Kirjoittaja: Agatha Christie
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1937, ensimmäisen kerran suomeksi 1940
Sivumäärä: 252
Lukulistalle: Kirpputorilta kirjahyllyyn
Kuolema Niilillä on tuttua ja totuttua Agatha Christie-laatua: henkilögalleria on laaja, epäilyttäviä monia ja käänteet jälleen kerran, ainakin osittain, arvaamattomia. Tästä kirjasta on myös tehty useampi elokuvasovitus ollen yksi filmatuimmista Christie-teoksista. Kuolema Niilillä on myös yksi Christien kiehtovimmista ja kuuluisimmista jännitysromaaneista.
Kirja lähtee käyntiin esittelemällä päähenkilömme Linnet Ridgewayn - kauniin, nuoren miljoonaperijän. Pian pääsemme tutustumaan joukkoon muitakin henkilöitä, joista suurin osa on tavalla tai toisella kytköksissä Linnetiin tai ainakin tulossa samalle alukselle, Karnaikille, kuin Linnet ja tämän vastanaitu mies, Simon Doyle. Nuori pari on viettämässä kuherruskuukauttaan ylellisellä aluksella, mutta pian matka muuttuu painajaiseksi - Linnet löydetään murhattuna hytistään.
Hercule Poirot pääsee selvittämään tapausta yhdessä ystävänsä eversti Racen kanssa. Miehille valkenee pian, että epäiltyjen joukko on laaja ja värikäs. Mukana kun on sattumalta samaan laivaan eksynyt Linnetin holhooja Andrew Pennington, Linnetin rutiköyhä ystävätär, jonka entinen kihlattu Simon Doyle on, upporikas neiti Van Schuyler, jonka samettihuivi on kadonnut sekä italialainen arkeologi Signor Richetti, joka suuttui Linnetille kun tämä vahingossa avasi miehelle osoitetun sähkeen. Puhumattakaan kaikista muista matkustajista, jotka tuntuvat kätkevän salaisuuksia toisensa perään.
Ennen kuin Poirot suostuu paljastamaan syyllisen paljastuu mitä yllättävimpiä seikkoja risteilyyn osallistuvien motiiveista, uusia selvittämättömiä rikoksia sekä odottamattomia romansseja.
Pidin tästä huomattavasti paljon enemmän kuin edellisestä (Teetä kolmelle) lukemastani Christiestä. Nyt kieli on juuri sellaista, mitä olenkin tottunut Christieltä lukemaan - dialogi ei siis töki vaan soljuu yhtenä kokonaisuutena muun tekstin kanssa eteenpäin. Myöskin juonirakentelu on hyvää, kiitos suuren henkilögallerian. Valitettavasti vain kaveri ehti minulle paljastamaan tappajan ennen kuin olin päässyt kunnolla edes alkuun, joten oma lukukokemukseni hieman kärsi siitä. Silti, vaikka tiesinkin murhaajan, olin suurimman osan ajasta aivan pihalla ja ihmettelin, miten tämän asian jälkeen vielä SE voi olla syyllinen. Toki olihan minulla epäilykseni jo alussa, mutta ne olisivat takuulla lähteneet aivan väärille urille jos en ratkaisua olisi tienyt. Lukija pysyi jälleen otteessa viimeisille sivuille saakka ja vielä silloinkin sai yllättyä. Laatua siis jälleen kerran.
Mutta koska tämäkään teos ei kuitenkaan ollut täydellinen, täytyy siinäkin olla edes hieman negatiivisia puolia. Suurimpana sellaisena näen laajan henkilögallerian (vaikka se on samalla myös positiivinen asia). Liian monta ihmistä, liian nopeat esittelyt, liian paljon yhtymäkohtia Linnetin kanssa. Muutamaan otteeseen menin vallan sekaisin siitä, kuka on kukin, ja minun oli pakko palata alkusivuille tutkimaan esittelyjä. Tämä kieltämättä häiritsi hieman yhtenäistä lukukokemusta, koska en ole tottunut siihen, että joudun koko ajan palaamaan alkuun ja etsimään henkilötietoja. Mutta kuitenkin loppupeleissä tämä on vain pieni negatiivinen asia muuten hienossa teoksessa.
Arvosana: ****-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti