maanantai 27. helmikuuta 2012

Kaikki mitä rakastin - Kahden perheen tragedia

Kirjan nimi: Kaikki mitä raskastin (What I Loved)
Kirjoittaja: Siri Hustvedt, suomennos Kristiina Rikman
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2007
Sivumäärä: 466
Lukulistalle: Hankittu kirjakerhosta


Siri Hustvedtia on kehuttu pitkään blogissa jos toisessa ja muutamalla lukupiiriläiselläkin oli hänestä aiempaa kokemusta. Kaikki mitä rakastin löytyi vielä sopivasti usemman meidän hyllystä, joten se valikoitui luonnollisesti kuukauden kirjaksemme.

Kaikki alkaa siitä kun taidehistorioitsija Leo Hertzberg törmää SoHossa mielenkiintoiseen maalaukseen ja etsii käsiinsä sen maalaajan, Bill Wechlerin. Pian miehet ystävystyvät ja myös heidän vaimonsa Erica ja Lucille tutustuvat. Billin ja Lucillen liiton yllä tosin leijailee Violetin varjo, saman naisen joka on toiminut mallina niin monessa Billin maalauksessa. Leolle ja Ericalle syntyy Matt ja pian tämän jälkeen Billille ja Lucillelle Mark. Perheet viettävät yhteisiä lomia, väittelevät taiteesta ja kirjallisuudesta kunnes heidän elämiään astuu sotkemaan suuri tragedia.

Luin tätä joskus kolme vuotta sitten niin pitkälle, että lukematta jäi kaksi sivua. En enää edes muista syytä siihen, miksi jätin tämän niin typerässä vaiheessa sivuun. Silloin nautin lukemisesta, rakastuin Hustvedtin tyyliin ja löysin draaman tyylilajina, tätä ennen kun olin pääasiallisesti vannonut vain kauhun ja dekkareiden nimeen. Mutta... toisella lukukerralla tämä ei enää ollutkaan niin maaginen kuin muistin tämän olleen. Liekö syynä sitten se, että ihastuin tähän ensilukemalla liiaksi vai huono lukuajankohta suuresta väsymyksestä johtuen vai se, että odotin tältä kuitenkin liikoja. Pettymykseksi siis kuitenkin jäi, valitettavasti.

New Yorkin taidemaailmaa oli kuvattu mielenkiintoisesti ja vaikka välillä taideselostuksia oli usemman sivun verran myös minä, taiteesta en niin kovin kiinnostunut, jaksoin lukea ja aloin jopa haaveilla Billin näyttelyihin pääsemisestä. Sen verran erikoisilta sekä itse aiheet että teokset kuulostivat. Nuorisokulttuuri taas vaikuttaa vallan samanlaiselta mantereesta riippumatta. Pidin myös hysteriakohtauksista, huomasi selkeästi kirjoittajalla olevan omakohtaista kokemusta ja tietoa aiheesta. Ehkäpä tässä kaikessa oli samalla kirjan heikkous; asiaa oli paljon, joskus liiaksikin. Välillä tuli sellainen olo, että kirjaan oli yritetty mahduttaa mahdollisimman monta eri elementtiä, mutta valitettavasti tämä elementtien runsaus aiheutti sen, että kaikilla asioilla ei ollutkaan enää minkäänlaista loogista selitystä.

Kirjan ensimmäiset 400 sivua pitivät kunnolla otteessaan, mutta viimeisen luvun lähetessä loppuaan tuli minulle lukijana sellainen tunne, että minua on petetty. Se tempo ja tunnelma, joka kirjassa oli siihen asti vallinnut, katosi jollakin mystisellä tavalla viimeisiltä sivuilta ja teki lukemisesta enemmän pakkopullaa (nyt ehkä löytyi myös syy sille, miksi aikoinaan jätin tämän aivan kalkkiviivoilla kesken) kuin nautinnon. Ei käy kuitenkaan kieltäminen siinä, etteikö Hustvedt osaisi kirjoittaa, sillä sen hän todella taitaa. Jos taiteesta saa näin mielenkiintoista tekstiä aikaiseksi ei kirjoittaja voi olla huono. 

Henkilöhahmot loivat kaksijakoisen olon. Toisaalta he olivat hyvin mielenkiintoisia kaikkine oikkuineen, toisaalta he tuntuivat liiankin ongelmallisilta ollakseen todellisia. Monesti myös tuntui, että joku kulki kunnolla laput silmillä ja varsinkin Lucille jäi mietityttämään. Mietinkin että päähenkilöiden elämä tuntui olevan yhtä vuoristorataa ilman ainuttakaan kunnon suvantovaihetta. Ja vaikka tunteita käsiteltiinkin hurjasti itse teoksessa jäi päähahmojen tunne-elämä osittain etäiseksi ja jopa kylmäksi. En siltikään sano, että tämä olisi ollut huono kirja, sillä sitä se ei ollut. Se ei kuitenkaan ollut sitä laatua kuin sen muistin olevan ja siksi sille on hyvin vaikeaa antaa korkeita pisteitä.

Arvosana: ***½

torstai 23. helmikuuta 2012

Helmikuun kirjaostoksia

Hiihtoloma osoittautui hyväksi syyksi kierrellä Ähtärin ja Tuurin alueella muutama kirpputori ja kotouttaa samalla muutama halpa kirja. Täytyy heti todeta, että Pohjanmaalla vallitsee aivan erilainen kirjojenmyyntikulttuuri kirpputoreilla kuin täällä kotona Turussa; kirjat ovat pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja hintoja katsellessa tulee vakuttuneeksi siitä, että myyjä on vain oikeasti halunnut löytää kirjalleen hyvän kodin.


Nämä viisi teosta maksoivat yhteensä kahdeksan euroa.
Ähtäristä mukaan lähti:
Michael Cunninghamin Samaa sukua (kirjaston poistokirja, hintaa euro)
sekä
Z. Topeliuksen Talvi-iltain tarinoita (kallein löydöistäni, kokonaiset kolme euroa).
Tuurissa mukaan tarttuivat vielä:
Turkka Hautalan Salo (kannessa on aivan pieni kosteusvaurio, mutta silti euron hinta oli tästä mielestäni aivan liian vähän),
Joel Lehtosen Putkinotko (tämän kirpparin kallein ostos, kaksi euroa)
sekä
Kreetta Onkelin Ilonen talo (euron tämäkin).

Kaikein kaikkiaan siis kelpo löytöjä, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, koska nämä kaikki ehdin lukea. Hautalan olen jo aiemmin lukenut, mutta teos on laadukas ja se oli niin halpa, että pakkohan se oli hyllyyn saada. Cunninghamiin olen aiemmin tutustunut vain blogien kautta, joten olihan häneenkin pakko tutustua. Topeliuksen saduista olen aina pitänyt, joten luonnollisesti aikuisemmalle väellä suunnatut tarinat lähtivät myös mukaani. Koulussa katsoimme Ilosen talon tv-sovituksen ja siitä asti olen halunnut myös ko. kirjan lukea. Ja Putkinotko nyt vain on klassikko, joten se oli itseoikeutettu ostos hyllyyni.

Myös lastenkirjallisuutta tuli helmikuussa kartutettua kahden kirjakerhon voimin. Paitsi Tammen kultaisen kirjaston, myös Lasten parhaan kirjakerhon kuukauden kirja oli nini houkutteleva, että tilaukseen lähti.


Josko tässä olisi tarpeeksi tämän kuukauden ostoksia.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Lumista lomaa!

Blogi on ollut viikon hiljaa ja pysyy hiljaa vielä ensi keskiviikkoon saakka. Tämän viikon hiljaisuus on johtunut koulukiireistä; 20 portfoliosivun jälkeen ei juurikaan ole jaksanut ja innostanut kirjoittaa tänne enää mitään. Huomenna taas automme suuntaa kohti Pohjanmaata hiihtolomalle. Koetan päästä takaisin blogiarkeen ensi viikon torstaina, jolloin luvassa olisi Siri Hustvedtia ja pian sen jälkeen myös Elif Shafakia, Murakamia ja Donoghuen Huone.

Hyvää lomaa heille kaikille, jota sitä nyt viettävät!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ihmisen poika ja Yhden tähden mies - turkulaisia tammikuussa

Enpä sitten saanut näistä kirjoiteltua nopeasti, vaikka niin kuukausikatsauksessani lupailin. Minulla tosin on hyvä syy, sillä olen ollut viimeisen viikon suorittamassa näyttöä erityislasten parissa päiväkodissa ja tämän vuoksi päivärytmi on laittanut väsyttämään niin, että en kerta kaikkiaan ole löytänyt energiaa kirjoittamiseen. Koska molempien teoksien lukemisesta on jo niin paljon aikaa, tyydyn tekemään molemmista vain lyhyet koosteet.


Kirjan nimi: Ihmisen poika
Kirjoittaja: Mike Pohjola
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 604
Lukulistalle: Kirjaston varausjonosta


Mike Pohjolan Ihmisen poika houkutteli takakansitekstillään, josta erottui boldatulla kapiteelilla kirjoitettu JEESUS TULEE OLETKO VALMIS. Ja tosiaan, Jeesus on tulossa, sillä kirjan päähenkilö, Julius Sariola kuvittelee olevansa tämä Vapahtajan toinen tuleminen sen jälkeen kun on pienenä poikana pelastunut täpärästi onnettomuudesta. Lisää bensaa liekkeihin heittää hänen äitinsä, joka kasvattaa Juliusta kristillisten arvojen mukaan. Juliuksen kasvaessa hänen elämäänsä astelevat niin tietokoneet kuin roolipelitkin, kansalaisaktivismi ja itsensä etsiminen.

Ihmisen poika on ennen kaikkea 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani. Mutta se on myös paljon muuta; se käsittelee uskonkysymyksiä, elämää Turussa ja lähialueilla, Turun retuperällä olevaa kunnallispolitiikkaa, roolipelejä, nuoren miehen klubielämää arvojen keskellä ja ennen kaikkea valintoja.

Alussa rakastin kirjaa. Se esitti nasevia kannanottoja Raamattuun, uskoon ja uskontoon, tutustutti tuntemattoman roolipelien maailmaan, kierrätti lukijaa Turun piireissä ja hieman maailmallakin ja ennen kaikkea pureutui Turun kunnallispolitiikkaan tavalla, joka tuntuu pätevän edelleen tänäkin päivänä. Lopussa tajusin myös sen, että teoksessa oli 66 lukua - saman verran kuin Raamatussa on kirjoja. Jokainen luku oli myös nimetty samalla tyylillä kuin Raamatun kirjat. 

Valitettavasti viimeiset 100 sivua kuitenkin latistivat lukutunnelmaa pahastikin. Jo Harjukaupungin salakäytävien kohdalla kritisoin sitä, että kirjalle tarjotaan myös toinen vaihtoehtoinen lopetus. Tässä mentiin vielä hurjemmin metsään, kun lukijalle tarjottiin valintaa kolmen erillisen lopetuksen muodossa. Ja kyllä, jos joku muistaa 90-luvulta niitä kirjoja, joissa edettiin sivulle 68 jos oli mieltä X ja sivulle 82 jos oli mieltä Y, saatte hieman esimakua siitä, kuinka nämä vaihtoehtoiset lopetukset oli lukijalle tarjottu. Joten jälleen avaudun siitä, että en pidä tällaisista teoksista, joiden loppua kirjailija itse ei ole sysytä tai toisesta halunnut päättää, vaan on jättänyt sen vastuun lukijalle. Hyvä lukukokemus tuli pilattua kipeästi tällaisella päätöksellä.

Arvosana: ***½


Kirjan nimi: Yhden tähden mies
Kirjoittaja: Reijo Mäki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 204
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla


Reijo Mäki kuuluu ehdottomasti suosikkidekkaristeihini. Kirjaston novelli-hyllyä selatessani ja siellä Yhden tähden mieheen törmätessäni kuitenkin tajusin, että en ole koskaan (Turun Sanomien joulukalenterikertomusta lukuunottamatta) lukenut Mäeltä mitään poikkeavaa. Kirjaan tarkemmin tutustuttuani kävi sitten selväksi, että kokoelma pitää sisällään valikoituja kirjoituksia, joita Mäki on julkaissut eri lehtien palstoilla kirjoittauransa aikana. Harmittavaa vain, että toisin kuin esimerkiksi Westön Halkeamissa, tässä ei missään vaiheessa käy ilmi se, missä alkuperäinen julkaisu on ilmestynyt. Tämä puute jättää lukijan tietyllä tavalla vaillinaiseksi, sillä muutama teksti tuntuu olevan jatkoa toisilleen, mutta missään vaiheessa tästä ei kuitenkaan voi olla varma.

Kuten Westön kanssa, myös nämä tekstipätkät avasivat lukijalle Mäen persoonaa. Mäki kirjoittaa ironisesti ja usein niin, että lukija ei ole enää aivan varma siitä, onko herra kirjailija nyt aivan tosissaan. Mäki ottaa kantaa päivänpolttaviin asioihin; tosi-tv-tähtiin, feminismiin, uskontoon, politiikkaan. Taustalla on se sama ote, joka tulee esiin myös Vareksissa; joku kriittisempi lukija väittäisi Mäen jopa olevan sovinisti ja rasisti, mutta ainakin minulle ensimmäisenä tällaisista tekstipätkistä hyppäsi esiin ironia. Kirjan lopussa on vielä pidempi Mäestä tehty haastattelu, joka valaisee hieman hänen taustojaan sekä kirjoistusprosessejaan. Kaiken kaikkiaan hyvä teos niille, jotka Mäestä pitävät, muille kaikki Mäen ironiset kommentit eivät välttämättä kunnolla avaudu.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tammikuun kirjoja

Olipa hyvä aloitus lukuvuodelle. Tammikuussa en lukenut yhtään huonoa kirjaan ja huippulaatuisia sitten sitäkin enemmän. Parhaimmat teokset ansaitsivat täydet viisi pistettä ja heikoinkin teos saa arvosanakseen kolme ja puoli. Omassa blogiahkeruudessani tosin olisi parantamisen varaa, sillä minulta on edelleen postaamatta kaksi tammikuun arvostelua. Helmikuusta on näillä näkyminen tulossa yhtä hyvä lukukuu kuin tammikuustakin (lukulistalla Kirottu Istanbul, Kaikki mitä rakastin, Norwegian Wood, Poikani Kevin, Huone, Käännöksiä, Little Been tarina...).

Tammikuussa luin siis seitsemän kaunokirjallista teosta:
Bo Carpelan - Lehtiä syksyn arkistosta
Joel Haahtela - Naiset katsovat vastavaloon, Elena, Traumbach
Julie Orringer - Näkymätön silta
Mike Pohjola - Ihmisen poika (koetan saada arvostelun kirjoitettua huomiseksi)
Reijo Mäki - Yhden tähden mies (tästäkin olisi tarkoitus saada kirjoitettua tällä viikolla)

Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat kotimaisia ja neljä seitsemästä on ilmestynyt joko vuonna 2011 tai 2012. Varsin uutuus-painotteista siis. Luettuja sivuja tammikuussa kertyi 2211, eli keskimäärin 316 / kirja. Hieman olen pettynyt lukutahtiini, sillä puolessa välissä kuuta näytti vielä siltä, että pääsen puhkaisemaan kymmenen luetun kirjan rajan.

Kirjaostoksia tuli tässä kuussa vain yksi, vaikka oli alennusmyynnitkin! Ja tämä oli kirpputorilöytö Salosta:
John Steinbeck - East of Eden