Kirjan nimi: Pohjan akka
Kirjoittaja: Seija Vilén
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 233
Lukulistalle: Kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Seija Vilénin nimi pyöri monessa blogissa hänen kirjoitettuaan ylistetyn esikoisensa Mangopuun alla. Minä en kuitenkaan ole kyseistä esikoista lukenut, mutta kustantamon esittely kirjasta, joka johdattaa lukijan myyttiseen Sariolaan, Kalevalasta pohjoiseen päähenkilönään itse Louhi, sai minut tästä teoksesta innostumaan. Vaikka en olekaan Kalevalaa lukenut (tuhma minä!) olin kuitenkin innoissani kokonaisesta romaanista, joka tulisi vahvasti liittymään Kalevalan myyttiseen maailmaan.
Louhi, Pohjan akka, viettää viimeisiä hetkiään dementiakodin vuodeosastolla jakaen muistelmiaan asiasta kiinnostuneelle kirjailijalle. Sitkeys ja peräänantamattomuus huokuu edelleen vahvasti Louhen luonteesta hänen muistellessaan omaa nuoruuttaan, lapsiaan ja heidän suhteitaan - elämää Pohjolassa ja Kalevalassa nykyaikana ja muinoin. Pohjan akka ei kuitenkaan ole vain kertomus Louhesta, vaan myös kalatehtaan liukuhihnasta, kuolemasta, kateudesta sekä vapauden menettämisen pelosta.
Kalevalaa en tosiaan ole lukenut, mutta silti täytyy heti ihailla kuinka kirjan sivuilta on aistittavissa kielellinen Kalevala. Muistojen kerronta on kuin suoraan Kalevalasta tai ainakin siltä se näin opusta lukemattoman silmiin vaikuttaa. Vilén tuo maailman esiin aistikkaalla kuvailulla ja lakonisella huumorilla. Jopa vieroksumani maaginen realismi toimii tässä täydellisesti.
Huolimatta siitä, että olin vaikuttunut tästä kovin, en kuitenkaan voi väittää tajunneeni aivan kaikkea kirjan tapahtumista. Johtuiko se sitten Kalevalaa lukemattomuudestani vai yksinkertaisesti siitä, että kappaleissa hypittiin sujuvasti ajasta ja paikasta toiseen jatkuvasti, en tiedä, mutta varmasti osa asioista jäi tämän takia hieman askarruttamaan. Suurinta sekaannusta aiheutti ainakin omalta osaltani se, että lähes jokaisella päähenkilöllä oli kalevalanimi / malli Kalevalasta sekä toinen nimi itse pääkertomuksessa. Välillä oli tavattoman vaikeaa hahmottaa yhteneväisyyttä kahden henkilön välillä.
Kirja kuitenkin imaisi minut mukaansa ja piti otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Tämä on ehdottomasti teos, joka vaatii avautuakseen ainakin vielä toisen lukukerran, mielellään vasta sitten kun Kalevala on tullut luettua. Ehdotonta plussaa myös siitä, että luvut ovat mukavan lyhyitä mutta silti informatiivisia, erilaiset fontit kertovat heti missä mennään ja kieli on sujuvaa, joka nopeuttaa lukemista huomattavasti. Kaiken tämän vuoksi tämänpäiväiseltä kirjastoreissulta tarttuikin mukaan Mangopuun alla.
Arvosana: ****
Kiva että tykkäsit tästä, mulla meni vähän liikaa ohi joten en hirveästi innostunut...
VastaaPoistaJoo, muistelinkin että tää ei ollut ihan sun teos. :( Ja kyllä tää multakin ohi meni, mutta tykkäsin tästä toisaalta jollain häröllä tavalla niin ei tälle ihan heikkoakaan voinut antaa.
PoistaTämä on niitä kirjoja, jotka haluaisin kovasti lukea. Jos saat Kalevalan luettua, suosittelen sinulle Johanna Sinisalon Sankareita. Hieno, humoristinen ja suuri kirja. :)
VastaaPoistaKiitos lukuvinkistä, pitää laittaa muistiin. Mietinkin tässä, että voisi ehkä laittaa Kalevalan kyllä tuolla kuuden kovan kotimaisen listalle, niin ehkä saisi sen jopa vielä tänä vuonna luettua.
PoistaKalevala on kyllä aikamoinen haaste lukea. ;) Meillä oli yläasteessa abc-arvontakoe siitä ymmärretäänkö me mitä Kalevalassa yritetään sanoa. Ilmeni, ettei tajuttu kovinkaan paljon.
VastaaPoistaJa muuten hyvä pointti tuo tekstin fonttien vaihtelu. Jos olisi vielä pitänyt arvuutella kummassa todellisuudessa tarina milloinkin kulkee, niin olisi kyllä mennyt liian vaikeaksi.
Hah, voin uskoa, että Kalevala ei välttämättä ihan yläastelaisen päähän ole uponnut. :D
PoistaJa joo, noi fontit kyllä auttoi jonkun verran vaikka tosiaan olinkin iloisesti kuutamolla oman älyni kanssa aika usein.