sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

30 päivää kirjoja; Kirja jota en ole vieläkään lukenut sekä Kirja jonka toivoisin useampien lukevan

Kirja, jonka olen halunnut lukea jo kauan, mutta en edelleenkään ole saanut aikaiseksi. Aivan ensimmäisenä ne kaikki lukemattomat kirjat omasta kirjahyllystäni, jotka myös löytyvät Lukemattomia kirjoja-haasteen alta. Ja sitten ovat tietenkin klassikot, joita olen lukenut aivan liian vähän, mutta joita haluaisin lukea enemmän. Kaikki alkaen venäläisistä tiiliskiviromaaneista päättyen Shakespearen näytelmiin. Unohtamatta tietenkään Finlandia- ja Nobel-palkittuja kirjoja/kirjailijoita. Paljon olisi siis luettavaa, kunpa aikaa olisi tarjolla rajattomasti.

Kirja, jonka toivoisin useampien lukevan. Tämä kohta lähes huutaa mainittavakseen lastenkirjallisuuden, jonka aliarvostamisesta onkin ollut puhetta viime aikoina blogistaniassa. Toivoisin, että ihmiset tarttuisivat aikuisiälläkin vielä rohkeasti satukirjoihin, Lindgrenin maailmaan, lukisivat rohkeammin uudelleen lapsuudensuosikkejaan ja saisivat ehkä hieman takaisin sitä iloa, jota he kokivat näitä kirjoja ensikertaa lukiessaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti