta takakansitekstinsä vuoksi, jossa sitä luonnehdittiin kafkamaiseksi tarinaksi, jossa vahvana juonteena näyttäytyy kansallisen ja individuaalin identiteetin etsiminen sekä sosialistista järjestelmää ja unkarilaista yhteiskuntaa armottomasti ruotivaksi. Lienee siis selvää, että odotukseni olivat erittäin korkealla jo ennen kuin olin edes saanut kirjaa avattua. Pientä pelkoa tosin herätti se, että kirjablogeissa teos ei ole saanut parhainta vastaanottoa.

Teos sijoittuu vuoteen 1956, aikaan jolloin neuvostojoukot valtaavat Budapestin. Päähenkilömme on keski-ikäinen insinööri Gyula Fátray, joka joutuu syytetyksi maanpetoksesta. Ja kaikki vain siksi, että hän joutuu sairaalaan väärään aikaan, joten hänellä ei ole tekemisistään mitään todisteita. Kun vielä sosialistinen järjestelmä ottaa vallan ja hiljentää kaikki mahdolliset epäilijät sekä onnistuu lahjomaan myös lähiomaiset, on päähenkilömme tukalassa paikassa.

Kafkamainen kuvaa tätä teosta hyvin. Lukijan on vaikeaa pysyä mukana kaikissa käänteissä tai edes tajuta kaikkea lukemaansa. Sosialistinen neuvostokoneisto on ovela, häikäilemätön ja periksiantamaton mutta toisaalta myös hyvin sekava ja perustelematon. Paljon asioita tapahtuu hyvin lyhyessä ajassa ja lukija on aivan yhtä pihalla kaikesta kuin toveri Fátray. Lopulta kun vyyhti aukeaa ei lukija edelleenkään tiedä miten lopulliseen tulokseen ollaan päädytty. Ilmeisesti siten, että näin hallitus päätti, ja siihen ei saa puuttua.

Kevätnäyttely onkin ennen kaikkea katsaus sosialisimin mielivaltaan. Spiró kirjoittaa asioista paikoitellen hyvinkin suorasukaisesti. Lukukokemus ei kuitenkaan ollut kokonaan positiivinen. Kirjassa eletään lähes vuoden verran, johon verrattuna mistään kerrotaan erittäin vähän. Lukijana en aina edes tajunnut ajan etenemistä kunnes siihen viitattiin tekstissä lähes suoraan. Myös se, että kirjailija on päättänyt viitata Fátrayhin lähes jatkuvasti termeillä 'päähenkilömme' ja 'toveri' kävi jossakin vaiheessa ärsyttämään. Ulkopuolisuuden tunne valtaakin lukijan, joka paitsi ei pysy mukana tarinassa pääsee lukemaan kertomusta tällaisen kertojan kautta. Nyt jokainen henkilö jäi kamalan etäiseksi, joka tosin saattoikin olla itse tarkoitus, jotta sosialismin mielettömyys nousisi teemana paremmin esiin. Puitetarina oli siis mielenkiintoinen ja olisinkin mielelläni lukenut siitä enemmän - toki enemmän pureksitumpana versiona. Kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin liian kafkamainen teos, johon minä en meinannut saadaan millään minkäänlaista tarttumapintaa. Kuitenkin jollakin tavalla myös nautin tämän lukemisesta - olihan tämä vähän samalla tavalla viihdyttävä absurdiudessaan kuin Saatana saapuu Moskovaan.

Arvosana: ***½

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Olot - esiin puskevia juuria

Kirjan nimi: Olot
Kirjoittaja: Sanna Eeva
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 238
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Lähtökohdat Sanna Eevan romaaniin Olot on mielenkiintoiset. On äitejä, tyttäriä ja mielen kellareita. On oloja ja harhaluuloja sekä vääriä uskomuksia valinnoista. Ennen kaikkea Olot kuitenkin pureutuu siihen, mikä ohjaa ihmistä silloin kun elämänhallinta katoaa eikä valintoja enää voi tehdä. Kun elämäsi on alkanut rakentumaan jo kauan sitten, silloin kun juuresi istutettiin.

Äidit ja tyttäret muodostavat kolmen sukupolven ketjun. Elsa on ennen kaikkea isoäiti mutta myös äiti tyttärelleen. Ellu on Elsan tytär, aviovaimo ja kiireinen Volvo-kuski. Emilia on Ellun tytär, pieni lapsi, joka näkee asioita mutta ei osaa yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Jokaisen naisen elämässä on arkoja asioita, asioita jotka halutaan haudata juurineen maahan, mutta jotka vihdoin nousevat ja lähtevät leviämään voikukkien tapaan - kitkit niitä kuinka tahansa, ne eivät jätä sinua rauhaan.

Lukijalle kaikkea ei kerrota kerralla - hyvä jos ollenkaan. Palapeliä rakennetaan pala kerrallaan ja pikku hiljaa muodostuu kokonaisuus joka alkaa uhkaavasti luhistua. Loppua kohden dramatiikan taso vain kasvaa ja lopullinen ratkaisu yllätti ainakin tämän lukijan.

Olot luo lukijalle monenlaisia olotiloja. Jokaiseen kertojan pään sisäiseen maailmaan pääsee mukaan - katsantokannasta riippuen joskus turhankin tehokkaasti. Tätä seikkaa auttaa vielä se, että jokaisessa luvussa on oma kertojansa. Varsinkin Emilian kertomat pätkät olivat mukavia lukea, niin luontevasti Eeva on saanut vangittua pienen tytön mielenliikkeet paperille. Aikuisista huomaa, että ajatuksiakaan ei päästetä vapaaksi vaan nekin verhotaan salaisuuksien taakse. Myös erilaiset virkkeet ja lauseet muodostavat onnistuneen jatkumon. Pitkää ja lyhyttä käytetään sujuvasti sekaisin, niin että jännitys tulee esiin juuri oikealla tavalla. Samalla kaavalla luotiin myös ahdistavuutta, joka kulminoituu loppua kohden. Lukijalle ei missään vaiheessa kerrota kaikkea vaan tilaa jätetään myös rivien ulkopuolelle - tilaa päättelyyn ja omien johtopäätöksien tekemiseen.

Päällimmäisenä tunteena pintaan jäi kuitenkin ahdistus. Ahdistus siitä, kuinka yksin tässä maailmassa lopulta onkaan vaikka ympärillä olisi turvaverkko. Ahdistus siitä, että aina ei ole tietä ulos. Ahdistus siitä, että joskus pitää valita huonoista vaihtoehdoista se paras. Ahdistus siitä, kuinka pahan olon iskiessä mikään sukupolvi ei ole turvassa. Tämä ei ole hyvän mielen romaani, mutta tällaisiin synkkiin ja sateisiin syyskesän iltoihin se on vallan passeli.

Arvosana: ****

tiistai 7. elokuuta 2012

Käsi kädessä - kirjoituksia sota-ajasta

Kirjan nimi: Käsi kädessä - korillinen novelleja ja runoja
Kirjoittaja: OrvoKit-kirjoittajaryhmä
Kustantaja: Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry, toimittanut Hanna Matilainen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 131
Lukulistalle: Pyydetty kappale Hanna Matilaiselta


Kun Morren maailman Hanna mainitsi Facebookissa toimittamastaan sotaorpojen antologiasta, Käsi kädessä, innostuin heti ja ilmoitin itseni kiinnostuneiden jonoon. Tämä tipahtikin jo toukokuun alussa postilaatikosta, mutta pääsin lukemaan sitä vasta aivan toukokuun lopussa ja kirjoittamaan sitiä vasta nyt.

Odotin ehkä hieman erilaista opusta kuin minkä lopulta sain. Kuvittelin sodan olevan suuremmassa ja tarkemmassa roolissa kirjoitelmissa, mutta niin ei sitten ollutkaan. Käsi kädessä pitää siis sisällään OrvoKit-kirjoittajaryhmän novelleja ja runoja. Sotaorpous on toki kantava teema läpi koko teoksen, mutta usemmasta tekstistä teema pitää lukea rivien välistä; haavekuvana tai kipeänä muistona.

Tarnoista ja runoista pystyy aistimaan niin ilon kuin surunkin. On tarinoita rakkauden löytämisestä ja sen menettämisestä, muistoja isistä, kertomuksia vanhempien uusista puolisoista. On aikuisiän muisteloita ja paluuta lapsuuteen. On muistokirjoituksia sodan uhreille ja kuolleille isovanhemmille. Vaikka moni teksti kumpuaa mollivoittoisena, on niissä lopullisesti kuitenkin iloinen sävy. Elämä on jatkunut, vaikka sota-aikana siihen saattoikin olla vaikea uskoa.

Pidin tämän lukemisesta, vaikka sei ei ennakko-odotuksia vastannutkaan. Kuitenkin, tällä tavalla tämä kyllä oli kevyempi teos kuin se olisi ollut täydellisenä sotaorpouden muistelmateoksena. Nyt minä en lukijana saanut sotaähkyä, surkutteluähkyä enkä novelliähkyä, sillä novellit ja runot seurasivat toisiaan hyvässä järjestyksessä ja mukana oli niin paljon kaikkea muutakin kuin sotaa.

Suosittelen kaikille niille, joilla on jonkinlaista kosketuspintaa sota-aikaan vaikkapa oman sukulaisen tai tutun kautta. Minulle, joka ei juurikaan ole kuullut tuttujen suusta sotatarinoita, ja joka ei ole siten tietoinen kaikista kauheuksista, tämä ei ollut niin omakohtainen. Välillä minun olikin vaikeampi löytää sotaorpoutta tai ylipäätänsä sotaan liittyvää materiaalia teksteistä, mutta toisaalta päättelin että sota-aikaan liittyvät yös ne asiat, jotka eivät suoranaisesti sotaa olleetkaan. Tämä jätti minut kuitenkin hieman kylmäksi, vaikka tämän parissa muutaman illan hyvin viihdyinkin, omakohtaisemmalla kokemuksella tämä olisi ollut vielä antoisampi.

lauantai 4. elokuuta 2012

Toukokuussa ja kesäkuussa luettua

Koska tajusin, että en tule saamaan helposti luettuja kirjoja kiinni arvosteluissa, teen nyt toukokuun ja kesäkuun luetuista teoksista pienet koosteet enkä mitään suurta romaania. (Poikkeuksena ne muutamat teokset, jotka olen saanut arvostelukappaleina ja siten kirjoitan niistä erikseen.) Heinäkuun luetuista seuraa sitten jo tarinaa normaaliin tapaan.

Bo Carpelan - Kesän varjot (Berg), 2005
Mattias Bergmark palaa lapsuutensa maisemiin Bergiin nuoruutensa rakkauden, Sonjan, pyynnöstä. Lapsuuden maisemat tuovat esiin sotakesän muistot, joista varsinkin yksi on painanut hänen harteillaan kaikki kuluneet vuodet.
Jos rakastuin Carpelaniin lukiessani hänen postuumin teoksensa Lehtiä syksyn arkistosta vahvisti Kesän varjot tätä tuntemusta entisestään. Tämä tempaisee vielä enemmän mukaansa. Vaikka tämä ei olekaan tajunnanvirtaa, välittyy tästä kuitenkin samanlainen tyyli ja runollisuus kuin aiemmastakin Carpelanistani. Lisää tätä!
Arvosana: *****

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti (Interpreter of Maladies, 1999), 2001
Yhdeksän kertomusta Intiasta: köyhiä Kalkutassa, siirtolaisia Yhdysvalloista, ruoan väkeviä tuoksuja, palvelijoita ja palveltavia. Lahirin kuvaus on herkkää ja lämmintä ilman, että hän kaihtaisi hieman arempiakin aiheita: aikuiseksi kasvamista, rakkautta ja sen loppumista, kotoa lähtemistä, muukalaisena olemista.
Lähdin suurin odotuksin lukemaan tätä novellikokoelmaa enkä joutunut pettymään. Lahirin täsmällinen kirjoitustyyli toi eteeni Intian sellaisena kuin minä sen kuvittelin olevan. Ja toisin kuin lukemassani Hunajaa ja tomua-teoksessa, tässä oli myös niitä kaipaamiani onnellisia loppuja. Silti tämäkin välitti Intiasta ankean ja köyhän kuvan - vaikkakin myös kuvan onnellisista asukkaista.
Arvosana: *****

John Boyne - Nooa Notkoniitty karkaa kotoa (Noah Barleywater Runs Away, 2010), 2011
Nooa Notkoniitty, ikää 8 vuotta, haluaa nähdä maailmaa, joten eräänä aamuna hän karkaa kotoa. Oikeastaan Nooa karkaa kotoa, koska siellä tapahtuu asioita, joista hän hän ei halua puhua. Nooan seikkailut kulkevat läpi metsien ja kylien ja matkallaan hän tapaa puhuvan koiran, liikkuvia puita sekä löytää lelukaupan keskeltä metsää. Lelukaupan vanha kauppias kertoo Nooalle tarinoitaan ja lopulta myös Nooa alkaa tajuta asioita tarkemmin.
Luettuani ensimmäisen Boyneni, Poika raidallisessa pyjamassa, en ollut lainkaan vakuuttunut. Halusin kuitenkin antaa hänelle vielä toisen tilaisuuden, joten tämä päätyi mukaani Forssasta. Tämä olikin enemmän minun makuuni, vaikka tässäkin kieltämättä vähän ärsytti se, että tajusin tietyistä yhtäläisyyksistä heti, mihin tässä ollaan menossa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tätä olisi oikein mukavaa lukea koko perheen voimin ja itse ajattelin kokeilla tämän lukemista iltapäiväkerhossa.
Arvosana: ****

Lewis Carroll - Alice Peilintakamaassa (Through the Looking-Glass and What Alice Found There, 1871), 2010
Kirjan päähenkilö on jälleen Alice, joka tällä kertaa pujahtaa peilin lävitse ja päätyy outoon maailmaan - maailmaan, joka tuntuu kumman tutulta kun on lukenut Liisan Ihmemaassa. Tällä kertaa Alice joutuu keskelle Kuningattaren shakkipeliä. Alice kohtaa samoja hahmoja kuin aiemmassakin seikkailussaan, mutta mukana on myös uusia tuttavuuksia kuten Nakkelis Kokkelis, sanaväännöksiä (kuten monkerias) ja tässä uudessa painoksessa myös ennen suomentamaton kertomus Valehapsivaapsahaisesta.
Tämä ei todellakaan ollut sitä, mitä odotin. Rakastin lapsena (ja pidän edelleen kovin!) Liisasta Disney-versiona ja odotin jotakin samanlaista lumoavaa kertomusta. Tämä jätti kuitenkin kylmäksi ja tuntui hyvin päättömältä; jos Ihmemaa on sekava tässä mennään entistä enemmän selittämättä paikasta toiseen. Lopussa tuntui, että en tainut olla hereillä koko kirjan aikana, sillä monet asiat tuntuivat juonen kannalta hyvin irrallisilta ja niiden mukanaoleminen jäi vain häiritsemään. Lapsiryhmälle tämä edelleen olisi mukava lukea, mutta yhtä sujuvasti se tuskin menisi, kuten yllä mainittu Nooa Notkoniitty. Ehkä tämä ei enää oikein aikuisten kirja ollut.
Arvosana: **½

Carol Shields - Rakkauden tasavalta (The Republic of Love, 1992), 2002
Tämä oli kesäkuun lukupiirikirjamme. Blogeissakin havaittu Shields-buumi valtasi siis meidätkin.
Kansanperinteen tutkija Fay ja radiojuontaja Tom tapaavat toisensa yllättäen. Kumpikaan ei juuri enää usko ihmissuhteisiin, mutta rakkaus ensisilmäyksellä päättää toisin. Helpolla kumpikaan ei silti pääse, sillä rakkaus ja rakastaminen osoittautuu hyvin monimutkaiseksi tehtäväksi.
Niin, pelkäsin jo tätä valittaessa, että en tule tästä pitämään ja niinhän ne pelot osoittautuivat aivan aiheellisiksi. Minulla ei ole mitään Shieldsia vastaan ja hän kirjoittaa aivan ihanan tunnelmallista kieltä - tämä vain oli aihealueltaan minulle liiallista siirappia; aihepiiri, johon en ole koskaan päässyt sisälle. Mikä hassuinta, jos tästä samanlaisesta aiheesta olisi kirjoitettu Harry Potter-fikki, olisin lukenut sen riemusta kiljuen ja ylistänyt sitä yhdeksi parhaimmista koskaan. Eli vika on minussa, joka en vain kykene lukemaan tällaisesta aiheesta kansien välissä. :/
Arvosana: *** (koska kaikesta huolimatta tässä oli sitä jotakin)

Stephen King - Maantievirus matkalla pohjoiseen (Everything's Eventual. 14 Dark Stories, 2002), 2003
Kauhunovelleja kauhun mestarilta. <3 Aiemmin olen lukenut vain pitkiä teoksia, joten tämä kokoelma oli piristävää vaihtelua. Lisäksi oli mukavaa, että mukana oli jälleen kerran Kingin mietteitä teoksen kirjoitusprosessista sekä aina novellin mukana mietteitä kyseisestä kertomuksesta. Tällä kertaa King on kirjoittanut hyvin monipuolisesti eri aihepiireistä ja sen kyllä myös huomaa; on ruumiinavauksia, sielunvihollisia, hulluja tauluja, liftareita sekä kirottu hotellihuone.
Kuten ilmeisen ominaista Kingin novellikokoelmissa, tämän(kin) taso on hyvin vaihteleva. Ei tässä nyt mitään huonoa mukana ollut (kuinka voisikaan!), mutta muutama keskinkertainen tekele kuitenkin. Omiksi suosikeikseni nousivat Ruumiinavaussali numero 4, 1408 sekä Jack Hamiltonin kuolema. Ensimmäisessä on "se tyypillinen elävää luullaan kuolleeksi ja sille tehdään ruumiinavaus"-kertomus, toinen on  tuttu myös elokuvana (ja poikkeaa kirjassa huomattavan paljon filmatisoinnista), jossa kirjailija yöpyy riivatussa hotellihuoneessa ja viimeinen on taas enemmän lännenhenkinen mafiosotarina, jossa on hyvin vähän kauhuelementtejä. Nämä kolme olivatkin erityisesti juuri ne teokset, joista Kingille ominaisemmat tyylit tulivat läpi ja tarjosivat jännitystä (ja ällötystä) lukijalleen viimeisille sivuille saakka.
Arvosana: ****

Peter James - Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple, 2005), 2010
Michael Harrisonin polttarit saavat karmean lopun; jäljelle jää neljä ruumista sekä arkkuun suljettu sulhanen. Rikosylikomisario Roy Grace saa jutun tutkittavakseen, mutta 19 vuoden kokemuksellaan hän huomaa pian, että kaikki ei ole kohdallaan.
Tämä oli oikeasti jännäriksi hyvä! Juuri tällaista menevää juonta, ja normaalista poikkeavaa alkuasetelmaa, tarvitaan, jotta lukija jaksaa olla mukana loppuun asti. Varsinkin, kun lukija luulee tajunneensa idean saa hän tietääkin, että väärässä olit, hah hah! Ei tämä kuitenkaan silti mitään uutta lopulta tarjonnut, vaikka näistä lähtöasetelmista olisi saanut aikaan vielä enemmänkin. Muutama mehukas mahdollisuus jätettiin mielestäni käyttämättä kokonaan ja tyydyttiin ehkä hieman turhan todennäköisiin vaihtoehtoinen. Viihdyin kuitenkin tämän kanssa hyvin loppuun asti sillä, kuten sanottua, käänteitä riitti. Ja ennen kaikkea lähes kaikki kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja persoonallisia, mitä harvemmin jännityskirjallisuudessa tapahtuu. Siitä ehdotonta plussaa.
Arvosana: ***½


Pauliina Vanhatalo - Gallup
Ari Nummela kiertää ovelta ovelle mielipiteitä kysymässä samalla, kun hänen vaimonsa Kaisa kertoo omia mielipiteitään Eduskunnassa. Gallup on kertomus näistä kahdesta, heidän avioliitostaan ja -erostaan median tarkkaillessa. Mitä tapahtuu, kun tv-studiossa sattuu yksi pieni lipsahdus? Kuinka tärkeä julkisuuskuva onkaan eduskuntavaalivuoden alla? Milloin yksityisyys katoaa? Tarvitaanko siihen toimittajaa kotiin tai lapsia päivälehden kuviin?
Gallup näyttää ihmiset kunnianhimoisina, velvollisuudentuntoisina ja itserakkaina. Se tuo esiin avioliiton kulmakivet sekä kulissien tärkeyden. Se puretuu politiikan maailmaan, siihen kaikkeen mitä ollaan valmiita tekemään vallan vuoksi. Ennen kaikkea se kuitenkin kertoo Arin ja Kaisan suhteesta; siitä miten kaikki alkoi, oliko suhteessa rakkautta ja miksi nyt ollaan tässä - eroa tekemässä koko valtakunnan edessä. Vanhatalo kuljettaa mukanaan teräviä havaintoja maailmasta, niistä asioista jotka nykypäivänä askarruttavat niin monen mieliä. Juuri tämän ajankohtaisuuden ansiosta teos oli hyvin käsinkosketeltava. Myös henkilöistä oli saatu hyvin todellisia; omat sympatiani olivat pitkälti Arin puolella, Kaisan itsekeskeisyys lähinnä laittoi ärsyttämään.
Arvosana: ***½