lauantai 24. maaliskuuta 2012

Perhoskerääjä - Parnassius phoebuksen jalanjäljillä

Kirjan nimi: Perhoskerääjä
Kirjoittaja: Joel Haahtela
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2006
Sivumäärä: 189
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Joel Haahtela hemmotteli minua jälleen maaliskuun alussa kiireiden loputtua kun sain viimein tartuttua Perhoskerääjään. Kohta onkin koko Haahtelan tuotanto luettuna, pitänee tämän jälkeen tehdä uusi lukukierros tai jäädä odottamaan uutta tuotantoa. Taidan kallistua ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Perhoskerääjässä on jälleen päähenkilönä Mies, joka eräänä päivänä saa kirjeen asianajotoimistosta. Kirjeessä kerrotaan hänen perineen saksalaisen Henry Ruzickan koko omaisuuden - omaisuuden, johon sisältyy niin ränsistynyt talo kuin massiivinen perhoskokoelmakin. Mies ei kuitenkaan tunne ketään Henrya, mutta pian kuitenkin käy selväksi, että kyseessä ei ole pila. Tammisaaren talosta Mies löytää paitsi perhoskokoelman, myös Henryn vanhoja päiväkirjoja sekä nipun kirjeitä Anna Prinz-nimiseltä naiselta. Näiden innoittamana Mies ottaa yhteyttää Annaan ja matkustaa Saksaan selvittämään Henryn kohtaloa.

Saksasta Miehen tie vie Henryn päiväkirjan viitoittamana Italian kautta Kreikkaan. Mies seuraa Henryn jalanjälkiä tarkasti, päätyen usein yöpymään samoissa paikoissa kuin Henry aikoinaan. Matkan varrella Mies alkaa pohtia Henryn motiiveja: vaelsiko hän etelä-Euroopassa vain harvinaisen perhosen vuoksi? Pala palalta mysteeri Henrystä ja perinnöstä aukeaa päähenkilöllemme.

Lienee edes turha sanoa, että pidin tästä jälleen valtavasti. Muistoilla on jälleen vahva merkitys tarinassa; muistojen varassa tarina etenee, kiemurtelee ja lopulta kietoutuu. Oli sitten kyse perhosista, tomaattikastikkeen reseptistä tai päiväkirjasta, kaikista kuultaa läpi muistoja, joita ei ole halunnut - tai voinut - unohtaa. Jälleen edetään hitaasti, unenomaisessa maailmassa, jossa kenelläkään ei ole kiire; ei Henry Ruzickalla entisessä elämässään, ei Annalla tomaattikastikkeensa kanssa eikä oikeastaan edes Miehellä Euroopassa seikkailessaan. Asiat tapahtuvat omalla painollaan, hitaasti, tarkasti kertoen, tuoden kirjan henkilöt iloine ja suruineen lähelle lukijaa. Perhoset, luonto, ihmismielen ajatukset, ne kaikki valtaavat jälleen lukijan pään täysillä ja pitävät otteessaan siihen saakka, kunnes saa painettua takakannen kiinni.

On hankalaa päättää, mihin kohtaan tämä asettui Haahtela-listallani. Tämä oli ehdottomasti parhaimpia Haahtelalta lukemiani teoksia, mutta en osaa päättää oliko tämä yhtä korkealla tasolla Traumbachin ja Katoamispisteen kanssa vai kenties astetta heikompana samalla tasolla Elenan kanssa. Lukukokemus oli kuitenkin jälleen kerran upea ja tunnelmaltaan mahtava, joten lienee kohtuullista sijoittaa teos korkealle; heti siihen Traumbachin ja Katoamispisteen viereen.

Arvosana: *****-

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hyvän mielen haaste

peikkoneito muisti parilla haasteella, kiitos siitä.


Seitsemän satunnaista asiaa minusta:
  • Aloitin tammikuun alussa bjj-kurssin. Olen nyt käynyt peruskurssin ja siirtynyt yhteisiin harjoituksiin ja rakastun lajiin päivä päivältä enemmän. Kävin myös katsomassa lukkopainitreenit ja saattaa olla, että rakastuin siihen lajiin vielä hiukan enemmän kuin bjj:hin.
  • En ole yhtään mekkoihmisiä, niinpä olinkin iloisesti yllättynyt kun löysin hiihtolomareissulla juuri minun näköiseni mekon valmistujaisiini alennusrekistä.
  • Kuten varmasti suurin osa tämän blogin seuraajista onkin jo huomannut, on taloudessamme kolme kissaa. Punainen on Rey ja alunperin minun, raidallinen Onni ja tuli miehen mukana ja musta on Ruuti, joka tuli meille kodinvaihtajana.
  • Olen ainoa lapsi, yh-äidin ja melkein myös mummin kasvattama. Olen tutustunut puolisisaruksiini vasta viime aikoina facebookin kautta - kasvokkain emme ole vielä kertaakaan tavanneet.
  • Pidän elämässäni omana vahvuusalueenani paitsi sujuvaa lukemista ja tarinankerrontaa, myös liikuntataitoja. Liikunnalla oli suuri rooli lapsuudessani ja nyt aikuisiällä oli ihanaa löytää takaisin urheilulajien pariin.
  • Fanitin pienenä tyttönä Janne Ahosta ja koko pihamme lapsikatras osallistui mäkikisoihin. Äiti kielsi minulta nämä kisat kun olin katkaissut vähän ajan sisällä toiset murtsikkasukseni...
  • Viihdyin usein farkuissa ja pitkähihaisessa t-paidassa. Meikkiä minulla näkee harvoin ja hiukset on usein heitetty nopeasti ponnarille.


Kymmenen minua ilahduttavaa asiaa:

  • Lähestyvä kesä ja koulusta valmistuminen. Odotan jo innolla aikaa, jolloin ei enää tarvitse stressata koulutehtävistä, saa opiskelun sijaan tehdä työtä josta pitää ja tuntee olonsa edes joskus hieman nykyistä rikkaammaksi.
  • Lapsen kiitos.  Se on se rehellinen mielipide, jota todella arvostan.
  • Hyvä kirja. Hyvä kirja saa suupielet nousemaan ja muuttaa huononkin päivän hyväksi.
  • Vastaleikattu ruoho, meri, joulukuusi. Kaikkien tuoksu on lumoava ja saa pysähtymään.
  • Lintujen laulu keväisin. Luo uskoa siihen, että kevättalven rumuus väistyy pian.
  • Hyvä ruoka. Parempi mieli ja usein myös ihana ähky.
  • Onnistunut treeni. Mikään ei voita sitä tunnetta kun treenin jälkeen hymyilyttää ja adrenaliinia virtaa suonissa vielä useamman tunnin treenien jälkeenkin.
  • Läheiset ihmiset. Ilman heitä en tässä maailmassa pärjäisi.
  • Laiskat aamut. Ne hetket, kun saa maata vuoteen pohjalla tietäen, että ei ole kiire mihinkään.
  • Kesäinen Turku. Jokilaivat ja vihreät puistot.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Luetut helmikuussa

Helmikuu oli osaltani huono lukukuukausi (kuten se oli muuten viimekin vuonna, en selvästikään ole helmikuun lukija). Tuntui, että aikaa oli kaikelle muulle paitsi lukemiselle: vietin seitsemän päivää työelämässä näyttöä suorittamassa, kirjoitin yli 20 sivua portfoliota kolmen päivän aikana ja lomailin hiihtolomalla nelisen päivää. Lukuaikaa oli siis rajoitetusti kaikkien kiireiden ja väsymyksen vuoksi. Laadullisestikaan tämä kuukausi ei ollut yhtä antoisa kuin tammikuu, mutta toivon tämän seikan parantuvan taas maaliskuussa.

Lukemani teokset helmikuussa olivat siis:
Siri Hustvedt - Kaikki mitä rakastin
Elif Shafak - Kirottu Istanbul
Haruki Murakami - Norwegian Wood
John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään
Emma Donoghue - Huone

Kirjoista kolme oli tämän vuoden uutuuksia ja kaksi muuta lukupiirikirjoja. Uutuuspainotteisuus siis jatkuu edelleen lukulistallani ja tulee sitä tekemään myös edelleen maaliskuussa (mm. Seija Vilénin Pohjan akka ja Turkka Hautalan Kansalliskirja). Parasta antia tarjosi Murakami ja Donoghue, suurin pettymys osui kohdallani Shafakiin. Mutta näistä myöhemmin arvosteluissa kun saan ne kirjoitettua. Luettuja sivuja oli tässä kuussa 2108 eli  keskimäärin kirjassa oli 422 sivua. Sivumäärällisesti luin siis lähes yhtä paljon kuin tammikuussa, jossa kirjoja kertyi kuitenkin kolme enemmän.