Kevätnäyttely - kun neuvostojoukot valtaavat Budapestin

Kirjan nimi: Kevätnäyttely (Tavaszi Tárlat)
Kirjoittaja: György Spiró, suomentanut Juhani Huotari
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2012
Sivumäärä: 308
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Unkarilainen kirjallisuus on minulle täysin vierasta. Siksi onkin mukavaa, että tämä vuosi tuntuu olevan oikea unkarilaisen kirjallisuuden teemavuosi. György Spirón Kevätnäyttely kuulosti houkuttelevalta takakansitekstinsä vuoksi, jossa sitä luonnehdittiin kafkamaiseksi tarinaksi, jossa vahvana juonteena näyttäytyy kansallisen ja individuaalin identiteetin etsiminen sekä sosialistista järjestelmää ja unkarilaista yhteiskuntaa armottomasti ruotivaksi. Lienee siis selvää, että odotukseni olivat erittäin korkealla jo ennen kuin olin edes saanut kirjaa avattua. Pientä pelkoa tosin herätti se, että kirjablogeissa teos ei ole saanut parhainta vastaanottoa.

Teos sijoittuu vuoteen 1956, aikaan jolloin neuvostojoukot valtaavat Budapestin. Päähenkilömme on keski-ikäinen insinööri Gyula Fátray, joka joutuu syytetyksi maanpetoksesta. Ja kaikki vain siksi, että hän joutuu sairaalaan väärään aikaan, joten hänellä ei ole tekemisistään mitään todisteita. Kun vielä sosialistinen järjestelmä ottaa vallan ja hiljentää kaikki mahdolliset epäilijät sekä onnistuu lahjomaan myös lähiomaiset, on päähenkilömme tukalassa paikassa.

Kafkamainen kuvaa tätä teosta hyvin. Lukijan on vaikeaa pysyä mukana kaikissa käänteissä tai edes tajuta kaikkea lukemaansa. Sosialistinen neuvostokoneisto on ovela, häikäilemätön ja periksiantamaton mutta toisaalta myös hyvin sekava ja perustelematon. Paljon asioita tapahtuu hyvin lyhyessä ajassa ja lukija on aivan yhtä pihalla kaikesta kuin toveri Fátray. Lopulta kun vyyhti aukeaa ei lukija edelleenkään tiedä miten lopulliseen tulokseen ollaan päädytty. Ilmeisesti siten, että näin hallitus päätti, ja siihen ei saa puuttua.

Kevätnäyttely onkin ennen kaikkea katsaus sosialisimin mielivaltaan. Spiró kirjoittaa asioista paikoitellen hyvinkin suorasukaisesti. Lukukokemus ei kuitenkaan ollut kokonaan positiivinen. Kirjassa eletään lähes vuoden verran, johon verrattuna mistään kerrotaan erittäin vähän. Lukijana en aina edes tajunnut ajan etenemistä kunnes siihen viitattiin tekstissä lähes suoraan. Myös se, että kirjailija on päättänyt viitata Fátrayhin lähes jatkuvasti termeillä 'päähenkilömme' ja 'toveri' kävi jossakin vaiheessa ärsyttämään. Ulkopuolisuuden tunne valtaakin lukijan, joka paitsi ei pysy mukana tarinassa pääsee lukemaan kertomusta tällaisen kertojan kautta. Nyt jokainen henkilö jäi kamalan etäiseksi, joka tosin saattoikin olla itse tarkoitus, jotta sosialismin mielettömyys nousisi teemana paremmin esiin. Puitetarina oli siis mielenkiintoinen ja olisinkin mielelläni lukenut siitä enemmän - toki enemmän pureksitumpana versiona. Kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin liian kafkamainen teos, johon minä en meinannut saadaan millään minkäänlaista tarttumapintaa. Kuitenkin jollakin tavalla myös nautin tämän lukemisesta - olihan tämä vähän samalla tavalla viihdyttävä absurdiudessaan kuin Saatana saapuu Moskovaan.

Arvosana: ***½